Henkilökohtainen apu
Henkilökohtaisen avun palvelut ovat tarkoitettu sinulle, jos tarvitset pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden takia toisen henkilön apua välttämättä ja toistuvasti, jotta selviät päivittäisistä toiminnoistasi. Palvelun myöntäminen edellyttää vaikeavammaisuutta.
Henkilökohtaisen avun turvin kykenet suoriutumaan päivittäisissä toimissa, työssä, opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa sekä sosiaalisten vuorovaikutusten ylläpitämisessä. Henkilökohtainen apu voidaan järjestää eri tavoin. Vaikeavammainen ihminen voi palkata itselleen henkilökohtaisen avustajan, ostaa avustajapalvelun kunnan antamalla palvelusetelillä tai saada hyvinvointialueen järjestämää henkilökohtaista apua ostopalveluna.
Harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen sinulle myönnetään henkilökohtaista apua vähintään 30 tuntia kuukaudessa. Tuntimäärä voi olla pienempi, jos todetaan, että vähäisempi apu riittää vastaamaan tarpeisiisi.
Toimi näin
Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa vammaispalveluihin liittyen, ota ensisijaisesti yhteyttä palveluneuvontaan puhelimitse, sähköpostitse tai chat-palvelussa. Palveluneuvonnassa opastetaan erityisesti ikääntyneitä ja vammaisia sekä päihde- ja mielenterveysasiakkaita ja heidän läheisiään.
Jos olet jo jättänyt hakemuksen vammaispalveluihin tai olet jo vammaispalvelujen asiakas, voit olla tarvittaessa suoraan yhteydessä vammaispalveluihin.
Hae henkilökohtaista apua vammaispalveluista. Toimita hakemus vammaispalvelujen keskitettyyn vastaanottoon. Hakemuksesta tulee selvitä vammasi tai sairautesi sekä päivittäisen avun tarpeesi. Hakemukseen pitää liittää lääkärinlausunto ja tarvittaessa muu asiantuntijalausunto.
Vammaispalveluiden sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja tekee päätöksen. Pirkanmaan henkilökohtaisen avun yksikkö tarjoaa neuvontaa ja ohjausta palvelusetelin käyttöönotossa sekä työnantajana toimimisessa ja avustajan palkan maksussa.
Voit myös olla yhteydessä henkilökohtaisen avun yksikköön sähköpostitse:
palveluohjaus ja neuvonta: avustaja@pirha.fi
avustajan palkanmaksu: tuntilistat@pirha.fi
Kenelle ja millä ehdoin
Henkilökohtaisen avun järjestämisessä otetaan huomioon yksilöllinen avun tarpeesi ja elämäntilanteesi. Kanssasi suunnitellaan sinun tilanteeseesi parhaiten sopiva tapa järjestää palvelu.
Palvelun maksullisuus
Palvelu on maksuton.
Palvelu voidaan toteuttaa työnantajamallilla, palvelusetelin avulla tai ostopalveluna.
Henkilökohtaisen avun yksikkö
Puhelinnumerot
041 730 2108
, Henkilökohtaisen avun yksikkö
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Hae paikkakunnan mukaan
Asioi digitaalisesti
Kun valitset paikkakunnan, tiedät kuinka asioida digitaalisesti.
OmaPirhassa voit asiointikunnastasi riippuen tehdä esimerkiksi digitaalisia ajanvarauksia, täyttää yhteydenotto- ja esitietolomakkeita sekä tietopyyntöjä.
Asiointi edellyttää vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Kun asioit palvelussa ensimmäisen kerran, sinun tulee hyväksyä palvelun käyttöehdot ja tarkistaa omat tietosi. Osassa palveluista sinun on myös mahdollista asioida läheisesi puolesta.
OmaPirhan kautta käytössäsi on myös digiklinikka, jonka kautta voit helposti ja nopeasti olla yhteydessä ammattilaiseen erilaisissa terveysasioissa.
