Työttömien terveystarkastukset
Jos olet jäänyt työttömäksi tai olet toistuvasti lyhytaikaisissa työsuhteissa, sinulla on mahdollisuus hakeutua maksuttomaan terveystarkastukseen. Sinut voidaan ohjata terveystarkastukseen myös esimerkiksi hyvinvointialueen sosiaalitoimesta tai työttömille palveluja tarjoavalta taholta. Terveystarkastuksen tarkoituksena on edistää terveydentilaasi, hyvinvointiasi sekä työ- ja toimintakykyäsi.
Terveystarkastukseen kuuluu tarvittaessa laboratoriokokeet, keuhkojen toimintaa mittaavat kokeet, pituuden, painon ja verenpaineen mittaaminen, alkoholin käyttöä ja diabeteksen riskiä mittaavat testit sekä mielialakysely. Tarkastuksessa sinulle tehdään myös elämäntapahaastattelu. Tarpeen vaatiessa sinut voidaan ohjata kertaluontoiselle maksuttomalle lääkärikäynnille. Lisäksi saat tarvittaessa jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotteen tehosteen.
Toimi näin
Ota yhteyttä alueesi sosiaali- ja terveysasemallesi ajanvarausta varten. Jos olet saanut kutsun terveystarkastukseen kirjeenä, täytä kirjeen mukana tulleet lomakkeet ja ota ne mukaasi vastaanotolle. Muussa tapauksessa tule vastaanotolle puoli tuntia ennen varattua aikaa ja täytä esitietolomake ja tee testit aulassa ennen terveystarkastusta.
Käy laboratoriotutkimuksissa noin viikkoa ennen terveystarkastukseen tuloa. Ennen laboratoriotutkimuksia sinun on oltava 12 tuntia ravinnotta.
Hae paikkakunnan mukaan
Asioi digitaalisesti
Kun valitset paikkakunnan, tiedät kuinka asioida digitaalisesti.
OmaPirhassa voit asiointikunnastasi riippuen tehdä esimerkiksi digitaalisia ajanvarauksia, täyttää yhteydenotto- ja esitietolomakkeita sekä tietopyyntöjä.
Asiointi edellyttää vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Kun asioit palvelussa ensimmäisen kerran, sinun tulee hyväksyä palvelun käyttöehdot ja tarkistaa omat tietosi. Osassa palveluista sinun on myös mahdollista asioida läheisesi puolesta.
OmaPirhan kautta käytössäsi on myös digiklinikka, jonka kautta voit helposti ja nopeasti olla yhteydessä ammattilaiseen erilaisissa terveysasioissa.
Työttömän terveystarkastus, digitaalinen ajanvaraus
Voit varata ajan työttömän terveystarkastusta varten OmaPirhassa.
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Voit olla yhteydessä aikuisneuvolan terveydenhoitajaan ja varata vastaanottoajan puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 787 1224
, Terveydenhoitaja/diabeteshoitaja
044 032 1043
, Terveydenhoitaja/sydänhoitaja
Voit olla yhteydessä aikuisneuvolan terveydenhoitajaan ja varata vastaanottoajan puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 715 3252
, Terveydenhoitaja/diabeteshoitaja
044 715 3247
, Terveydenhoitaja/diabeteshoitaja
044 715 3249
, Terveydenhoitaja
044 032 1043
, Terveydenhoitaja/sydänhoitaja/diabeteshoitaja
044 715 3249
, Koronarokotusajanvaraus
Voit varata ajan puhelimitse terveystarkastukseen. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä: pyrimme soittamaan sinulle saman päivän aikana. Voit myös perua tai siirtää ajan puhelinpalvelussa.
