Munuaisleikkaukseen tulevan potilaan opas

Munuaissyöpä on munuaisen kuorikerroksesta alkunsa saava pahanlaatuinen kasvain. Kasvain löytyy usein sivulöydöksenä, kun tehdään vatsan alueen ultraäänitutkimus tai tietokoneviipalekuvaus jonkin muun vaivan vuoksi. Tällöin potilas lähetetään kiireellisesti hoitoarvioon.

Munuaissyöpä todetaan Suomessa vuosittain noin 1 000 henkilöllä. Ilmaantumisajankohta painottuu selkeästi työelämän loppuvuosiin ja eläkeiälle. Oireita voivat olla verivirtsaisuus, kylkikipu, kuumeilu, laihtuminen tai etäpesäkkeen aiheuttamat paikallisoireet kuten selkäsärky. Suurin osa kasvaimista kuitenkin löytyy oireettomalta henkilöltä sivulöydöksenä.

Munuaissyövän riskitekijöitä ovat mm. ikä, lihavuus, tupakointi, loppuvaiheen munuaisten vajaatoiminta ja harvinaiset perinnölliset syyt.

Tervetuloa potilaaksemme

Munuaiskasvaimia voidaan seurata tai hoitaa kasvaimen koosta, tyypistä ja potilaan perussairaudet huomioiden. Leikkaus on munuaissyövän ensisijainen hoitovaihtoehto. Leikkaus voidaan tehdä poistamalla koko munuainen (nefrektomia) tai poistamalla osa munuaisesta (resektio) riippuen kasvaimen koosta ja sijainnista. Leikkaus voidaan tehdä tähystämällä tai avotoimenpiteenä. Nämä molemmat voidaan tehdä vatsaontelon kautta (transperitoneaalinen) tai vatsaontelon takaisen tilan kautta (retroperitoneaalinen lähestymistapa).

Leikkauksen yhteydessä poistetaan tarvittaessa lisämunuainen ja suurentuneita imusolmukkeita.

Poistettu kasvain lähetetään patologille arvioon. Patologi määrittelee kasvaimen tyypin ja mahdollisen kasvamisen ympäröiviin kudoksiin.

Joissakin tapauksissa munuaissyöpään voidaan antaa liitännäislääkehoitoa leikkauksen jälkeen, mutta usein näitä ei tarvita. Jos kasvain on lähettänyt etäpesäkkeitä, voidaan yksittäinen pesäke hoitaa kirurgisesti tai sädehoidolla. Usein levinneessä taudissa aloitetaan kuitenkin lääkehoitoja onkologin eli syöpälääkärin toimesta. Perinteiset solunsalpaajat eivät tepsi munuaissyöpään vaan hoitona käytetään ns. täsmälääkkeitä tai immunologisia lääkkeitä.

Munuaisen kokopoisto eli nefrektomia

Piirroshavainnekuva munuaisen kokopoistosta.

Munuaisen osapoisto eli resektio

Piirroshavainnekuva munuaisen osapoistosta.

Liikkuminen

Ennen leikkaukseen tuloa voit liikkua normaalisti.

Oppaan liitteistä löydät kuvalliset ohjeet leikkauksen jälkeisestä liikkumisesta. Huomioithan liikkeelle lähtiessä nousta vuoteesta kyljen kautta ylös. Kyljenkautta ylösnousu rasittaa vähiten leikkausaluetta. Voit harjoitella tätä tekniikkaa jo kotona.

Ravitsemus

Ennen leikkausta sinun on pyrittävä mahdollisimman hyvään ravitsemustilaan edistääksesi toipumista. Älä aloita laihduttamista tässä vaiheessa. Ensikäynnillä arvioidaan ravitsemustilaasi ja saat tarvittaessa ohjausta ravitsemukseen liittyvissä asioissa.

Ravinnotta on oltava leikkausta edeltävänä iltana klo 24 lähtien.

Ensikäynnillä tai esikäyntipuhelussa käydään lävitse mahdolliset kotilääkkeesi. Lääkkeitä saatetaan tauottaa ennen leikkausta. Lääketauotuksista saat ohjeet erikseen.

Mikäli olet ottamassa influenssa- tai koronarokotteen, ota se vähintään kaksi viikkoa aikaisemmin.