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Jos olet uusi asiakas, ota aina ensin yhteyttä palveluneuvontaan. Jos sinulla on jo asiakkuus, voit olla yhteydessä alueesi vammaispalveluihin.
Palvelemme 23 vuotta täyttäneitä asiakkaita, jotka eivät asu vammaispalvelujen asumisyksikössä.
Eteläiseen alueeseen kuuluvat Akaa, Lempäälä, Urjala, Vesilahti, Valkeakoski sekä Tampereen Hervanta ja Vuores (postinumeroalueet 33720 ja 33870).
Eteläisen alueen sähköpostiosoite on vammaispalvelut.etelainen@pirha.fi
Sähköpostiosoite on vain tiedusteluja varten. Ethän lähetä henkilötietojasi tai hakemuksia sähköpostitse.
Puhelinnumerot
040 335 7315
, Sosiaaliohjaaja (Valkeakoski, Akaa ja Urjala, pohjoinen Hervanta Lindforsinkadusta pohjoiseen)
050 383 9754
, Sosiaaliohjaaja (Lempäälä, Vesilahti ja Tampereen Vuores sekä eteläinen Hervanta Lindforsinkadusta etelään)
040 335 7320
, Sosiaalityöntekijä (Valkeakoski, Akaa ja Urjala, pohjoinen Hervanta Lindforsinkadusta pohjoiseen)
040 133 7763
, Sosiaalityöntekijä (Lempäälä, Vesilahti ja Tampereen Vuores sekä eteläinen Hervanta Lindforsinkadusta etelään)
050 323 1931
, Johtava sosiaalityöntekijä
Pirkanmaan henkilökohtaisen avun yksikön puhelinnumero.
Puhelinnumerot
041 730 2108
, Henkilökohtaisen avun yksikkö
Jos olet uusi asiakas, ota aina ensin yhteyttä palveluneuvontaan. Jos sinulla on jo asiakkuus, voit olla yhteydessä alueesi vammaispalveluihin.
Palvelemme 23 vuotta täyttäneitä asiakkaita, jotka eivät asu vammaispalvelujen asumisyksikössä.
Itäiseen alueeseen kuuluvat Juupajoki, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Ruovesi, Virrat, Kangasala, Kuhmoinen, Pälkäne sekä Tampereen postinumeroalueet 33580, 33730, 34240, 34260, 34270, 33610 ja 33680.
Itäisen alueen sähköpostiosoite on vammaispalvelut.itainen@pirha.fi
Sähköpostiosoite on vain tiedusteluja varten. Ethän lähetä henkilötietojasi tai hakemuksia sähköpostitse.
Puhelinnumerot
044 428 8212
, Sosiaaliohjaaja (Mänttä-Vilppula, Virrat, Ruovesi, Juupajoki, Orivesi)
050 323 1932
, Sos.ohjaaja (Kangasala: 36200, 36270, 36420, 36110, 36120, 36810, 36840, 36910, 36880, 36930, 36430, 36340, 36280, 36570, 36520; Pälkäne; Kuhmoinen)
050 323 1934
, Sosiaaliohjaaja (Tampere: 33580, 33730, 34240, 34260, 33610 ja 33680; Kangasala: 36240, 36220 ja 36100)
050 372 3181
, Sosiaalityöntekijä (Mänttä-Vilppula, Juupajoki, Pälkäne ja Kangasalan keskusta 36200, Saarikylät 36570 ja Raikku 36520)
040 133 6203
, Sosiaalityöntekijä (Ruovesi, Virrat, Orivesi, Kuhmoinen ja Kangasalan muut alueet paitsi keskusta, Saarikylät ja Raikku)
040 701 6958
, Sosiaalityöntekijä (Tampereen postinumeroalueet 33580, 33730, 34240, 34260, 33610 ja 33680)
Jos olet uusi asiakas, ota aina ensin yhteyttä palveluneuvontaan. Jos sinulla on jo asiakkuus, voit olla yhteydessä alueesi vammaispalveluihin.
Palvelemme 23 vuotta täyttäneitä asiakkaita, jotka eivät asu vammaispalvelujen asumisyksikössä.
