Insuliinihoitoinen diabetes: Seuranta ja lisäsairaudet

Terveydentilan seuranta

Diabeteksen hoidon tavoitteena on päivittäinen hyvinvointi ja elinmuutosten välttäminen. Säännöllisellä diabeteksen hoidolla saavutetaan tasainen glukoositasapaino, jolloin diabetesta sairastava voi hyvin ja on oireeton. Hyvä hoitotasapaino edistää terveyttä ja vähentää riskiä diabeteksesta aiheutuville lisäsairauksille.

Diabeteksen hoidon seurantaan kuuluvat omaseurannan tulosten analysoinnin lisäksi vuosiseurantavastaanotto, jossa tehdään laaja lääkärin ja/tai diabeteshoitajan tarkastus. Käynnillä tarkastetaan vointi, paino, verenpaine, insuliinin pistospaikat, sensorin paikat sekä tarvittaessa lääkäri kuuntelee sydämen ja keuhkot. Jalkateristä tarkistetaan mahdolliset virheasennot, kovettumat, haavat, pulssit, refleksit ja kosketustunto. Ennen vuosivastaanottoa käydään verikokeissa ja toimitetaan kotona otettava aamuvirtsanäyte laboratorioon.

Insuliinin puutteen korjaantumisen myötä paino usein normalisoituu eli nousee, kun diabeteksen aiheuttama kuivuminen ja aliravitsemus korjaantuvat. Paino vaikuttaa insuliinin tarpeeseen. Mitä painavampi potilas, sitä enemmän hän tarvitsee insuliinia. Jos diabeteksen hoito toteutuu säännöllisesti ja hoitotasapaino on hyvä, diabeteksen sairastaminen ei vaikuta painoon.

Keskeisiä seurattavia asioita:

  • Vointi
  • Verensokeritason omaseuranta
  • HbA1c
  • Aika tavoitteessa
  • Matalien verensokereiden ja ketoaineiden esiintyminen
  • Paino
  • Verenpaine

Sokerihemoglobiini HbA1c on tärkeä hoitotasapainon mittari.

Sokerihemoglobiini eli HbA1c kuvastaa diabeteksen hoitotasapainoa ja insuliinin vuorokausiannoksen riittävyyttä. Veressä olevan punasolun hemoglobiiniin (Hb) kiinnittyy hiljalleen glukoosia. Mitä enemmän glukoosia on veressä, sitä enemmän sitä tarttuu hemoglobiiniin.

HbA1c kuvastaa elimistön keskimääräistä glukoositasapainoa edeltävän 6-12 viikon, erityisesti edeltävän 3-4 viikon ajalta. Arvo muuttuu punasolujen uusiutuessa, ja glukoositasapainon korjaantuessa, sokerihemoglobiinin määrä alkaa laskea 10-20 päivän kuluessa. HbA1c ei kerro, kuinka paljon glukoosipitoisuus vaihtelee esimerkiksi päivän aikana.

Suuri HbA1c kertoo kohonneesta riskistä saada diabeteksen lisäsairauksia. Samalla tavalla kuin glukoosi tarttuu hemoglobiiniin, se tarttuu muihinkin kehon valkuaisaineisiin ja tämä lisää elinmuutosten riskiä. HbA1c on yleensä sairastumisvaiheessa koholla. Kun insuliinihoito aloitetaan ja säännöllinen hoito toteutuu, tavoiteltava HbA1c-taso saavutetaan 2-3 kuukauden kuluessa sairastumisesta.

HbA1c-määritys voidaan tehdä poliklinikkakäyntien yhteydessä pikamittarilla. Alla olevassa taulukossa on listattu sokerihemoglobiinin viitearvot. Yleistavoite on alle 53 mmol/mol. Ensimmäisen diabetesvuoden aikana on hyvä tavoitella tasoa alle 50 mmol/mol.

HbA1c-arvo

  • Erinomainen: alle 53 mmol/mol
  • Hyvä: 54-63 mmol/mol
  • Liian korkea: 64-74 mmol/mol
  • Hälyttävän korkea: yli 75 mmol/mol

Alla oleva taulukko kertoo, mitä keskimääräistä verensokerin arvoa HbA1c suuntaa antavasti vastaa. Kudossokeriseurannasta saa HbA1c:tä vastaavan arviolukeman, GMI:n, jonka suuruusluokka ja yksikkö vastaavat HbA1c:n suuruusluokkaa ja yksikköä. GMI:tä voidaan välillä käyttää HbA1c-määrityksen sijaan.

