Kroonisen munuaistaudin seulontapilotti Pirkanmaalla
Pirkanmaan hyvinvointialueella toteutetaan 2024–2025 pilottihanke, jossa kroonisen munuaistaudin seulontaan kutsuttiin 1969 ja 1970 syntyneitä pilottipaikkakunnilta eli Akaasta, Lempäälästä, Orivedeltä, Punkalaitumelta, Sastamalasta, Tampereelta, Urjalasta, Valkeakoskelta ja Ylöjärveltä. Pilottihankkeen avulla selvitetään, onko seulonnasta hyötyä kroonisen munuaistaudin varhaisessa tunnistamisessa.
Seulontaan kutsuttiin kahden vuoden aikana yhteensä noin 8000 pirkanmaalaista. Seulontapilottiin osallistuminen on päättynyt toukokuussa 2025.
Krooninen munuaistauti
Krooninen munuaistauti tarkoittaa hitaasti kehittyvää munuaisten vajaatoimintaa, joka johtaa pysyvään muutokseen. Munuaisten vajaatoiminta tarkoittaa sitä, että veri ei puhdistu kuona-aineista kunnolla (lainattu Terveyskylä.fi). Krooninen munuaistauti on yleinen sairaus, joka on aluksi oireeton. Krooninen munuaistauti kuormittaa sydäntä ja verisuonia lisäten vakavien terveyttä uhkaavien tapahtumien riskiä. Sairaus voi johtaa siihen, että munuaiset eivät enää toimi ja tarvitaan munuaisensiirto tai dialyysihoitoa.
Sairaus selviää yksinkertaisilla laboratoriokokeilla, ja kun se on havaittu, sitä voidaan hoitaa. Mitä aikaisemmin sairaus havaitaan, sitä paremmin sitä voidaan hoitaa elintapamuutoksin ja lääkehoidoilla. Sairastumisriskiä lisäävät erityisesti diabetes, verenpainetauti sekä sydän- ja verisuonitaudit. Myös ylipaino ja tupakointi ovat riskitekijöitä. Voit lukea lisää kroonisesta munaistaudista Terveyskylä.fi -sivustolta.
Kroonisen munuaistaudin seulontaa ei ole tähän asti toteutettu systemaattisesti Suomessa, vaikka säännöllistä seulontaa suositellaan esimerkiksi diabetesta tai verenpainetautia sairastaville. Kroonisen munuaistaudin esiintyvyys kasvaa 50 vuotta täyttäneillä, mikä vuoksi seulontapilottiin on kutsuttu 55 vuotta täyttäneitä.
Kroonisen munuaistaudin seurantapilottihankkeen toteutus
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa hankkeesta ja hankkeen mukaisesta potilaiden seulonnasta ja laboratoriotulosten edellyttämästä hoidosta. Pilotti on osa Pirkanmaan hyvinvointialueen ennakoivaa terveydenhoitoa.
Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat Pirkanmaan hyvinvointialueen laboratoriopalveluiden tuottaja Fimlab Laboratoriot Oy ja lääkeyritys AstraZeneca Oy.
Fimlab Laboratoriot Oy:n päätehtäviä tässä hankkeessa ovat muun muassa kutsukirjeiden lähetys, laboratoriomittausten toteutus ja tuloksista viestiminen seulontaan osallistuneille.
AstraZeneca Oy toimii hankkeeseen liittyvän kehitystyön osittaisena rahoittajana. AstraZeneca Oy ei osallistu Pirkanmaan hyvinvointialueen vastuulla olevien yleisten tehtävien toteuttamiseen tai rahoittamiseen, kuten laboratoriomittausten toteuttamiseen tai rahoittamiseen eikä potilaiden hoitoon. AstraZeneca Oy ei osallistu seulontaan osallistuvien henkilöiden henkilötietojen käsittelyyn eikä AstraZenecalle siirry mitään henkilötietoja.
Rekisteröidyn oikeudet ja niiden toteuttaminen on kuvattu Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla osoitteessa pirha.fi/rekisteroidyn-oikeudet.
Lisätietoja hankkeesta: hallintoylilääkäri Tarja Marjamäki, puhelin 044 728 8764
Päivitetty 24.6.2025