Välitystilit
Välitystilipalvelu on keino huolehtia omasta taloudesta silloin, kun omien raha-asioiden hoitaminen on sinulle haasteellista ja vuokrasi tai muut laskut jäävät toistuvasti maksamatta. Oman talouden hallinnan vaikeuksien vaarantaessa asumisesi ja/tai muut perustarpeesi, voidaan ne turvata välitystilipalvelun kautta.
Välitystilimenettelyssä sinulle tulevat etuudet voidaan hakea sosiaalihuollon välitettäväksi, jolloin välitystililtä maksetaan sovitut laskut laskuttajille ja jäljelle jäävät käyttövarat omalle pankkitilillesi käytettäväksi henkilökohtaisiin menoihisi yhdessä sovitun välitystilisuunnitelman mukaisesti.
Sopimuksen mukaisesti tulosi ohjataan sosiaalitoimen hallinnoimalle välitystilille, josta maksamme yhdessä sovitut kulut, kuten asuntosi vuokran ja sähkölaskun.
Palvelun tarkoituksena on tukea ja harjoitella taloutesi hallintaa perustarpeesi kuitenkin turvaten.
Toimi näin
Ota yhteyttä omaan sosiaalityöntekijääsi.
Kenelle ja millä ehdoin
Välitystilimenettely perustuu suostumukseesi ja siitä sovitaan yhdessä kanssasi. Välitystilin asiakkaaksi ohjaudutaan pääsääntöisesti sosiaalityön palveluiden kautta.
Palvelun maksullisuus
Palvelu on maksuton.
Hae paikkakunnan mukaan
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Työikäisten sosiaalipalvelujen neuvonta- ja ohjauspuhelin Pirkanmaan hyvinvointialueella
Puhelinnumerot
03 384 5700
, Sosiaalipalvelujen neuvonta
Voit olla yhteydessä työntekijään puhelimitse soittoaikoina. Yhteystiedot on jaoteltu sukunimien mukaisesti työntekijöille.
Puhelinnumerot
041 730 4221
, A - Hau
040 840 4606
, Hav - Järve
041 730 5483
, Järvf - Kur
040 688 4988
, Kus - Mal
040 840 5481
, Mam - Or
040 418 1519
, Os - Ru
040 651 5180
, Rv - Tap
040 840 4203
, Taq - Ä
040 840 4069
, Kehitysvammahuollon välitystilit
Voit olla yhteydessä toimistosihteeriin puhelimitse aukioloaikoina.
Puhelinnumerot
044 715 1020
, Toimistosihteeri
Voit olla yhteydessä toimistosihteeriin puhelimitse aukioloaikoina.
Puhelinnumerot
044 715 1248
, Toimistosihteeri
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Akaan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite
Torkontie 2, 37800 AKAA
Ryödintie 16, 37800 AKAA
Työikäisten sosiaalipalvelut palvelevat ajanvarauksella hyvinvointikeskuksessa.
Kaikille työikäisille avoin palveluneuvonta palvelee 2.1.2025 alkaen torstaisin ja perjantaisin hyvinvointikeskuksen toisessa kerroksessa. Postilaatikko löytyy hyvinvointikeskuksen pääovien vierestä ulkoa.
Puhelinnumerot040 335 2702 , hoidon tarpeen arviointi ja neuvonta, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
040 335 2704 , kiireellinen hoito, ma–to klo 8–16, pe ja arkipyhien aatot 8–15
Käyntiosoite
Lindforsinkatu 8, 33720 TAMPERE
Kerrostalon katutasossa.
Käyntiosoite
Harjukatu 21, 37100 NOKIA
Virastotalon 1. kerroksessa sijaitseva perusturvakeskuksen asiakaspalvelupiste.
Käyntiosoite
Keskustie 23, 35300 ORIVESI
Oriveden sosiaalitoimisto sijaitsee kaupungintalolla.
Asiointi toimipisteessä (Keskustie 23, kaupungintalo) vain ajanvarauksella.
Käyntiosoite
Keskustie 1, 36600 PÄLKÄNE
Puhelinnumerot050 315 2833 , Pälkäneen sosiaalipalvelujen neuvonta ma-pe 9.00-11.00
Avoinna ajanvarauksella
Valkeakosken sosiaali- ja terveysaseman sosiaalipalvelut
Käyntiosoite
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Käyntiosoite
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Puhelinnumerot03 384 5633 , Sosiaalitoimisto
Tuloksia ei löytynyt.
Huom!
Päivitetty 21.12.2024