Toimintaterapia sosiaali- ja terveysasemilla
Toimintaterapian palveluja järjestetään sosiaali- ja terveysasemilla toimivissa fysioterapiayksiköissä. Toimintaterapeutin koti- tai päiväkotikäynti voidaan järjestää, jos toimintakykysi sitä vaatii.
Aikuisten toimintaterapia
Aikuisten toimintaterapiassa etsitään keinoja, joiden turvin pystyt toimintakyvyn rajoituksista huolimatta huolehtimaan itsestäsi sekä selviytymään kodinhoitoon, työhön ja vapaa-aikaan liittyvistä tehtävistä. Toimintaterapeutti arvioi kuntoutuksen tarpeesi ja toimintakykysi arjen tilanteissa. Tavoitteet asetetaan yhdessä sinun kanssasi. Tarvittaessa omaisesi tai avustajasi saa ohjausta kuntouttavaan avustamiseen.
Toimintaterapeutti arvioi pienapuvälineiden tarpeesi ja ohjaa sinua niiden käytössä. Asunnonmuutostyöarviossa toimintaterapeutti suunnittelee muutostyöt, joiden tavoitteena on turvata sinulle mahdollisimman itsenäinen suoriutuminen päivittäisistä toiminnoistasi ja tukea kotona asumistasi. Lisäksi toimintaterapeutti valmistaa sinulle tarvittaessa yksilöllisiä lastoja ja tukia lääkärin lähetteen mukaisesti.
Toimintaterapia tapahtuu vastaanotolla, kotona tai asiointikäynteinä muussa ympäristössä.
Lasten toimintaterapia
Lasten toimintaterapia on kuntoutusmuoto, joka tukee, kehittää ja edistää lapsen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kokonaiskehitystä ja toimintakykyä. Tavoitteena on, että lapsi suoriutuisi ikäodotusten mukaisesti päivittäisistä toiminnoista, leikeistä ja toisten kanssa yhteistoiminnasta mahdollisimman itsenäisesti. Lisäksi toimintaterapeutti ohjaa ja neuvoo lapsen vanhempia sekä päiväkodin ja koulun henkilökuntaa lapsen osallisuuden ja suoriutumisen edistämisessä. Lasten toimintaterapian arviointiin voidaan ohjata alle 16-vuotiaita lapsia.
Lasten toimintaterapeutit arvioivat monipuolisesti lapsen taitoja ja valmiuksia kehityksen eri osa-alueilla sekä lapsen arjen sujuvuutta eri toimintaympäristöissä.
Jos lapsellasi on todettu haasteita, jotka haittaavat merkittävästi lapsen päivittäistä arkea ja osallistumista ikätason mukaiseen toimintaan, voi terveydenhuollon ammattilainen tehdä lähetteen toimintaterapian arviointiin. Ennen lähetteen tekoa varmistetaan, että lapsesi arjessa on otettu käyttöön varhaiskasvatuksen/koulun ja lähiympäristön käytettävissä olevat tukitoimet.
Jos lapsen haasteet ovat lieviä tai kyseessä on harjaantumattomuus, ensisijaista on vahvistaa taitoja arjessa tehostetusti aikuisen tuella.
Toimi näin
Toimintaterapiaan tarvitaan terveydenhuollon ammattihenkilön tekemä arvio kokonaistilanteestasi sekä kuntoutussuunnitelma.
Kangasalla, Sastamalassa, Tampereella, Valkeakoskella ja Ylöjärvellä saat tarvittaessa lääkärin lähetteen toimintaterapian arviota varten hyvinvointialueen aikuisten toimintaterapeutille. Muilla paikkakunnilla ota yhteys sosiaali- ja terveysasemallesi, josta saat tarvittaessa lääkärin lähetteen keskitettyyn Lääkinnällisen kuntoutuksen toimistoon.
Myös lapsesi tarvitsee toimintaterapiaan ammattilaisen tekemän arvion sekä kuntoutussuunnitelman. Toimeenpanevana tahona voi olla neuvolan terveydenhoitaja tai lääkäri, fysioterapeutti, puheterapeutti, lastenpsykologi tai perheneuvolan psykologi. Ota yhteyttä omaan neuvolaan, terveysasemaan, päiväkotiin tai keskustele asiasta neuvolapsykologin kanssa.
