Sisältöjulkaisija

Readspeaker

Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijä sai tunnustuksen hyvästä työstä - kehittämispäällikkö Marja Ollille myönnettiin Sillanrakentajat-palkinto

Vuoden 2024 Sillanrakentajat -palkinto luovutettiin Pirkanmaan hyvinvointialueen Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämispäällikkö Marja Ollille.

Uutinen

Perusteluissa kerrotaan, että Marja on antanut asiantuntemustaan ITUA- isien tukemisen hankkeen jatkohankkeelle ja siten ollut aktiivisesti mukana kehittämässä isäomaisten tukea koko hyvinvointialueelle. Marja on myös ollut aktiivinen linkki järjestöjen ja hyvinvointialueen välillä perhekeskustoiminnan kehittämisessä valtavan muutoksen äärellä siirryttäessä uudenlaiseen toimintaympäristöön. Perhekeskustoimintaan liittyvän kokemusasiantuntijatoiminnan kehittämisessäkin on otettu yhteistyössä ensiaskeleita. 



 

Marja saa kiitosta ansiokkaasta työstään mielenterveysomaisten ja heidän sairastuneiden läheistensä yhteiskunnallisen aseman parantamisessa.

Sillanrakentajat-palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, joka on tehnyt työtä mielenterveysomaisten ja heidän sairastuneiden läheistensä auttamiseksi.

Tuoreimmat ajankohtaiset

Sisältöjulkaisija