Röntgentutkimukset
Teemme röntgenkuvauksia muun muassa luustosta, keuhkoista, vatsan alueelta, hampaistosta ja rintarauhasista.
Röntgenkuvaukseen ei tarvitse valmistautua erikseen. Kuvauksessa saatetaan käyttää sädesuojaimia, etenkin lapsipotilailla, avustajilla tai saattajilla.
Jos tiedät tai epäilet olevasi raskaana, kerro asiasta sinua hoitavalle lääkärille tai viimeistään röntgenhoitajalle, kun tulet tutkimukseen. Raskaana oleville röntgentutkimuksia tehdään vain lääkärin erillisen arvion perusteella.
Röntgenkuvaukset ovat lyhytkestoisia ja kivuttomia. Tutkimus kestää muutamasta minuutista puoleen tuntiin. Röntgenkuvaus ei edellytä jälkihoitoa.
Toimitamme kuvat ja lausunnon lähettäneelle tai hoidosta vastaavalle lääkärille, joka kertoo sinulle tuloksista ja hoitosuunnitelmasta.
Toimi näin
Varaa aika kuvaukseen soittamalla toimipaikan ajanvarausnumeroon.
Kenelle ja millä ehdoin
Röntgenkuvaukseen tarvitset aina lääkärin lähetteen.
Palvelun maksullisuus
Palvelu on maksuton.
Hae paikkakunnan mukaan
Asioi digitaalisesti
Kun valitset paikkakunnan, tiedät kuinka asioida digitaalisesti.
Kuvantamistutkimusten kuvakopioiden tilaaminen
Potilas voi tilata kuvakopiot itselleen käyttäen Potilastiedon tarkastuspyyntö -lomaketta Pirkanmaan hyvinvointialueen digitaalisen asioinnin palvelussa, OmaPirhassa.
Valitse sivulla "Kirjaudu OmaPirhaan". Kun olet kirjautunut ja tunnistautunut digitaaliseen asiointiin pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella, valitse sivulta "Asioi hallinnon kanssa".
Kyseisellä sivulla alempana löytyy erilaisia lomakkeita, joilla pääset lähettämään muun muassa tarkastus- ja oikaisupyyntöjä. Pääset pyytämään potilastietojasi "Potilastietojen tarkastuspyyntö"-osiosta ja jatkamalla painikkeella "Täytä potilastietojen tarkastuspyyntö".
Kuvat toimitetaan cd-levyllä. Kuvaan mahdollisesti liittyvä sähköinen lausunto tallennetaan cd-levylle.
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Kuvantamisyksikön puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Ajanvarauksen vaihto). Me otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.
Puhelinnumerot
03 311 64300
, Ajanvaraus kuvantamistutkimuksiin (takaisinsoittonumero) arkisin kello 8.00−15.00
Tekstiviesti
045 739 65759
, Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti.
Varaa aikasi röntgentutkimukseen puhelimitse suoraan Hämeenkyrön kuvantamisesta.
Ylöjärven sote-asemalla suoritettavien ultraäänitutkimusten ajanvaraus tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Puhelinnumerot
050 442 0370
, Röntgenpalvelut, ajanvaraus ja neuvonta, soittoaika arkisin kello 8-15
03 311 64300
, Ajanvaraus ultraäänitutkimuksiin (takaisinsoittonumero) arkisin kello 8.00−15.00
Kuvantamisyksikön puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Puhelinnumerot
03 384 5032
, OmaAsema, keskusta (takaisinsoittonumero), arkisin kello 8-16
Varaa aikasi röntgentutkimukseen puhelimitse suoraan Lempäälän kuvantamisesta.
Tays Valkeakosken kuvantamisessa suoritettavien ultraäänitutkimusten ajanvaraus tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Puhelinnumerot
040 133 7332
, Ajanvaraus röntgentutkimuksiin maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin kello 8.00 - 10.00
03 311 64300
, Ajanvaraus ultraäänitutkimuksiin (takaisinsoittonumero) arkisin kello 8.00−15.00
Tarvitset kuvantamistutkimuksiin lääkärin lähetteen. Voit tulla tutkimuksiin joko ajanvarauksella tai ilman ajanvarausta.