Puhelinnumerot
040 684 1081
, Terveystarkastusten ajanvaraus
Voit olla yhteydessä Akaan aikuisneuvolan terveydenhoitajiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 335 2406
, Terveydenhoitaja
040 335 2201
, Terveydenhoitaja
040 335 2718
, Terveydenhoitaja
040 335 2719
, Terveydenhoitaja
040 335 3123
, Terveydenhoitaja, ei diabetespotilaat
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Soitamme takaisin saman päivän aikana. Huomioithan että takaisinsoitto tulee joko tuntemattomasta tai 2702-loppuisesta numerosta.
Puhelinnumerot
040 335 2702
Tekstiviesti
040 335 4696
, Tekstiviestipalvelu ajan perumista varten (ei puheluita). Kirjoita viestiin nimesi ja aika, jonka perut. Älä kirjoita henkilötunnusta viestiin.
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Kiireellisissä asioissa Hämeenkyrön kiirevastaanotto palvelee myös ikaalislaisia.
Voit varata ajan hoitajalle tai lääkärille, elintapaneuvontaan, omahoidon neuvontaan, tehdä reseptin uusimispyynnön, varata ajan terveystodistusta varten tai varata ajan työttömän, työikäisen tai kutsuntavelvollisen terveystarkastukseen.
Puhelinnumerot
03 384 5010
, Kiireetön ajanvaraus ja neuvonta ma–to klo 8–16 ja pe 8–15, kiirevastaanotto ma–pe klo 8–16
03 384 5012
, Terveysasema, potilastoimisto
Ikaalisten aikuisneuvolan puhelinneuvonta ja ajanvaraus. Influenssa- ja koronarokotusaikoja voit varata ma - pe kello 8 - 15.
Puhelinnumerot
03 311 59516
Ikaalisten lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumero auttaa kiireettömissä asioissa.
Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele viesti loppuun asti, jotta puhelusi rekisteröityy järjestelmään. Soitamme sinulle takaisin saman päivän aikana. Jos takaisinsoittopalvelu on ruuhkautunut, etkä pysty jättämään takaisinsoittopyyntöä, odota noin puolituntia ennen kuin yrität uudelleen.
Numero toimii ajanvarauksen perumiseksi ympärivuorokauden.
Jos sinulla on kiireellistä asiaa, arkipäivisin soita Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysaseman kiirevastaanoton numeroon.
Puhelinnumerot
03 311 59510
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle sen aukioloaikoina. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön, jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 254 3320
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
03 384 5034
, OmaAsema, Eteläinen
03 384 5032
, OmaAsema, Keskusta
03 384 5033
, OmaAsema, Suorama
03 384 5031
, OmaAsema, Ruutana
03 384 5035
, OmaAsema, Vatiala
03 384 5036
, OmaAsema, Sahalahti
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle arkisin klo 8-16. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön, jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 443 3400
Lääkärin ja hoitajan vastaanotolla hoidetaan kiireetöntä hoitoa vaativat asiat. Ajan voit varata poliklinikan kiireettömän ajanvarauksen numerosta ajanvarausaikana.
Poliklinikoiden palvelunumeroihin soitettaessa asiakas ohjataan puhelimessa tehdyn hoidontarpeen arvion perusteella joko sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolle. Lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, eikä vastaanotolle tultaessa tarvitse ilmoittautua.
Puhelinnumerot
03 334 11300
, Virtain poliklinikka
03 334 11400
, Ruoveden poliklinikka
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
03 311 59501
, Neuvonta ja ajanvaraus
Voit olla yhteydessä työttömien terveystarkastuksia tekevään terveydenhoitajaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 383 3196
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle sen aukioloaikoina. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 254 3320
Voit olla yhteydessä Nokian aikuisneuvolaan soittamalla. Käytössämme on takaisinsoittopalvelu.
Puhelinnumerot
03 384 5374
, Takaisinsoittopalvelu
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Etelä-Nokiaan kuuluu koko Nokianvirran eteläpuolinen alue, esimerkiksi Koskenmäki, Kartano, Vihola, Tervasuo, Sammalisto, Tottijärvi ja Sarkola.