Mikäli käytät verta ohentavaa lääkitystä hoitava yksikkösi ohjaa sinulle lääketauotuksen ennen toimenpidettä. Mikäli käytät Omega3-valmisteita tai muita luontaistuotteita, jätä nämä valmisteet ottamatta vähintään kaksi viikkoa ennen leikkaukseen tuloa. 

Leikkauksen jälkeen sinulle saatetaan aloittaa verisuonitukoksia ehkäisevä pistoshoito, joka saattaa jatkua vielä kotona. Pistämistä harjoitellaan osastolla ja siitä löytyy opetusvideo:

Katso video: Napapiikin poisto-ohje

Tupakka, sähkösavukkeet ja nuuska lisäävät merkittävästi leikkauksiin liittyviä haittavaikutuksia. Leikkaushaavan tulehdukset ovat  75% yleisempiä tupakoivilla kuin tupakoimattomilla. Tupakoinnin lopettaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, tämä tukee leikkausta ja sen leikkauksen onnistumista ja nopeaa toipumista. 

Alkoholin käytöstä on hyvä pidättäytyä ennen leikkausta, sillä alkoholi lisää leikkaukseen liittyviä riskejä.

Jos voinnissasi tapahtuu muutoksia esihaastattelun jälkeen, ilmoita niistä arkisin poliklinikalle ja muina aikoina vuodeosastolle. Muutoksilla tarkoitetaan sairastumista esimerkiksi flunssaan tai lääkitysmuutoksia.

Ennen peseytymistä muista poistaa kynsilakka, rakennekynnet ja meikit sekä kaikki korut.

Käy suihkussa toimenpidettä edeltävänä iltana. Kiinnitä erityistä huomiota leikkausalueeseen, nivusiin ja napaan.

Pukeudu peseytymisen jälkeen puhtaisiin vaatteisiin, sekä vaihda puhtaat lakanat.

Hygieniasyistä hajusteiden ja meikkien käyttö on kiellettyä.

Varmista, että leikkausalueen iho on ehjä. Esimerkiksi haava, ihottuma, palovamma tai tulehdus voi olla esteenä toimenpiteelle. Tarvittaessa ota yhteyttä kutsukirjeessä mainittuun puhelinnumeroon. 

Syömättä ja juomatta tulee olla klo 24 lähtien.

Ole ehdottomasti syömättä ja juomatta!

Mikäli sinulla on käytössä kotilääkkeitä, olet saanut niistä erilliset ohjeet. Toimi näiden ohjeiden mukaan. Voit ottaa lääkkeet pienen vesimäärän kanssa.

Muista pukea tukisukat jalkaan.

Leikkauspäivän aamuna tulet Leiko-yksikköön Taysin  K-rakennukseen 5. kerrokseen.  Istu odottamaan, niin hoitaja tulee noutamaan sinut odotustilasta. Huomaa, että saapumisjärjestys ei ole sama kuin leikkausjärjestys.

Leikossa hoitaja haastattelee sinua ennen toimenpidettä ja antaa esilääkkeen.

Toimenpiteen kestoaikaa ei voida arvioida tarkkaan etukäteen, koska se riippuu toimenpiteesi etenemisestä.

Tutustu tarkemmin:

Heräämö

Toimenpiteen jälkeen sinut siirretään heräämöön. Heräämössä vointiasi tarkkaillaan aktiivisesti.

Jotta toipumisesi alkaa parhaalla mahdollisella tavalla, kerro rohkeasti heräämön hoitajalle tuntemuksistasi, kuten kivusta, pahoinvoinnista ja palelemisesta.

Heräämössä oloaika vaihtelee yksilöllisesti ja toimenpiteestä riippuen. Vointisi ollessa riittävän hyvä, sinut siirretään vuodeosastolle.

Osastolla

Osastolla jatketaan leikkauksen jälkeistä tarkkailua. Tapaat osaastolla hoitajien lisäksi lääkäreitä sekä tarpeen mukaan fysioterapeutin.

Leikkauksen jälkeen olemme yhteydessä läheisiisi, kun saavut vuodeosastolle, jos näin on sovittu. Tarvittaessa lääkäri voi myös soittaa leikkauksen jälkeen omaiselle, mikäli asiasta on etukäteen sovittu.

