Rikos- ja riita-asioiden sovittelu

Sovittelu on vapaaehtoinen ja maksuton palvelu rikoksen tai riidan osapuolille.

Tarjoamme sovittelupalveluja koko Pirkanmaan alueella rikos- ja riita-asioiden sovittelusta annetun lain mukaisesti. Sovittelussa asianosaiset käyvät läpi rikoksesta uhrille aiheutuneita haittoja ja pyrkivät sopimaan toimenpiteistä niiden hyvittämiseksi. Sovittelussa voidaan tehdä kirjallinen sovittelusopimus, jolla voi olla vaikutusta rikosasian syyteharkintaan tai tuomioistuimen päätökseen.

Sovittelussa asianosaisille järjestetään mahdollisuus kohdata toisensa luottamuksellisesti puolueettomien vapaaehtoisten sovittelijoiden johdolla. Sovitteluneuvottelut järjestetään asianosaisten kotikunnassa tai siinä kunnassa, jossa rikos on tapahtunut.

Sovitteluun soveltuvia asioita ovat mm. vahingonteko, pahoinpitely, ilkivalta, kotirauhan rikkominen, kunnianloukkaus, varkaus ja sellaiset vähäiset riita-asiat, joissa vähintään toinen osapuoli on yksityishenkilö. Aloitteen sovittelusta voi tehdä poliisi, syyttäjäviranomainen, muu viranomainen tai asianosainen itse. Lähisuhdeväkivaltarikoksen voi ohjata sovitteluun vain poliisi tai syyttäjäviranomainen.

Kenelle ja millä ehdoin

Sovitteluun voi hakeutua kuka tahansa rikoksen tai riidan osapuoli. Sovittelutoimisto arvioi jokaisen riidan tai rikoksen kohdalla erikseen, voiko sen ratkaista sovittelussa. Se arvioi tilanteen kokonaisuutena, ja ottaa huomioon esimerkiksi rikoksen laadun, tekotavan sekä osapuolten väliset suhteet.

Sovittelussa ovat paikalla rikoksen tai riidan osapuolet, mahdolliset avustajat tai tukihenkilöt ja kaksi sovittelijaa.

Sovittelijoiden tehtävä on huolehtia, että molemmat osapuolet hyväksyvät sovittelun ratkaisun. Sovittelun osapuolet laativat sovittelijoiden avustuksella asiakirjan yhdessä sovituista asioista. Sopimus sitoo heitä oikeudellisesti.

Toimi näin

Ota yhteyttä lähimpään sovittelutoimistoosi asian vireille saattamiseksi. Riita-asiassa voit tehdä suoraan aloitteen sovittelutoimistolle. Rikosilmoitusta ei silloin tarvita. Sovitteluneuvottelut järjestetään asianosaisten kotikunnassa tai siinä kunnassa, jossa rikos on tapahtunut.

Aloitteen sovittelusta voi tehdä myös poliisi, syyttäjä, viranomainen tai alaikäisen huoltaja tai muu laillinen edustaja. Lähisuhdeväkivalta-asiassa vain poliisi tai syyttäjä voi tehdä aloitteen sovittelulle.

Sovittelutoimiston vastuuhenkilö arvioi, soveltuuko riita tai rikos sovitteluun. Hän käyttää arvioinnissaan laissa säädettyjä perusteita. Sovittelutoimisto ottaa yhteyttä osapuoliin, järjestää tarvittaessa erillistapaamiset ja hankkii asiaan liittyvät tiedot ja asiakirjat.

Palvelun maksullisuus

Palvelu on maksuton.


Lisätietoa sovittelusta

Osapuolet voivat osallistua aktiivisesti oman asiansa käsittelyyn ja heillä on mahdollisuus sopia vahinkojen hyvittämisestä. Sovittelu rakentaa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Sovittelutapaamisessa osapuolet voivat puhua välillään tapahtuneesta rikoksesta tai riidasta. He voivat kertoa toisilleen kokemuksistaan ja tunteistaan. Sovittelussa osapuolet saavat tietoa tuki- ja jatkopalveluista.