Keskiseen alueeseen kuuluvat Pirkkala sekä Tampereen postinumeroalueet 33100, 33180, 33200, 33210, 33230, 33240, 33250, 33270, 33400, 33410, 33420, 33410, 33500, 33520, 33530, 33540, 33560, 33700, 33710, 33800, 33820, 33840, 33850 ja 33900.
Keskisen alueen sähköpostiosoite on vammaispalvelut.keskinen@pirha.fi
Sähköpostiosoite on vain tiedusteluja varten. Ethän lähetä henkilötietojasi tai hakemuksia sähköpostitse.
Puhelinnumerot
040 335 3650
, Sosiaaliohjaaja (Koivistonkylä ja Hallila 33820, Petsamo 33500, Takahuhti 33560)
040 133 4196
, Sosiaaliohjaaja (Ryydynpohja 33400, Lentävänniemi 33410, Lamminpää 33420, Epilä 33270)
040 570 4258
, Sosiaaliohjaaja (Keskusta 33100, Kauppi 33520, Kissanmaa 33530, Tampere keskusta - läntinen 33200)
050 373 0413
, Sosiaaliohjaaja (Keskusta 33100, Kauppi 33520, Kissanmaa 33530, Tampere keskusta - läntinen 33200)
044 715 2101
, Sosiaaliohjaaja (Pirkkala; Härmälä ja Hatanpää 33900, Peltolammi, Lakalaiva ja Lahdesjärvi 33840, Multisilta 33850)
041 731 3299
, Sosiaaliohjaaja (Kaukajärvi 33710, Amuri 33230, Messukylä 33700)
041 731 3095
, Sosiaaliohjaaja (Pispala 33250, Kaleva 33540, Tahmela 33240, Finlayson yms. 33210, Nekala ja Muotiala 33800, Käpylä 33180)
040 133 5606
, Sosiaalityöntekijä (Pirkkala; Härmälä ja Hatanpää 33900; Peltolammi, Lakalaiva ja Lahdesjärvi 33840; Multisilta 33850)
050 342 1104
, Sosiaalityöntekijä (Pispala 33250, Kaleva 33540, Tahmela 33240, Finlayson yms. 33210, Nekala ja Muotiala 33800, Käpylä 33180)
040 133 1572
, Sosiaalityöntekijä (Ryydynpohja 33400, Lentävänniemi 33410, Lamminpää 33420, Epilä 33270)
040 671 1751
, Sosiaalityöntekijä (Keskusta 33100, Kauppi 33520, Kissanmaa 33530, Tampere keskusta - läntinen 33200)
041 730 1435
, Sosiaalityöntekijä (Kaukajärvi 33710, Amuri 33230, Messukylä 33700)
040 800 4041
, Sosiaalityöntekijä (Koivistonkylä ja Hallila 33820, Petsamo 33500, Takahuhti 33560)
050 406 7158
, Johtava sosiaalityöntekijä
Jos olet uusi asiakas, ota aina ensin yhteyttä palveluneuvontaan. Jos sinulla on jo asiakkuus, voit olla yhteydessä alueesi vammaispalveluihin.
Palvelemme 23 vuotta täyttäneitä asiakkaita, jotka eivät asu vammaispalvelujen asumisyksikössä.
Läntinen 1 -alueeseen kuuluvat Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kihniö, Parkano, Punkalaidun, Sastamala sekä Ylöjärven Kuru ja Viljakkala. Kurun ja Viljakkalan postinumeroalueet ovat 34300, 34330, 34550, 34320, 34530, 34180, 34510, 34150, 39310 ja 39340.
Läntinen 1 -alueen sähköpostiosoite on vammaispalvelut.lantinen1@pirha.fi
Sähköpostiosoite on vain tiedusteluja varten. Ethän lähetä henkilötietojasi tai hakemuksia sähköpostitse.
