Kotikuntoutus
Kotikuntoutus tukee kotona pärjäämistäsi
Kotikuntoutusjakson aikana sinua ohjataan tilanteissa, joissa liikkuminen ja päivittäisistä askareista selviytyminen ovat vaikeutuneet tai ne ovat uhattuina ikääntymisen, vamman, kivun, sairauden, toimintahäiriön tai ympäristötekijöiden vuoksi.
Ammattilainen laatii yhdessä kanssasi tavoitteet kotikuntoutukselle. Tavoitteiden tulee edistää itsenäistä ja turvallista toimimista kotona ja sen lähiympäristössä. Omaiset ja läheiset ovat tärkeässä roolissa kotikuntoutusta suunniteltaessa ja toteutettaessa.
Kotikuntoutus alkaa maksuttomalla arviokäynnillä. Kesto riippuu tavoitteista ja niiden saavuttamisesta, yhdestä käynnistä muutamaan kuukauteen. Jakson jälkeen jatkat saavutettujen taitojen harjoittamista itsenäisesti ja olet arjessa mahdollisimman aktiivinen toimija.
Kotikuntoutus on maksullista toimintaa.
Milloin kotikuntoukseen?
Kotikuntoutusta saatat tarvita kotona ja lähiympäristössä selviytymisen tueksi esimerkiksi vammasta tai sairastumisesta johtuvan toimintakyvyn laskun jälkeen. Myös sairaalasta kotiutuessa voidaan tarvita kotikuntoutusta, jotta arjessa ja kotona pärjääminen sujuu.
Kotikuntoutukseen tullaan pääsääntöisesti sosiaali- ja terveyshuollon henkilöstön ohjaamana - ohjaava taho voi olla esimerkiksi kotihoidon tai sairaalan henkilökunta tai Palveluneuvonnan tai lähitorin työntekijä.
Päivitetty 3.6.2024