Lisäksi sovittelu nopeuttaa rikos- tai riita-asian käsittelyä sekä keventää seuraamusjärjestelmän kuormittumista. Sovinnolla ja asianomistajan kannalla rangaistusvaatimukseen voi olla vaikutusta rikosprosessin etenemiseen. Jos asiaan liittyvistä korvauksista on sovittu sovittelussa, niitä ei käsitellä mahdollisessa oikeudenkäynnissä. Sovittelusopimus voidaan vahvistaa oikeudessa.

Lähisuhdeväkivallan sovittelu antaa osapuolille mahdollisuuden kohdata toisensa ja keskustella tapahtuneesta, käsitellä tapahtumia sekä niihin liittyviä tunteita.

Sovittelu edellyttää osapuolten vapaaehtoista suostumusta, jonka voi peruuttaa missä vaiheessa tahansa. Edellytyksenä on myös se, että epäilty ottaa vastuun tapahtumista ja sovittelu on uhrin edun mukaista.

Lähisuhdeväkivaltarikoksissa vain poliisi tai syyttäjä voi tehdä aloitteen sovittelusta. Sovittelutoimiston ammattihenkilöstö selvittää sopiiko asia sovitteluun.

Lähisuhdeväkivaltapalvelut

Sovittelu on paikka, jossa voi turvallisesti kohdata ja puhua tapahtuneesta luottamuksellisesti. Soviteltavia asioita voivat olla muun muassa väkivaltarikokset, nettikiusaaminen, koulukiusaaminen, omaisuusrikokset, kuten varkaus ja näpistys sekä vahingonteot. Sovitteluun nuori osallistuu huoltajansa kanssa. 

Huoltaja, koulun ammattihenkilöstö tai muu viranomainen voi olla suoraan yhteydessä sovittelutoimistoon ja tehdä aloitteen rikos- ja riita-asioissa. Sovittelutoimisto selvittää, voivatko osapuolet käsitellä asiaa sovittelussa.

Nuoret ja rikollisuus

Niko ja Santtu - Meidän pahin riita, video YouTubessa

Tero – Sovittelutarinoita, video YouTubessa

Sovittelijat ovat vapaaehtoisia ja tehtävään koulutettuja henkilöitä. He ovat vaitiolovelvollisia ja puolueettomia.

Jos olet kiinnostunut sovittelijana toimimisesta, saat lisätietoja sovittelutoimiston johtaja Katriina Lempiseltä tai voit jättää hakemuksen tästä:

Hae sovittelijaksi

Hakemuksen jättäminen vaatii vahvan tunnistautumisen sekä Pirhan sähköiseen asiointiin rekisteröitymisen. Olemme yhteydessä hakijoihin aina uuden sovittelun peruskurssin käynnistyessä.


Ota yhteyttä

Pirkanmaan sovittelutoimisto
Tietotalo
Naulakatu 2
33100 Tampere

puhelin: 0400 397 860 (virka-aikaan)

sovittelu@pirha.fi

Sovittelutoiminnasta vastaa

sovittelutoimiston johtaja
Katriina Lempinen
Puhelin 0400 907 663
katriina.lempinen@pirha.fi

Sovitteluneuvotteluja järjestetään myös virka-ajan ulkopuolella.

Reittiopas

Pirkanmaan sovittelutoimiston Facebook-sivu

Muualla verkossa

THL: Rikos- ja riita-asioiden sovittelu
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Valtion palvelut -osasto vastaa rikos- ja riita-asioiden sovittelupalvelujen järjestämisestä ja kehittämisestä.

Poliisi
Hyödyllistä tietoa rikos- ja riita-asioista

Tietoa oikeusavusta
Sivuilla on chat-palvelu, jossa voit jutella nimettömästi oikeusavun asiantuntijan kanssa.

RIKU
Rikosuhripäivystys (RIKU) parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa. Saat yhteyden puhelimitse ja verkossa. Chatissa voit kysyä tai keskustella nimettömästi päivystäjän kanssa.

Päivitetty 9.12.2024