Puhelinnumerot
044 786 5316
, Sosiaaliohjaaja (Ylöjärven Kuru ja Viljakkala)
040 620 7232
, Sosiaaliohjaaja (Sastamalan keskustan alueet 38200, 38210 ja 38250, Keikyä, Kiikka, Stormi, Sammaljoki, Illo, Karkku/Heinoo, Kiikoinen; Punkalaidun)
040 531 9804
, Sosiaalityöntekijä (Sastamalan alueet Häijää ja Mouhijärvi 38420 ja 38460; Hyynilä 38470 ja 38490; Suodenniemi 38510)
050 596 9083
, Sosiaalityöntekijä (Sastamalan keskusta-alueet 38200, 38210 ja 38250, Keikyä, Kiikka, Stormi, Sammaljoki, Illo, Karkku/Heinoo, Kiikoinen; Punkalaidun)
050 323 1931
, Johtava sosiaalityöntekijä
Jos olet uusi asiakas, ota aina ensin yhteyttä palveluneuvontaan. Jos sinulla on jo asiakkuus, voit olla yhteydessä alueesi vammaispalveluihin.
Palvelemme 23 vuotta täyttäneitä asiakkaita, jotka eivät asu vammaispalvelujen asumisyksikössä.
Läntinen 2 -alueeseen kuuluvat Nokia, Ylöjärvi lukuun ottamatta Kurua ja Viljakkalaa sekä läntisin Tampere (postinumeroalueet 33300, 33310, 3330 ja 33340).
Läntinen 2 -alueen sähköpostiosoite on vammaispalvelut.lantinen2@pirha.fi
Sähköpostiosoite on vain tiedusteluja varten. Ethän lähetä henkilötietojasi tai hakemuksia sähköpostitse.
Puhelinnumerot
040 705 7780
, Sosiaaliohjaaja (Nokia pois lukien reuna-alueet; Tampere: Rahola 33300, Tesoma 33310, Haukiluoma 33340, Kalkku 33330, Myllypuro 33330, Villilä 33300)
040 133 5605
, Sosiaaliohjaaja (Ylöjärvi pois lukien Kuru ja Viljakkala; Nokian reuna-alueet Sarkola 37180, Siuro 37200, Tottijärvi 37310 ja Linnavuori 37241)
050 395 6446
, Sosiaalityöntekijä (Nokia pois lukien reuna-alue; Tampere Rahola 33300, Tesoma 33310, Haukiluoma 33340, Kalkku 33330, Myllypuro 33330, Villilä 33300)
044 486 1867
, Sosiaalityöntekijä (Ylöjärvi pois lukien Kuru ja Viljakkala; Nokian reuna-alueet Sarkola 37180, Siuro 37200, Tottijärvi 37310 ja Linnavuori 37241)
050 323 1931
, Johtava sosiaalityöntekijä
Palveluneuvonnasta (entinen Kotitori) saat yleistä neuvontaa ja opastusta hyvinvointialueen palvelujen käyttöön. Palveluneuvontaan voivat olla yhteydessä kaikki pirkanmaalaiset, jotka etsivät tietoa hyvinvointialueen palveluista ja niihin hakeutumisesta.
Palveluneuvonnassa opastetaan erityisesti ikääntyneitä ja vammaisia sekä päihde- ja mielenterveysasiakkaita ja heidän läheisiään. Neuvontaa ja ohjausta tarjotaan myös lasten, nuorten, perheiden ja työikäisten palveluista. Palveluneuvonnassa ei voi hoitaa terveysasioita tai esimerkiksi ajanvarauksia terveyspalveluihin.
Saat ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi
- kotona asumista tukevista yksityisistä, hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin palveluista sekä järjestöjen toiminnasta
- asumisen vaihtoehdoista
- Kelan etuuksista
- apuvälineistä, digitaalisista palveluista
- liikkumisesta
- taloudellisista etuuksista
- harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista
- neuvontaa hyvinvointiteknologiasta
Puhelinnumerot
040 733 3949
, Palveluneuvonta
Vammaispalveluiden keskitetyssä hakemusten vastaanotossa otamme vastaan ja koordinoimme vammaispalveluihin kuuluvia hakemuksia.
