7-luokkalainen Usva sai avun migreeniin tutkimuksen kautta 

Lempääläläinen Usva Rinta-Jaskari on harrastanut jalkapalloa pienestä pitäen. Vielä viime vuonna treenit tai koulupäivä saattoivat jäädä kesken migreenin vuoksi. Nyt tilanne on täysin toinen: uusi tutkimuslääke on tuonut helpotusta elämään. 

Artikkeli
Usva Rinta-Jaskari temppuilee jalkapallon kanssa jalkapallokentällä.

Usva Rinta-Jaskari käy koulua seitsemännellä luokalla ja pelaa aktiivisesti jalkapalloa. Migreenioireet alkoivat jo esikouluiässä, kertoo Usvan äiti Pauliina Rinta-Jaskari, joka on itsekin lääkäri. 

– Päänsärkyjä oli keskimäärin parin viikon välein, ja ne tihentyivät vähitellen. Migreeni vaikutti paljon arkeen: Usva saattoi joutua lähtemään koulusta kesken päivän tai jäämään pois treeneistä. 

Usvan itsensä mukaan migreenitutkimuksen myötä saatu lääkitys on helpottanut elämää huomattavasti. 

– Olen tyytyväinen. Aiemmin jopa hieman pelotti, millainen kesä tulee, kun valoisassa migreeni laukeaa helposti ja kesälomalla tulee nukutuksi vähemmän, Usva kertoo. 

Lääketutkimus toi kaivattua apua 

Vuonna 2023 Usva pääsi mukaan lasten migreenilääketutkimukseen. Kokemus oli koko perheelle myönteinen. 

– Usva halusi itse lähteä mukaan, ja tutkimuksessa kaikki järjestyi hienosti. Lääkäreistä ja hoitajista tuli tuttuja ja vastaanotolla oli lämmin ja joustava tunnelma, Pauliina kuvailee. 

Tutkimuksen alkuvaiheessa lääkettä sai vain osa lapsista – toiset saivat lumelääkettä. Loppuvaiheessa kaikki tutkimukseen osallistuvat lapset saivat varsinaista lääkettä, ja Usvan kohdalla muutos tilanteeseen oli merkittävä. 

– Migreenisäryt ovat harvenneet huomattavasti tai jopa loppuneet kokonaan. Nyt on mennyt rauhallisesti jo useamman kuukauden ajan, Pauliina sanoo. 

Tutkimukseen osallistuminen oli vaivan arvoista 

Tutkimukseen kuului säännöllisiä verikokeita ja päänsärkypäiväkirjan täyttämistä kännykällä. Usvan mukaan tutkimukseen osallistumisen vaiva oli kuitenkin pientä hyötyihin verrattuna.  

– Nyt ei tarvitse lähteä kesken kaiken pois koulusta, eikä jäädä treeneistä pois. Se on tosi hyvä juttu. 

Myös äidin näkökulmasta helpotus on ollut suuri. 

– Lääkärinäkin ajattelen, että tämä uusi lääke on erinomainen. On hienoa, että nimenomaan lapsille kehitetään näin tehokkaita ja turvallisia vaihtoehtoja. Tutkimuksen kautta oli mahdollista saada edistyksellisempää lääkettä – perinteiset beetasalpaajat eivät sovi yhtä optimaalisesti aktiiviselle nuorelle. 

Usvan terveiset muille migreenistä kärsiville nuorille ovat kannustavat: 

– Et ole ainoa. Kannattaa yrittää löytää ne keinot, jotka auttavat. 

Äiti Pauliina on samoilla linjoilla: 

– Vanhemmille sanoisin, että hakekaa aktiivisesti apua. Lapsillekin on nykyään tosi hyviä hoitoja saatavilla, ja niiden avulla koko perheen arki helpottuu. 

Usva on nyt käytännössä oireeton, mutta tilannetta seurataan. Yhteys hoitavaan tahoon on edelleen auki, ja tarvittaessa lääkitys voidaan aloittaa uudelleen. 

– On hyvä tietää, että takaportti on olemassa, Pauliina toteaa.

Usva Rinta-Jaskari potkii jalkapalloa jalkapallokentällä.
 

Tuoreimmat ajankohtaiset