Keski-Nokiaan kuuluvat keskusta Välimäenkadulta länteen päin, Tyttölä, Lauttala, Haavisto, Utolankallio, Taka-Lauttala, Harjuniitty, Alhoniitty, Aaroninkorpi, Alisenjärvi ja Lähdeniitty.
Pohjois-Nokiaan kuuluvat keskusta Välimäenkadulta itään päin, Viiki, Maatiala, Kankaantaka, Halimaa, Ilkan alue, Myllyhaka sekä Linnavuori, Pinsiö ja Siuro.
Puhelinnumerot
03 384 5067
, Etelä-Nokia
03 384 5068
, Keski-Nokia
03 384 5069
, Pohjois-Nokia
03 384 5055
, Ohjaus ja neuvonta (ei hoidon tarpeen arviointia eikä ajanvarausta), ma - pe klo 8 - 10
Tekstiviesti
044 486 1671
, Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita).
Numerosta saat hoidon tarpeen arviointia ja neuvontaa sekä tarvittaessa ajan lääkärille tai sairaanhoitajalle. Numeroon voi sen aukioloaikoina jättää takaisinsoittopyynnön.
Voit perua vastaanottoaikasi Pirhan sähköisessä asioinnissa tai tekstiviestillä. Lähetä tekstiviesti numeroon 045 7396 5688. Kirjoita viestikenttään: PERU, nimesi, syntymäaikasi ja ajanvaraustiedot (päivämäärä ja kellonaika). Esimerkki: PERU Maija Meikäläinen 1.1.1970 ma 2.1.2023 klo 12:00.
Puhelinnumerot
03 384 5267
, Omahoitaja, Kuru
03 384 5271
, Kurun toimisto
Aikuisneuvonnan puhelimesta saat mm. elintapaneuvontaa ja voit varata ajan kutsuntavelvollisten, työikäisten, työttömien ja ikäihmisten terveystarkastuksiin.
Puhelinnumerot
040 133 6775
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle sen aukioloaikoina. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 443 3400
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
03 384 5020
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 129 5373
, Tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita).
Pälkäneen sosiaali- ja terveysaseman (OmaAsema) sekä Luopioisten lähiasiointipisteen hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumerot.
Puhelinnumerot
03 384 5038
, OmaAsema, Pälkäne
03 384 5039
, Lähiasiointipiste, Luopioinen
Aikuisneuvolassa teemme esimerkiksi terveystarkastuksia, annamme rokotuksia, elintapaneuvontaa ja -ohjausta.
Voit olla yhteydessä aikuisneuvolan terveydenhoitajiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 404 0139
, Tiina Valtanen, terveydenhoitaja
040 138 2518
, Sari Kukkula, terveydenhoitaja
040 507 1827
, Elina Mannonen, terveydenhoitaja
Tekstiviesti
040 041 9617
, Ajanvarauksen peruminen tekstiviestillä. Laita tekstiviestiin nimi, henkilötunnus ja varattu aika.
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
03 384 5030
, Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumero
Tekstiviesti
040 041 9617
, Tekstiviestipalvelu ajan perumista varten. Kirjoita viestiin nimesi ja aika, jonka perut. Älä kirjoita henkilötunnusta viestiin. (ei puheluita)
Voit asioida puhelimitse missä tahansa terveyteesi liittyvässä asiassa. Voit jättää takaisinsoittopyynnön, jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana. Sinulle tehdään puhelimessa hoidon tarpeen arvio terveydenhoitajan/sairaanhoitajan toimesta.
Puhelinnumerot
03 254 3320
Voit olla yhteydessä Urjalan aikuisneuvolan terveydenhoitajiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 335 2128
, Terveydenhoitaja
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
040 335 2133
, Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumero
Voit saada neuvontaa ja tarvittaessa varata ajan hoitajalle tai lääkärille. Puhelu yhdistyy automaattisesti vapaana olevalle tai seuraavana vapautuvalle sairaanhoitajalle.