Leikkaushaavat

Tähystysleikkaus: vatsalle tai selän puolelle tulee yleensä kolmesta viiteen tähystyshaavaa, joskus useampikin. Yksi haavoista on yleensä isompi, jonka kautta munuainen tai sen osa saadaan poistettua. Pienillä haavoilla on yleensä sulavat ompeleet. Haavoilla on ruskeat haavateipit, jotka voit poistaa viimeistään viikon kuluttua leikkauksesta.

Avoleikkaus: Ylävatsalle tai kylkeen tulee noin 20-30 cm pitkä pystysuora tai kylkikaaren suuntainen haava. Haava suljetaan hakasilla tai ompelein. Osastolla ollessasi saat vatsan ympärille tukivyön, jonka tarkoitus on tukea haavaa ollessasi liikkeellä. Haavalappu poistetaan ensimmäisen suihkussa käynnin yhteydessä, jonka jälkeen haavalappua ei enää tarvita, jos haava on siisti, eikä vuoda.

Ravitsemus ja ruokailu

Leikkauspäivänä ravitsemus toteutetaan suonensisäisillä nesteillä ja saat aloittaa ruokailun lääkärin ohjeen mukaan. Syöminen aloitetaan nestemäisestä ruuasta, josta siirrytään kiinteämpään normaaliruokaan.

Suolen toiminta 

Varhainen liikkeelle lähtö edesauttaa suolen toiminnan luonnollista käynnistymistä. Ummetuksen ehkäisemiseksi sinulle annetaan tarvittaessa luumumehua sekä suolentoimintaa edistäviä lääkkeitä. Suolentoimintaa tarkkaillaan osastolla. Suolen ei ole välttämättä tarvinnut toimia ennen kotiutumistasi.

Varhainen sängystä  nouseminen ja voinnin mukaan liikkeelle lähtö edesauttavat kuntoutumista ja vähentävät leikkaukseen liittyviä komplikaatioita.

Aktiivisen kuntoutuksen avain olet sinä. Kuntoutuksesi tukena ovat hoitajat ja tarvittaessa fysioterapeutti.

Vuoteessa ollessasi on tärkeää nilkkojen pumppaavat liikkeet, ojennukset sekä koukistukset. Näillä ehkäistään alaraajojen laskimotukoksia.

Ensimmäisen kerran saat olla jalkeilla ohjatusti hoitajan kanssa joko leikkauspäivänä tai seuravaana leikkauksen jälkeisenä päivänä.

Toimenpiteen jälkeen sinulla on virtsakatetri, tämä pyritään poistamaan mahdollisimman nopeasti kuntoutumisen ylläpitämiseksi.

Leikkaustavasta riippuen sinulle saatetaan laittaa leikkauksen lopuksi silikoninen dreeni eli laskuputki alavatsalta, jonka tarkoituksena on poistaa leikkausalueelle mahdollisesti kertyvä veri ja kudosneste.

Laskuputki pyritään poistamaan mahdollisimman nopeasti leikkauksen jälkeen, kun eritys leikkausalueelta vähenee.

Suihkuun meno on normaalisti toisena leikkauksen jälkeisenä päivänä. Vesi ja haavan ilmakylpy edesauttavat haavan parantumista.

Sulavat ompeleet irtoavat tavallisesti kahden viikon kuluessa. Ompeleiden irtoaminen on yksilöllistä joskus sulaminen kestää pidempään. Hakasten poisto tapahtuu noin kahden viikon kuluttua omassa terveyskeskuksessa. Saunaan saa mennä vasta ompeleiden irtoamisen tai hakasten poiston jälkeen.

Leikkauksen jälkeinen kipu on yleensä lyhytkestoista ja yksilöllistä.

Leikkauskivun hoito

Tähystyksessä: kipulääkitys pääsääntöisesti suun kautta otettavilla lääkkeillä. 

QLB-Puudute eli quadratus lumborum puudute saatetaan laittaa toimenpiteen yhteydessä anestesialääkärin toimesta joko toimenpidettä ennen tai sen jälkeen. 