Puhelinnumerot
040 457 9521
Kuvantamisyksikön puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Ajanvarauksen vaihto). Me otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.
Puhelinnumerot
03 311 64300
, Ajanvaraus kuvantamistutkimuksiin (takaisinsoittonumero) arkisin kello 8.00−15.00
Tekstiviesti
045 739 65759
, Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti.
Kuvantamisyksikön puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Ajanvarauksen vaihto). Me otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.
Puhelinnumerot
03 311 64300
, Ajanvaraus kuvantamistutkimuksiin (takaisinsoittonumero) arkisin kello 8.00−15.00
Tekstiviesti
045 739 65759
, Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti.
Tutkimukset ajanvarauksella puh. 010 312 134.
Puhelinnumerot
01 031 2134
Varaa aikasi röntgentutkimukseen puhelimitse suoraan Pirkkalan kuvantamisesta.
Tays Hatanpään kuvantamisessa suoritettavien ultraäänitutkimusten ajanvaraus tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Puhelinnumerot
044 486 1910
, Ajanvaraus röntgentutkimuksiin arkisin kello 8.00−15.00
03 311 64300
, Ajanvaraus ultraäänitutkimuksiin (takaisinsoittonumero) arkisin kello 8.00−15.00
Kuvantamisyksikön puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Ajanvarauksen vaihto). Me otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.
Puhelinnumerot
03 311 64300
, Ajanvaraus kuvantamistutkimuksiin (takaisinsoittonumero) arkisin kello 8.00−15.00
Tekstiviesti
045 739 65654
, Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti.
Kuvantamisyksikön puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Ajanvarauksen vaihto). Me otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.
Puhelinnumerot
03 311 64300
, Ajanvaraus kuvantamistutkimuksiin (takaisinsoittonumero) arkisin kello 8.00−15.00
03 311 64518
, Kuvien kopio- ja siirtopyynnöt

045 739 59004

Virtain kuvantamisessa kuvaamme luusto-, hammas- ja keuhkotutkimuksia terveyskeskuslääkärin ja alueen yksityisten lääkäri- ja hammaslääkäriasemien lähetteillä.
Toimimme ajanvarauksella, päivystykselliseen kuvantamiseen pääset jonottamalla. Ultraäänitutkimuksia teemme kahdesti kuukaudessa ja magneettitutkimuksia kerran kuukaudessa. Tutkimusten tuloksia voit tiedustella hoitavalta lääkäriltä.
Puhelinnumerot
044 715 2215
, Ajanvaraus ja neuvonta
Kuvantamisyksikön puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Ajanvarauksen vaihto). Me otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.
Puhelinnumerot
03 311 64300
, Ajanvaraus röntgen- ja ultraäänitutkimuksiin (takaisinsoittonumero) arkisin kello 8.00−15.00
Tekstiviesti
045 739 59004
, Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti.
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle sen aukioloaikoina. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
Kuvantamispalvelut sijaitsevat Mäntän terveysasemalla.
Kuvantamistutkimuksiin tarvitaan lääkärin lähete.
Puhelinnumerot
03 254 3320
Kuvantamisyksikön puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Ajanvarauksen vaihto). Me otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.
Puhelinnumerot
03 311 64300
, Ajanvaraus kuvantamistutkimuksiin (takaisinsoittonumero) arkisin kello 8.00−15.00
Tekstiviesti
045 739 65654
, Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti.
Puhelimessa saat neuvontaa ja tarvittaessa ajan vastaanotolle. Hoidon tarve ja kiireellisyys arvioidaan puhelun aikana. Puhelinpalvelu toimii takaisinsoittoperiaatteella. Jätä soittopyyntö, niin soitamme sinulle takaisin mahdollisimman pian.
Numeron kautta voit asioida myös Pirkanmaan suun erikoishoidossa.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Varaamasi ajan voit perua
- OmaPirhassa (digitaalinen asiointi)
- lähettämällä tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita tekstiviestiin nimesi, syntymäaikasi ja peruttava aika. Varaa uusi aika soittamalla ajanvaraus- ja neuvontanumeroon.