Käytössämme on takaisinsoittopalvelu. Voit jättää palveluun takaisinsoittopyynnön, jolloin soitamme sinulle takaisin mahdollisimman pian saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 384 5015
, Ajanvaraus ja neuvonta
Voit soittaa työttömien terveystarkastusten terveydenhoitajalle.
Puhelinnumerot
040 335 7552
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle.
Puhelinnumerot
03 384 5022
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Akaan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Torkontie 2, 37800 AKAA
Ryödintie 16, 37800 AKAA
Voit varata ajan terveystarkastukseen, kun sinulla on lähete TE-toimistolta. Ota käynnille mukaasi esitietokaavake täytettynä.
Ajanvaraus aikuisneuvolan terveydenhoitajille ma-to klo 12.00-13.00.
Puhelinnumerot040 335 2702 , hoidon tarpeen arviointi ja neuvonta, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
040 335 2704 , kiireellinen hoito, ma–to klo 8–16, pe ja arkipyhien aatot 8–15
Eräjärven terveysasema, Orivesi
Käyntiosoite:
Mäkikaupintie 2, 35220 ERÄJÄRVI
Terveystarkastuksia tehdään Eräjärven terveysasemalla.
Puhelinnumerot040 133 6775 , Aikuisneuvonnan terveydenhoitaja, puhelinaika ma–pe klo 8-9
Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Postiosoite:
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
03 384 5010 , Lääkärin ja hoitajan kiireetön ajanvaraus ma–to klo 8–16 ja pe 8–15 sekä kiirevastaanotto ma–pe klo 8–16
03 384 5012 , Terveyskeskus, potilastoimisto ma–to klo 8–15, pe klo 8–14
Käyntiosoite:
Vanha Tampereentie 21, 39500 IKAALINEN
Puhelinnumerot03 311 59510 , lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi, neuvonta ja ajanvaraus, ma–to klo 8–16 ja pe 8–15
03 311 59511 , laskutus ma–to klo 8–15
Käyntiosoite:
Koskitie 50, 35500 KORKEAKOSKI
Kangasalan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Herttualantie 28, 36200 KANGASALA
Työttömänä saat Työ- ja elinkeinopalveluista ohjeistuksen terveystarkastukseen menoon.
Puhelinnumerot03 384 5025 , Kiirevastaanotto (ma-to klo 16-18 ja pe 15-18)
03 384 5032 , OmaAsema, keskusta
03 384 5034 , OmaAsema, Eteläinen
03 384 5033 , OmaAsema, Suorama
Käyntiosoite:
Kivinevantie 11-13, 39820 KIHNIÖ
Käyntiosoite:
Orivedentie 3, 17800 KUHMOINEN
Puhelinnumerot03 311 59501 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Kukonkorventie 18, 37560 LEMPÄÄLÄ
Puhelinnumerot03 384 5018 , Tiimi: Kulju, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
041 730 6803 , Ajan peruutus tekstiviestillä (ei puheluita)
Käyntiosoite:
Kisatie 1, 34300 KURU
Puhelinnumerot03 384 5267 , Omahoitaja, Kuru
03 384 5271 , Kurun toimisto
Lempäälän sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ
Terveystarkastukset tehdään Lempoisten neuvolassa, joka sijaitsee Lempäälän terveysasemalla.
Käyntiosoite:
Pereentie 3, 36760 LUOPIOINEN
Työttömänä saat Työ- ja elinkeinopalveluista ohjeistuksen terveystarkastukseen menoon.
Puhelinnumerot03 384 5039 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Tohtorinpolku 4, 38460 SASTAMALA
Postiosoite:
Tohtorinpolku 3, 38460 SASTAMALA
03 384 5030 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Pakkaajankatu 18, 35800 MÄNTTÄ
Nokian sosiaali- ja terveysaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotot
Käyntiosoite:
Maununkatu 12, 37100 NOKIA
2. kerros
Oriveden sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Sairaalantie 6, 35100 ORIVESI AS
Käyntiosoite:
Keskustie 26, 35300 ORIVESI
Terveystarkastuksia tehdään Oriveden aikuisneuvolassa, joka sijaitsee Orivesi-talossa, 2. kerroksessa.