Avoleikkauksessa: kipulääkitys annetaan muutaman vuorokauden ajan selän nikamienvälistä laitettavalla epiduraalikatetrilla. Epiduraalipuudutusta jatketaan 2-3 vuorokautta leikkauksesta ja tämän jälkeen jatketaan suun kautta otettavilla kipulääkkeillä. 

Kipua arvioidaan kipumittaria käyttäen ja tuntemuksiesi mukaan. Kipua arvioidaan sinulta kyselemällä asteikolla 0-10. 

Mikäli kotona ollessa kivut merkittävästi pahenevat, ota yhteyttä urologian vuodeosastolle tai tarvittaessa päivystykseen, mikäli vointisi huononee yhtäkkisesti. Mikäli kipu pitkittyy viikoiksi eikä parane, tai muuttaa luonnettaan polttavaksi, kihelmöiväksi tai muuten oudoksi olethan myös yhteydessä meihin.

Pahoinvointia voi esiintyä leikkauksen jälkeen muun muassa nukutuksesta johtuen. Leikkauksen jälkeistä pahoinvointia ehkäistään tarvittaessa lääkityksellä.

Kivun arviointiin käytetty mittari

Kipua arvioidaan sinulta kyselemällä asteikolla 0-10 tai sanallisesti arvioiden: ei kipua, lievä kipu, kohtalainen kipu, kova kipu, sietämätön kipu.

Pahoinvoinnin arviointiin käytetty mittari

Pahoinvointia arvioidaan myös asteikolla 0-10 tai sanallisesti arvioiden: ei pahoinvointia, lievä pahoinvointi, kohtalainen pahoinvointi, voimakas pahoinvointi.

Pääset kotiin leikkauksen jälkeen heti, kun vointisi sen sallii. Ennen kotiutumista sinun on pystyttävä ruokailemaan, liikkumaan ja huolehtimaan wc-käynneistä itsenäisesti. Kotiutuminen ajoittuu yleensä 2-5 vuorokauden päähän tähystysleikkauksesta. Avotoimenpiteessä kotiutuminen saattaa tapahtua myöhemmin. Alkuvaiheen toipuminen vie yleensä 4-6 viikkoa. 

Kotiutumisen yhteydessä saat tarvittavat sähköiset reseptit, kotihoito-ohjeet koskien haavanhoitoa, liikkumista sekä arjessa toimimista. Tarvittaessa hoitaja opastaa sinulle verisuonitukoksia estävän pistoshoidon, mikäli lääkäri on sen sinulle määrännyt. Kotiutuessasi saat selvityksen sairaalassaoloajastasi ja  tarvittaessa saat sairauslomatodistuksen. Sairausloman pituus on normaalisti neljä viikkoa leikkauksen jälkeen, mutta se määritellään kotiutumisvaiheessa tarkemmin hoitavan lääkärin toimesta.

Tarvittaessa sinulle järjestetään kotiapua tai jatkohoitopaikka terveyskeskukseen. Majoittuminen potilashotelliin sairaalamaksun hinnalla on mahdollista ennen kotiutumistasi. 

Tarkista vielä kotiutuessasi, että olet tietoinen seuraavista asioista:

  • haavanhoito-ohjeet
  • kipulääkitys
  • olet tietoinen lääkerajoituksista
  • liikkuminen leikkauksen jälkeen ja rajoitteet
  • mahdollinen verisuonitukoksia estävä pistoshoito
  • olet tietoinen hoidon jatkosta/kontrollista
  • mahdolliset ompeleet ja niiden poisto
  • sairausloma
  • tiedät minne ottaa yhteyttä ongelmatilanteessa

Leikkauksen jälkeen lääkitystä saatetaan tauottaa tai muuttaa munuaistominnan mukaisesti. Esimerkkejä tällaisista lääkkeistä:

  • diabeteslääkkeet
  • NSAID eli tulehduskipulääkeet
  • verenpainelääkeet
  • veren hyytymiseen vaikuttavat lääkkeet

Hakeudu yliopistosairaalan päivystykseen Acutaan, jos sinulla on seuraavia oireita kahden viikon sisällä leikkauksesta:

  • kuumetta ( >38,5)
  • pahenevia vatsakipuja
  • pahoinvointia tai oksentelua
  • verta virtsassa

Noin kuukauden kohdalla leikkauksesta patologin lausunto leikkauspreparaatista on valmistunut. Tästä saat tiedon joko kirjeitse/OmaKannasta, puhelimitse tai poliklinikkakäynnillä - tapa sovitaan kotiutumisen yhteydessä. Tällöin suunnitellaan myös jatkohoito, joka yleensä on seuranta. 