- soittamalla ajanvaraus- ja neuvontanumeroon.
Puhelinnumerot
03 384 5300
, Tampere ja Orivesi, hammashoidon ajanvaraus (kiireettömät asiat)
Tekstiviesti
040 545 1707
, Ajan peruminen tekstiviestillä ja tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita)
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
K-kuvantaminen, Tays Keskussairaala
Käyntiosoite:
Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE
Tays Keskussairaala, A-rakennus, 2. kerros
Postiosoite:
PL 2000, 33521 TAMPERE
-
K-kuvantaminen
Käyntiosoite:
Torkontie 2, 37800 AKAA
Käyntiosoite:
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Käyntiosoite:
Herttualantie 28, 36200 KANGASALA
Käyntiosoite:
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ
Käyntiosoite:
Maununkatu 12, 37100 NOKIA
Käyntiosoite:
Sairaalantie 6, 35100 ORIVESI AS
Käyntiosoite:
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 24, 33900 TAMPERE
Hatanpään sairaala, D-rakennus, 0-kerros
Käyntiosoite:
Itsenäisyydentie 2, 38200 SASTAMALA
Tays Sastamala, Siipi B2, 2. kerros
Postiosoite:
PL 64, 38201 SASTAMALA
-
Kuvantaminen
Kuvantaminen, Tays Valkeakoski
Käyntiosoite:
Salonkatu 24, 37600 VALKEAKOSKI
Tays Valkeakoski, B-osa, 2. kerros
Käyntiosoite:
Sairaalantie 1, 34800 VIRRAT
Puhelinnumerot044 715 2215 , Ajanvaraus ja neuvonta
Käyntiosoite:
Mikkolantie 10, 33470 YLÖJÄRVI
Käyntiosoite:
Parkanontie 48, 39700 PARKANO
R-kuvantaminen, Tays Keskussairaala
Käyntiosoite:
Sädetie 6, 33520 TAMPERE
Tays Keskussairaala, Radius-rakennus, 1. kerros
Postiosoite:
PL 2000, 33521 TAMPERE
-
R-kuvantaminen
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 22, 33900 TAMPERE
Hatanpään sairaala, O-rakennus
Hatanpään sairaala, O-rakennus
Kulkuohje:
Rintaklinikka sijaitsee Hatanpään kantasairaalan vieressä Ratinan puoleisella rannalla. Sisäänkäynti on järven puolella parkkipaikkojen läheisyydessä.
PuhelinnumerotS-kuvantaminen, Tays Keskussairaala
Käyntiosoite:
Arvo Ylpön katu 6, 33520 TAMPERE
Tays Keskussairaala, Finn-Medi 1 -rakennus, 4. kerros
Postiosoite:
PL 2000, 33521 TAMPERE
-
S-kuvantaminen
Seulontamammografia, Tays Hatanpää
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 24, 33900 TAMPERE
C-rakennukseen on oma sisäänkäynti on Hatanpäänkadun linja-autopysäkkien puolelta.
Hatanpään mammografiaseulonnan ajanvarauksen siirto
Löydä lisätietoa verkosta
Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.
Keiturin Soten www-sivut, Virrat ja Ruovesi
Keiturin Soten www-sivuilta löydät mm. tietoa palveluistamme ja ajanvarauksesta. Sivuilta löytyvät myös kaikki Keiturin Soten yhteystiedot sekä tietoa avoimista työpaikoistamme. Sivuilla olevalla yhteydenottolomakkeella voit antaa meille palautetta, jättää yhteydenottopyynnön tai vaikkapa avoimen työhakemuksen.
Seulontamammografian ajanvarauksen siirto
Sähköisen palvelun kautta voit siirtää seulontamammografian ajanvarauksesi Tays Hatanpäällä.
Tuloksia ei löytynyt.
Kuvantamistutkimukset ovat siirtyneet Ikaalisista Ylöjärvelle ja Hämeenkyröön
Ultraäänitutkimukset siirtyivät Ikaalisista Ylöjärven sote-aseman kuvantamiseen.
Röntgentutkimukset siirtyivät Ikaalisista Hämeenkyrön sote-aseman kuvantamiseen.
Päivitetty 21.12.2024