Käsikirurgia

Taysissa tutkimme ja hoidamme käden ja yläraajan sairauksia ja vammoja, jotka vaativat leikkausta. Vastaamme muun muassa vaikeiden käsivammojen, kuten raajan tai sen osan irtoamisten, korjauksista sekä niiden jälkihoidosta.

Taysissa tutkitaan ja hoidetaan muun muassa

Tutkimukset ja hoito Taysissa

Potilaiden tutkimisessa tarvitaan yleensä röntgenkuvauksia ja magneettitutkimuksia. Niiden tarve harkitaan useimmiten poliklinikkakäynnillä ja joskus jo lähetteen perusteella. Hermopinne-epäilyissä tehdään hermoratatutkimuksia. Osa tutkimuksista voidaan tehdä myös terveyskeskuksissa.

Nivelsairauksien hoidossa käytämme tähystysleikkauksia erityisesti ranteen ja kyynärnivelen ongelmissa, mikäli hoidettava ongelma ei vaadi avoleikkausta. Noin 80 prosenttia potilaista, joiden hoito ei edellytä kiireellistä hoitoa, voidaan leikata päiväkirurgisesti, jolloin potilas pääsee samana päivänä kotiin. Leikkaava käsikirurgi tutkii potilaan aina ennen leikkausta.

Käden leikkaushoidossa kuntoutuksella on erittäin suuri merkitys. Potilaat saavat käsiterapeuttista ohjausta sekä osastolla että poliklinikalla. Leikkausten jälkeen kättä voidaan joutua suojaamaan kipsilastoilla tai yksilöllisillä, toimintaterapeutin tekemillä ortooseilla eli raajaa tukevilla tai sen asentoa korjaavilla välineillä. Ortooseja voidaan käyttää myös potilailla, joita ei ole leikattu.

Käden ja yläraajan leikkaukset ja toimenpiteet on keskitetty Tays Keskussairaalaan. Rannekanavaoireyhtymäleikkaukset on keskitetty pääsääntöisesti Tays Silmäkeskukseen, jossa toimii käsikirurgian toimenpidepoliklinikka.

Taysin erityisosaaminen

Taysissa on valtakunnallisesti keskitetty käsikirurginen päivystys. Se tarkoittaa, että koko keskisen Suomen vaativat yläraajavammat, kuten raajan tai sen osan irtoamiset ja murskavammat, hoidetaan Taysissa.

Taysiin on keskittynyt rannekirurgian erityisosaamista, johon kuuluu tähystyskirurgian käyttö toimenpiteissä. Taysilla on myös vuosien kokemus ylärajan synnynnäisten epämuodostumien ja olkahermopunosvammojen hoidossa. Näiden korjaus vaatii usein mikrokirurgista tekniikkaa ja yhteistyötä muiden erikoisalojen kanssa.

Käsiyksikön henkilökunnalla on pitkä kokemus käsipotilaiden hoidosta. Yksikön yhteydessä toimivilla fysio- ja toimintaterapeuteilla on keskeinen rooli hyvän toiminnallisen lopputuloksen saavuttamisessa.


Vastuuhenkilö

Ylilääkäri Olli Leppänen

Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@pirha.fi


Päivitetty 9.12.2024