Voit soittaa meille puhelinaikana, jos sinulla on kysyttävää esimerkiksi hakemuksesi toimittamisesta tai sen käsittelystä.
Puhelinnumerot
03 384 5755
, Tiedustelut, neuvonta ja ohjaus
Vammaisten asumispalveluiden tiimissä palvelemme asumispalveluiden täysi-ikäisiä asiakkaita, lukuun ottamatta tuetun asumisen asiakkaita. Tuetun asumisen asioissa olethan yhteydessä alueelliseen vammaispalvelujen toimipisteeseen.
Sähköpostiosoite on vain tiedusteluja varten. Ethän lähetä henkilötietojasi tai hakemuksia sähköpostitse.
Puhelinnumerot
050 576 6272
, Sosiaaliohjaaja (Jaakonkoti, Juuritie, Kahvimyllykoti, Kastanja, Maununkoti, Maununtupa, Maununsäde, Nummikoti, Tunturi)
040 800 4825
, Sosiaalityöntekijä (Jaakonkoti, Juuritie, Kahvimyllykoti, Kastanja, Maununkoti, Maununtupa, Maununsäde, Nummikoti, Tunturi)
050 576 6272
, Sosiaaliohjaaja (Tähtisumu, Vanha-Pappila sekä Mänttä-Vilppulan Pihlajakoti, Kuusenhelmi ja Tukena Kaarikatu)
040 800 4825
, Sosiaalityöntekijä (Tähtisumu, Vanha-Pappila sekä Mänttä-Vilppulan Pihlajakoti, Kuusenhelmi ja Tukena Kaarikatu)
040 712 8180
, Sosiaaliohjaaja (Kotipihlaja, Liekolakoti, Luhatuuli, Manta, Niittykoti, Peltokulma, Pihlajalintu, Selännekoti)
040 800 4825
, Sosiaalityöntekijä (Kotipihlaja, Liekolakoti, Luhatuuli, Manta, Niittykoti, Peltokulma, Pihlajalintu, Selännekoti)
040 712 8180
, Sosiaaliohjaaja (Sepänkodit, Sofiakylä, Uunilintu, Valajamestari, Virtain yksiköt Louhenrinne ja Louhela)
040 080 04825
, Sosiaalityöntekijä (Sepänkodit, Sofiakylä, Uunilintu, Valajamestari, Virtain yksiköt Louhenrinne ja Louhela)
041 730 2709
, Sosiaaliohjaaja (Ajulantupa, Juusonrinne, Kotikylä, Pastellikoti, Pesäpuu, Savolakoti, Sipilä, Sointula, Tikanmäentie/Symbolon, Vaahterakoti)
050 395 6679
, Sosiaalityöntekijä (Ajulantupa, Juusonrinne, Kotikylä, Pastellikoti, Pesäpuu, Savolakoti, Sipilä, Sointula, Tikanmäentie/Symbolon, Vaahterakoti)
041 730 2709
, Sosiaaliohjaaja (Einari, Juhanankartano, Kaarinankodit, Kangasalan Validia-talo, Kuussalonki, Ristilä, Päijäläkoti)
050 395 6679
, Sosiaalityöntekijä (Einari, Juhanankartano, Kaarinankodit, Kangasalan Validia-talo, Kuussalonki, Ristilä, Päijäläkoti)
041 730 4088
, Sosiaalityöntekijä (Atalan ryhmäkoti, Korvenkoti, Lintuhytin ryhmäkoti, Niemen Linna, Niemen Tupa, Piikahakakoti)
041 730 4088
, Sosiaalityöntekijä (Rongankoti Mirkku, Tampereen Validia-talon ryhmäkodit, Tukena Vuores, Vuorenkilpi)
044 486 2186
, Sosiaaliohjaaja (Rinnekodit Joukontalo, Muotialan Validia-talo, Rongankoti Koivisto, Ruhalan koti, Silvonrinne)
Huom. pois 24.11.2024 saakka.