Käyntiosoite:
Parkanontie 48, 39700 PARKANO
Pirkkalan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Postiosoite:
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Punkalaitumen lähiasiointipiste
Käyntiosoite:
Lauttakyläntie 11, 31900 PUNKALAIDUN
Postiosoite:
Lauttakyläntie 11, 31900 PUNKALAIDUN
03 384 5030 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Keskustie 3, 36600 PÄLKÄNE
Työttömänä saat Työ- ja elinkeinopalveluista ohjeistuksen terveystarkastukseen menoon.
Puhelinnumerot03 384 5038 , Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Leppätie 3, 36110 RUUTANA
Työttömänä saat Työ- ja elinkeinopalveluista ohjeistuksen terveystarkastukseen menoon.
Puhelinnumerot03 384 5031 , lääkärin ja hoitajan vastaanoton ajanvaraus, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
03 384 5323 , Suun terveyspalvelujen ajanvaraus
050 415 2293 , Fysioterapian ajanvaraus numerosta 040 133 6426, ma, ti, to ja pe klo 8-9.30 ja ke klo 14-15.30
Sahalahden OmaAsema, Kangasala
Käyntiosoite:
Kurvis-Höllin tie 8, 36420 SAHALAHTI
Työttömänä saat Työ- ja elinkeinopalveluista ohjeistuksen terveystarkastukseen menoon.
Puhelinnumerot03 384 5036 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi ja neuvonta, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
050 415 2293 , Fysioterapian ajanvaraus numerosta 040 133 6426, ma, ti, to ja pe klo 8-9.30 ja ke 14-15.30
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 3, 33900 TAMPERE
Sarviksella sijaitsee aikuisten terveystarkastusten yksikkö.
Terveystarkastusten yksikkö sijaitsee Hatanpäänkatu 3, B-rakennuksessa 1. kerroksessa.
Sastamalan sosiaali- ja terveysaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotot
Käyntiosoite:
Itsenäisyydentie 2 C, 38200 SASTAMALA
Postiosoite:
Itsenäisyydentie 2 C, 38200 SASTAMALA
Käyntiosoite:
Sairaalantie 9, 31760 URJALA
Voit varata ajan terveystarkastukseen, kun sinulla on lähete TE-toimistolta. Ota käynnille mukaasi esitietokaavake täytettynä.
Puhelinnumerot040 335 2133 , Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Valkeakosken sosiaali- ja terveysaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotot
Käyntiosoite:
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Käyntiosoite:
Junatie 1, 36240 KANGASALA
Työttömänä saat Työ- ja elinkeinopalveluista ohjeistuksen terveystarkastukseen menoon.
Puhelinnumerot03 384 5035 , Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Postiosoite:
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
03 384 5022 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Viljakkalan terveysasema, Elokaaren palvelukeskus (Terveyspiste)
Käyntiosoite:
Elokaarentie 3, 39310 VILJAKKALA
Avoinna ajanvarauksella
Ylöjärven sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Mikkolantie 10, 33470 YLÖJÄRVI
Löydä lisätietoa verkosta
Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.
Keiturin Soten www-sivut, Virrat ja Ruovesi
Keiturin Soten www-sivuilta löydät mm. tietoa palveluistamme ja ajanvarauksesta. Sivuilta löytyvät myös kaikki Keiturin Soten yhteystiedot sekä tietoa avoimista työpaikoistamme. Sivuilla olevalla yhteydenottolomakkeella voit antaa meille palautetta, jättää yhteydenottopyynnön tai vaikkapa avoimen työhakemuksen.
Tuloksia ei löytynyt.
Kenelle ja millä ehdoin
Terveystarkastus on tarkoitettu työttömille tai lyhytaikaisissa työsuhteissa työskenteleville.
Palvelun maksullisuus
Palvelu on maksuton.
Päivitetty 21.12.2024