Muunnostaulukko HbA1c

HbA1c mmol/mol Verensokeri keskimäärin mmol/l Vanha HbA1c-arvo %
42 7 6
53 8,6 7
64 10,2 8
75 11,8 9
86 13,4 10
97 14,9 11

Kun sokeriseurantaa tehdään sensorilla, voidaan seurata aikaa, jonka sokeri on tavoitealueella (time-in-range, TIR). Tavoitteena on, että glukoosi on yli 70 % sensoroitavasta ajasta tavoitealueella 3,9 - 10,0 mmol/l. On hyödyllistä seurata myös verensokereiden keskiarvoa, jonka tavoite on ≤ 8.5 mmol/l. Tavoitetason alapuolella eli alle 3,9 mmol/l verensokeritasolla tulisi olla alle 5% ajasta. Tavoitetason yläpuolella toivotaan olevan 22%.

Sairastumisvaiheessa tutkitaan tärkeimmät diabetesvasta-aineet. Diabetesautovasta-aineet varmistavat tyypin 1 diabeteksen diagnoosin.

Perusverenkuvasta nähdään hemoglobiinitaso, valkosoluarvo sekä verihiutaleiden määrä. Esimerkiksi raudanpuuteanemia tai tulehdukset näkyvät perusverenkuvassa. Perusverenkuvaa seurataan vuosiseurantakäynneillä.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on tyypin 1 diabeteksen tavoin autoimmuunisairaus. Tyypin 1 diabeetikolla on hieman suurentunut riski sairastua myös kilpirauhasen vajaatoimintaan. TSH-arvon ollessa koholla kilpirauhasen toimintaa kuvaavia kokeita arvioidaan tarkemmin. Vajaatoimintaa hoidetaan tyroksiinihormonilla. Kilpirauhasarvoja seurataan vuosittain kontrollien yhteydessä.

Keliakia on tyypin 1 diabeteksen tavoin autoimmuunisairaus. Tyypin 1 diabeetikolla on hieman suurentunut riski sairastua myös keliakiaan. Joskus diabetekseen sairastuessa keliakiavasta-aineet ovat koholla, eikä tila johda keliakiaan.

Transglutaminaasivasta-aineiden (tTGAbA) ollessa huomattavasti koholla keliakiadiagnoosi voidaan tehdä ilman suoliston tähystystä. Epäselvissä tilanteissa tarvitaan lisätutkimuksia diagnoosin selvittämiseksi. Keliakiaa hoidetaan gluteenittomalla ruokavaliolla. Keliakiassa voi olla suolioireita tai se voi olla täysin oireeton. Keliakia-vasta-aineita seurataan 5 vuoden välein kontrollien yhteydessä.

Veren rasva-arvot ovat sairastumisvaiheessa usein koholla johtuen insuliinin puutoksesta. Kolesteroliarvoja seurataan vuosikontrollien yhteydessä.

Tyypin 1 diabeteksessa on tärkeää pitää veren LDL-kolesterolipitoisuudet hyvällä tasolla, koska tyypin 1 diabetekseen liittyy suurentunut riski sydän- ja verisuonisairauksille. Jos hyvästä ruokavaliosta huolimatta kolesteroliarvot ovat koholla, tilaa hoidetaan kolesterolilääkkeillä. Kolesterolilääkkeen tarve ja LDL-kolesterolin tavoitetaso arvioidaan määrittämällä riski sairastua valtimotapahtumaan seuraavan 10 vuoden aikana. Riskiin vaikuttavat ikä, diabeteksen kesto, muut valtimotaudin riskitekijät (verenpainetauti ja tupakointi), aikaisemmat valtimotautitapahtumat, valkuaisvirtsaisuus ja munuaisten toiminta sekä silmänpohjamuutokset.

Lisäsairauksien ehkäisy

Lisäsairaudet vaativat kehittyäkseen vuosia. Nuoruusiässäkin, jos hoitotasapaino on ollut pitkään hyvin huono, voi merkkejä elinmuutoksista alkaa ilmaantua. Elinmuutoksia voidaan ehkäistä parhaiten pyrkimällä mahdollisimman hyvään hoitotasapainoon.
Ylipainon välttäminen ja energiansaannin sopiva suhde kulutukseen, normaali verenpaine, hyvät veren rasva-arvot (kolesteroli ja triglyseridit) ja tupakoimattomuus ovat tärkeitä keinoja estää elinmuutosten kehittymistä. Mikäli merkkejä alkavista elinmuutoksista havaitaan, aloitetaan hoitoja, joiden tarkoitus on estää elinmuutosten etenemistä.