Pääsääntöisesti puolen vuoden jälkeen leikkauksesta on seuraava kontrolli, jonka yhteydessä tehdään myös tietokonekuvaus. Jos patologin lausunto on tullut kirjeitse tai OmaKannan kautta, niin kontrolli järjestetään poliklinikalla. Mikäli ongelmia ei tämän jälkeen tule, niin kontrollikuvauksien tuloksista saat tiedon kirjeitse tai OmaKannan kautta.

Mikäli olet ottanut koronarokotuksen kahden viikon sisällä kontrollista, muista mainita siitä tietokonekuvaukseen mennessä.

Mikäli munuaistoiminta on ennen leikkausta normaali, toisen munuaisen poisto ei yleensä haittaa myöhempää elämää. Munuaistoiminnan ollessa alentunut munuaisleikkaus ja sen jälkeinen seuranta suunnitellaan tarvittaessa yhdessä nefrologin eli munuaissairauksien erikoislääkärin kanssa. Esimerkiksi keinomunuais- eli dialyysihoitoihin joutuminen on kuitenkin harvinaista. Osastolla ollessasi munuaistesi toimintaa tarkkaillaan virtsaneritystä ja laboratoriokokeita seuraamalla. Leikkauksen myötä munuaistoiminnan muuttuessa myös aiempaa lääkitystäsi saatetaan joutua muuttamaan.

Leikkauksen jälkeen jäljellä olevaa munuaistoimintaa voi parhaiten tukea terveellisiä elintapoja noudattamalla. Näihin kuuluvat tupakoinnin lopettaminen, yleisten ravitsemussuositusten noudattaminen ja säännöllinen liikunta. Ylipainoa kannattaa välttää. On suositeltavaa mitata verenpainetta ajoittain ja hoitaa mahdollinen verenpainetauti hyvin. Munuaisleikatun potilaan verenpainetavoite on kotimittauksissa yleensä < 135/85 mmHg, joidenkin oheissairauksien yhteydessä tätäkin matalampi. Myös mahdollisen diabeteksen hyvä hoito on tärkeää.

Munuais(t)en verenkierron turvaamiseksi riittävään nesteiden saantiin kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti helteillä tai akuutin infektion yhteydessä sekä välttää tulehduskipulääkkeiden käyttöä kipu- tai kuumelääkkeenä. Munuaisten kannalta turvallinen kipu- ja kuumelääke on parasetamoli.

Halutessasi sinulla on mahdollisuus päästä keskustelemaan psykososiaalisen tuen asiantuntijahoitajan kanssa.

Mikäli koet tarvetta ammattihenkilön tuelle, ota yhteyttä osaston tai poliklinikan hoitohenkilökuntaan.

Sosiaalityöntekijä

Osastolla sinulla on mahdollisuus keskustella sosiaalityöntekijän kanssa sosiaaliturvaan liittyvistä asioista, sosiaali- ja perhepalveluasioista, työkyky- ja kuntoustuasioista, potilaan oikeuksiin liittyvistä asioista tai muista mieltäsi askarruttavista asioista.

Osaston sosiaalityöntekijä, puhelin 044 472 8725.

Potilasasiavastaava

Potilasasiamiehen tehtävänä on neuvoa potilaita potilaslain soveltumiseen liittyvissä asioissa, tarvittaessa avustaa potilaita esimerkiksi muistutuksen tekemisessä, vahingokorvauksen hakemisessa ja kantelun vireillepanossa, tiedottaa potilaille ja terveydenhuollon ammattihenkilöille potilaan oikeuksista ja toimia muutenkin potilaan oikeuksien edistämiseksi.

 Potilasasiavastaava, puhelin 040 190 9346.

Tutustu kuntoutusohjeisiin:

Päivitetty 12.11.2024