044 486 2186
, Sosiaaliohjaaja (Tammelan Validia-talo, Tampereen Validia-talon kerrosasujat)
Huom. poissa 24.11.2024 saakka
041 730 9097
, Sosiaalityöntekijä (Hervannan Validia-talo, Hälläpyörän koti, Härmälänranta ympärivuorokautinen palveluasuminen) Huom. puhelinaika ma-to klo 9-9.30.
041 730 9097
, Sosiaalityöntekijä (Metsämansikkakoti, Rantaraitti, Suomen Kuurosokeat ry:n asumispalvelut, Tumppi Validia-talo)
Huom. puhelinaika ma-to klo 9-9.30.
041 730 9097
, Sosiaalityöntekijä (Validian monialaisen palveluasumisen asumisyksiköt (Mona), koko Suomi)
Huom. poikkeuksellinen puhelinaika ma-to klo 9-9.30.
050 073 4791
, Sosiaaliohjaaja (Kaarilan ryhmäkoti, Rinnekodit Melba, Rongankoti Onkiniemi, Rongankoti Puisto, Rongankoti Tapio, palveluasuminen Aspa Westerinpiha)
040 800 4825
, Sosiaalityöntekijä (pitkäaikainen perhehoito, kaikki asiakkaat)
040 023 6899
, Sosiaalityöntekijä (Muualla kuin Pirkanmaalla asumispalveluissa asuvat pirkanmaalaiset asiakkaat, ei perhehoito ja Mona-yksiköissä asuvat)
040 632 4387
, Sosiaalityöntekijä (Tukikeskuksen autismikuntoutusyksikkö ja psykososiaalinen kuntoutusyksikkö, Hannun linna, Tukena Pappilanpuisto, Puuwilla)
Vastaamme alle 23-vuotiaiden lasten ja nuorten vammaispalveluista, lukuun ottamatta täysi-ikäisiä asumispalveluissa asuvia asiakkaita.
Asioithan oman alueesi työntekijän kanssa.
Alueen tarkenteet näet puhelinnumeron yhteydestä. Tampereen keskiseen alueeseen kuuluvat postinumeroalueet 33100, 33180, 33200, 33210, 33230, 33240, 33250, 33270, 33400, 33410, 33420, 33410, 33500, 33520, 33530, 33540, 33560, 33700, 33710, 33800, 33820, 33840, 33850 sekä 33900.
Puhelinnumerot
044 730 1234
, Sosiaaliohjaaja (Hämeenkyrö, Sastamala-Punkalaidun, Ikaalinen, Parkano-Kihniö, Ylöjärven Kuru ja Viljakkala)
044 423 5672
, Sosiaaliohjaaja (Nokia, Ylöjärvi, läntinen Tampere 33300, 33310, 33330 ja 33340)
040 335 3547
, Sosiaaliohjaaja (Lempäälä, Valkeakoski, Akaa-Urjala, Vesilahti sekä Tampereen postinumeroalueet 33720 ja 33870)
041 730 8360
, Sos.ohjaaja (Kangasala, Mänttä-Vilppula, Pälkäne, Kuhmoinen, Orivesi, Juupajoki, Virrat-Ruovesi, Tre 33580, 33730, 34240, 34260, 34270, 33610, 33680)
050 570 2493
, Sosiaaliohjaaja, Tampereen keskiset alueet ja Pirkkala. (Katso ylempää lisätietoa Tampereen aluerajauksesta.)
040 806 2890
, Sosiaalityöntekijä, Tampereen keskiset alueet ja Pirkkala, sukunimi A-L. (Katso ylempää lisätietoa Tampereen aluerajauksesta.)
040 023 6681
, Sosiaalityöntekijä, Tampereen keskiset alueet ja Pirkkala, sukunimi M-Ö. (Katso ylempää lisätietoa Tampereen aluerajauksesta.)