Pitkäaikaisesti koholla oleva verensokeri voi johtaa silmän verkkokalvon vaurioihin. Diabeteksen verkkokalvosairaus eli diabeettinen retinopatia kehittyy tavallisesti vähitellen ja voi olla täysin oireeton. Hoitoa vaativien muutosten toteamiseksi silmänpohjat kuvataan säännöllisesti. Hoitamattomana diabeteksen verkkokalvosairaus voi aiheuttaa pysyvän näön menetyksen. 

Hyvällä diabeteksen hoidolla voidaan vähentää silmän verkkokalvosairauden ilmaantumista ja jo todettujen muutosten etenemistä. Hyvä verensokeritasapaino, verenpaineen ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden hoito sekä tupakoimattomuus vähentävät verkkokalvosairauden ilmaantumista, muutosten etenemistä ja tarvetta silmänpohjan laserhoidolle ja muille hoidoille.

Pitkäaikaisesti koholla oleva verensokeri ja verenpaine sekä munuaisvaltimoiden ahtautuminen voivat vaurioittaa munuaisia. Korkea verensokeri altistaa myös virtsatietulehduksille. Diabeteksen aiheuttamaa munuaissairautta kutsutaan diabeteksen munuaistaudiksi eli nefropatiaksi. Diabeteksen munuaistaudin varhaisimmassa vaiheessa virtsaan erittyy vähäinen määrä valkuaisainetta. Tätä kutsutaan lieväksi albuminuriaksi. Jo lievänkin albuminurian havaitseminen on tärkeää, koska se on osoitus munuaisten kuormittumisesta ja se voidaan saada hyvällä hoidolla kokonaan korjaantumaan. Osalla diabetesta sairastavista munuaissairaus etenee ja munuaisten suodatustoiminta ja kyky puhdistaa kuona-aineita voi heikentyä. Tällöin kyseessä on munuaisten vajaatoiminta.

Tärkein diabeteksen munuaistaudin syy on pitkäaikaisesti kohonnut verensokeri. Munuaissairauden ehkäisyssä tärkeää on elintapahoito, hyvä sokeritasapaino, normaali verenpaine ja tupakoimattomuus. Myös veren rasva-arvojen pitäminen mahdollisimman normaalina on hyödyllistä. Jos verenpaine tai veren rasva-arvot eivät ole tavoitetasolla elintapahoidolla, aloitetaan lääkehoito.

Diabetes voi heikentää jalkaterien suojaavaa kosketustuntoa ja verenkiertoa. Se altistaa hiertymille ja haavoille sekä niiden huonolle paranemiselle. Avojaloin kulkemista ei tarvitse välttää, ellei iho ole huonossa kunnossa.

Jalkojen terveyttä ja hyvinvointia edistävät jalkojen puhtaanapito, kynsien oikeanlainen leikkaaminen, ihon kuivumisen hoito rasvaamalla sekä mukavat ja sopivan kokoiset kengät ja sukat. Diabetesta sairastavan jalkoihin voi tulla helpommin varpaiden kynsivallintulehduksia ja varvasvälien sienitulehduksia. Alaraajoissa olevat haavat tulee hoitaa huolellisesti. Jos epäilee tulehdusta, tai haava ei parane alle 2 viikossa, tulee aina ottaa yhteys lääkäriin.

Jos verensokeritasapaino on kunnossa, diabetesta sairastavan suun hoito on samanlainen kuin muillakin. Mikäli tasapaino ei ole kunnossa, riski mikrobien aiheuttamiin tulehduksiin on kohonnut. 

Hampaiden harjaaminen huolellisesti aamuin illoin on diabetesta sairastavalla korostetun tärkeää. Tarvittaessa harjauskertoja voidaan joutua tihentämään. Puhdas suu kestää paremmin diabetekseen liittyviä ongelmia, kuten suun kuivumista ja tulehdusalttiutta. Limakalvojen arkuuteen ja oireisiin liittyy yleensä sieni- tai bakteeritulehdus.

On tärkeää käydä säännöllisesti suun tutkimuksessa ja hoidossa. Tarkastusväli vaihtelee kolmesta kuukaudesta vuoteen. Suurin osa käy hammaslääkärin tai suuhygienistin vastaanotolla puolivuosittain. Ammattilaisen kanssa valitaan yksilöllisesti sopivat kotihoitovälineet ja opetellaan niiden käyttö. Hammaslääkäriä ja suuhygienistiä tulee informoida diabeteksesta ja glukoositasapainosta. Tällöin he voivat tarjota parhaan mahdollisen avun.

Päivitetty 9.12.2024