Hae paikkakunnan mukaan
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Oriveden asiakkaita palvelee Tampereen aikuisten toimintaterapian palvelupisteellä kaksi toimintaterapeuttia. Toimintaterapeuttien ajanvaraukset tehdään soittamalla toimintaterapeuttien puhelinnumeroihin.
Puhelinnumerot
040 017 6559
, toimintaterapeutti Marika Liuksiala: Tavoitettavissa Ma - Pe
040 806 4880
, toimintaterapeutti Katri Mattila
Aikuisten toimintaterapia, Tursonkatu.
Puhelinnumerot
040 017 6559
, toimintaterapeutti Marika Liuksiala: Tavoitettavissa Ma - Pe
040 806 4880
, toimintaterapeutti Katri Mattila
Kuntoutuspalvelujen keskitetty ajanvaraus Tampereella asuville.
Puhelinnumerot
03 384 5288
Ylöjärven alueen lasten toimintaterapeuttien puhelinyhteystiedot.
Puhelinnumerot
040 133 1539
, Toimintaterapeutti, puhelinaika ma-ti klo 11-12
044 486 0787
, Toimintaterapeutti, puhelinaika ke-to klo 11-12
Saat puhelimessa lasten toimintaterapiaa koskevaa ohjausta ja neuvontaa. Ajanvaraukset tehdään kuntoutuspalveluiden keskitetyn ajanvarauksen kautta.
Puhelinnumerot
040 806 4735
Voit olla yhteydessä toimintaterapeuttiin puhelimitse. Terapeutti on tavoitettavissa tiistaisin ja torstaisin.
Puhelinnumerot
044 730 6813
, Toimintaterapeutti
Voit olla yhteydessä toimintaterapiaan soittamalla. Kangasalan toimintaterapeutit palvelevat Kangasalan, Pälkäneen ja Kuhmoisten alueiden asukkaita. Vastaanotot sijaitsevat Kangasalan keskusterveysasemalla (F-ovi, Kuntoutus).
Vastaanottoaikojen peruutukset voi lähettää myös tekstiviestitse.
Puhelinnumerot
040 133 6500
, Soittoaika ma klo 12.00–13.00, ke klo 11.30–12.30 Lasten toimintaterapia
040 190 5425
, Soittoaika ma klo 12.00–13.00 Lasten toimintaterapia, aikuisten toimintaterapia
040 614 8137
, Aikuisten toimintaterapia, vuodeosaston toimintaterapia
Toimintaterapeuttien puhelinasiointi Lempäälän ja Vesilahden alueen asukkaille.
Puhelinnumerot
044 421 5129
, Aikuisten toimintaterapia ja kotikuntoutus
040 133 7900
, Lasten toimintaterapia, toimintaterapeutti Tiia Kihlakaski
041 730 8475
, Lasten toimintaterapia, toimintaterapeutti Emmi Koivisto
Nokian toimintaterapeuttien puhelinasiointi.
Puhelinnumerot
044 486 0936
, Aikuisten toimintaterapeutti
040 133 4207
, Lasten toimintaterapeutti, soittoaika ti ja to klo 11.30-12.00
040 357 9170
, Lasten toimintaterapeutti, soittoaika ti ja to klo 11.30-12.00
Voit olla toimintaterapeuttiin yhteydessä puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 486 1110
, Lasten toimintaterapeutti
Voit olla puhelimitse yhteydessä toimintaterapeutteihin. Toimintaterapia-arvioon tarvitaan lähete.
Puhelinnumerot
040 138 2502
, Ulla Marku, lasten toimintaterapeutti
040 080 2861
, Iida Sinisalo, aikuisten toimintaterapeutti
Voit olla puhelimitse yhteydessä toimintaterapeuttiin.
Puhelinnumerot
040 335 7472
, Aikuisten toimintaterapeutti
040 335 7170
, Lasten toimintaterapeutti
Voit olla yhteydessä Virtain ja Ruoveden toimintaterapeuttiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 715 1125
, Toimintaterapeutti
Voit olla yhteydessä toimintaterapeuttiin puhelimitse. Toimintaterapiaan hakeudutaan esimerkiksi lääkärin, neuvolan tai kouluterveydenhoitajan lähetteellä.