040 529 1459
, Sos.työntek. (Kangasala, Mänttä-Vilppula, Pälkäne, Kuhmoinen, Orivesi, Juupajoki, Virrat-Ruovesi, Tre 33580, 33730, 34240, 34260, 34270, 33610, 33680)
040 683 2666
, Sosiaalityöntekijä (Lempäälä, Valkeakoski, Akaa-Urjala, Vesilahti sekä Tampereen postinumeroalueet 33720 ja 33870)
040 129 7460
, Sosiaalityöntekijä (Nokia, Ylöjärvi, läntinen Tampere 33300, 33310, 33330 ja 33340)
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 3 J, 33900 TAMPERE
J-rappu, 1. kerros.
Käyntiosoite:
Ruovedentie 56, 34600 RUOVESI
Ruoveden asukkaiden hakemukset toimitetaan Pirkkalan vammaispalvelutoimistoon osoitteeseen: Vammaissosiaalityö/Ruovesi, Suupankuja 3, 33960 Pirkkala.
Kotikäynnit ja tapaamiset sovitusti Ruovedellä.
Puhelinnumerot044 715 2101 , Sosiaaliohjaaja
Vammaispalveluiden keskitetty hakemusten vastaanotto
Käyntiosoite:
Postiosoite:
Vammaispalvelut, PL 98, 33201 TAMPERE
Vammaispalveluiden toimipiste, eteläinen alue
Käyntiosoite:
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ
vammaispalvelut.etelainen@pirha.fi
Avoinna ajanvarauksella
Vammaispalveluiden toimipiste, itäinen alue (Kangasalan palvelupaikka)
Käyntiosoite:
Vatialantie 1, 36240 KANGASALA
vammaispalvelut.itainen@pirha.fi
Avoinna ajanvarauksella
Vammaispalveluiden toimipiste, itäinen alue (Mänttä-Vilppulan palvelupaikka)
Käyntiosoite:
Keskuskatu 2, 35700 VILPPULA
vammaispalvelut.itainen@pirha.fi
Avoinna ajanvarauksella
Vammaispalveluiden toimipiste, keskinen alue
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 3, 33900 TAMPERE
vammaispalvelut.keskinen@pirha.fi
Avoinna ajanvarauksella
Vammaispalveluiden toimipiste, läntinen 1 -alue (Hämeenkyrön palvelupaikka)
Käyntiosoite:
Härkikuja 9, 39100 HÄMEENKYRÖ
vammaispalvelut.lantinen1@pirha.fi
Avoinna ajanvarauksella
Vammaispalveluiden toimipiste, läntinen 1 -alue (Sastamalan palvelupaikka)
Käyntiosoite:
Aarnontie 17 B 1, 38200 SASTAMALA
3. kerros
vammaispalvelut.lantinen1@pirha.fi
Vammaispalveluiden toimipiste, läntinen 2 -alue
Käyntiosoite:
Harjukatu 21, 37100 NOKIA
vammaispalvelut.lantinen2@pirha.fi
Avoinna ajanvarauksella
Vammaisten asumispalveluissa asuvien sosiaalityö
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 3, 33900 TAMPERE
Toimipiste sijaitsee Sarviksen kiinteistön F-rakennuksessa, 2. kerroksessa.
vammaispalvelut.asuminen@pirha.fi
Avoinna ajanvarauksella
Vammaisten lasten ja nuorten palvelut
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 3, 33900 TAMPERE
Toimipiste sijaitsee Sarviksen kiinteistön F-rakennuksessa, 2. kerroksessa.
vammaispalvelut.lapsetjanuoret@pirha.fi
Avoinna ajanvarauksella
Löydä lisätietoa verkosta
Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.
Lisätietoa palveluneuvonnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Saat yhteyden palveluneuvontaan chat-palvelun kautta. Chat-palveluun pääset sivun oikean alalaidan punaisesta puhekuplasta, josta Pirbotti ohjaa sinua eteenpäin.
Tuloksia ei löytynyt.
Sinua saattaisi kiinnostaa
Etsitkö näitä?
Täytettäviä lomakkeita
Päivitetty 21.12.2024