Puhelinnumerot
044 486 0019
, Toimintaterapeutti
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Aikuisten toimintaterapia, Tursonkatu, Tampere
Käyntiosoite:
Tursonkatu 4, 2. krs, 33540 TAMPERE
Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Postiosoite:
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
03 384 5010 , Lääkärin ja hoitajan kiireetön ajanvaraus ma–to klo 8–16 ja pe 8–15 sekä kiirevastaanotto ma–pe klo 8–16
03 384 5012 , Terveyskeskus, potilastoimisto ma–to klo 8–15, pe klo 8–14
Kangasalan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Herttualantie 28, 36200 KANGASALA
Toimintaterapian yksikkö sijaitsee Kangasalan keskusterveysasemalla.
Sisäänkäynti: F-ovi / Kuntoutus.
Puhelinnumerot03 384 5025 , Kiirevastaanotto (ma-to klo 16-18 ja pe 15-18)
03 384 5032 , OmaAsema, keskusta
03 384 5034 , OmaAsema, Eteläinen
03 384 5033 , OmaAsema, Suorama
Lempäälän sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ
Nokian sosiaali- ja terveysaseman kuntoutus- ja apuvälineyksikkö
Käyntiosoite:
Maununkatu 10, 37100 NOKIA
Pirkkalan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Postiosoite:
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Sastamalan sosiaali- ja terveysaseman kuntoutus- ja terapiapalvelut
Käyntiosoite:
Itsenäisyydentie 2 C, 38200 SASTAMALA
Toimintaterapian vastaanotto Sastamalan sosiaali- ja terveysasemalla sijaitsee kuntoutuspalveluiden tiloissa.
Tammelakeskuksen sosiaali- ja terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Itsenäisyydenkatu 21 B, 33500 TAMPERE
Toimintaterapia sijaitsee Tammelakeskuksen terveysasemalla, 4. kerroksessa.
Tipotien sosiaali- ja terveysaseman kuntoutus- ja terapiapalvelut, Tampere
Käyntiosoite:
Tipotie 4, 33230 TAMPERE
Valkeakosken sosiaali- ja terveysaseman hoiva- ja kuntoutusyksikkö
Käyntiosoite:
Kirkkotie 8, 37600 VALKEAKOSKI
Aikuisten toimintaterapian vastaanotot sijaitsevat hoito- ja kuntoutusyksikössä. Vastaanotot palvelevat ajanvarauksella.
Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvola
Käyntiosoite:
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Postiosoite:
PL 20, 37601 VALKEAKOSKI
-
Valkeakosken äitiys- ja lastenneuvola
Lasten toimintaterapeutin vastaanotto sijaitsee sosiaali- ja terveysasemalla äitiys- ja lastenneuvolan tiloissa 2 B -kerroksessa.
Avoinna ajanvarauksella
Virtain sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Sairaalantie 1, 34800 VIRRAT
Virtain terveyskeskuksessa sijaitsee myös toimintaterapiapalvelut.
Ylöjärven sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Mikkolantie 10, 33470 YLÖJÄRVI
Löydä lisätietoa verkosta
Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.
Keiturin Soten www-sivut, Virrat ja Ruovesi
Keiturin Soten www-sivuilta löydät mm. tietoa palveluistamme ja ajanvarauksesta. Sivuilta löytyvät myös kaikki Keiturin Soten yhteystiedot sekä tietoa avoimista työpaikoistamme. Sivuilla olevalla yhteydenottolomakkeella voit antaa meille palautetta, jättää yhteydenottopyynnön tai vaikkapa avoimen työhakemuksen.
Löydät sivustolta tietoa Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen sosiaali- ja terveyspalveluista, hyvinvointipalveluista ja ikäihmisten palveluista ja palveluajoista. Etusivulta löydät tietoa ajankohtaisista asioista, esimerkiksi rokotuksista, sekä linkin sähköiseen ajanvaraukseen.
Tuloksia ei löytynyt.
Kenelle ja millä ehdoin
Sinut voidaan ohjata toimintaterapiaan terveydenhuollon ammattihenkilön tekemän arvion ja kuntoutussuunnitelman perusteella. Sinut voidaan ohjata yhden kerran apuvälineohjauskäynnille myös fysioterapeutin tai kuntoutuslaitoksen suosituksesta.
Palvelun saamisen edellytyksenä on terveydenhuollon ammattihenkilön toteama kuntoutuksen tarve.
Palvelun maksullisuus
Palvelu on maksullinen.
Palvelu on maksullinen 18 vuotta täyttäneille.
Päivitetty 21.12.2024