Ihosairaudet
Tays Keskussairaalassa tutkimme ja hoidamme potilaita, joilla on sellaisia ihoon liittyviä oireita tai sairauksia, joiden diagnoosi on epäselvä, tai joiden hoito ei onnistu perusterveydenhuollossa. Ihotautien hoito on keskittynyt ihotautien poliklinikalle ja allergiakeskukseen. Tays Sastamalan sairaalassa annetaan valohoitoja.
Sinua voidaan tutkia ja hoitaa, jos sinulla on esimerkiksi
- ihottuma
- ihokasvain
- krooninen haava
- perinnöllinen ihosairaus
- ihoallergia
- työperäinen ihottuma
Oireidesi syyn selvittämiseksi teemme sinulle muun muassa laboratoriotutkimuksia ja allergiatestejä ja otamme sinusta koepaloja.
Valtaosa tarvittavista tutkimuksista tehdään ihotautien poliklinikalla, jossa annamme myös ihotautipotilaille paikallis- ja valohoitoja. Ihokasvainten hoidossa käytetään leikkaushoidon lisäksi jäädytys-, laser- ja fotodynaamista hoitoa.
Vuodeosastolla hoidetaan muun muassa haavapotilaita, joiden hoidossa tarvitaan usein myös leikkaustoimenpiteitä. Myös vaikeaa ihottumaa tai äkillisiä ihon allergiareaktioita sairastavat potilaat tarvitsevat joskus vuodeosastohoitoa.
Toimi näin
Sinut kutsutaan hoitoon tai tutkimuksiin lääkärin tekemän lähetteen perusteella. Saat tarkemmat ohjeet kutsun yhteydessä.
Kenelle ja millä ehdoin
Hoitoon pääsemiseksi tarvitset lääkärin lähetteen. Voit saada lähetteen terveyskeskuksesta, työterveyshuollosta, yksityiseltä lääkäriltä tai sairaalan poliklinikalta.
Palvelun maksullisuus
Palvelu on maksullinen.
Alle 18-vuotiaalle käynnit poliklinikalla tai poliklinikan etävastaanotolla ovat maksuttomia.
Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta peritään maksu. Peruutus pitää tehdä vähintään 24 tuntia ennen varsinaista vastaanottoaikaa.
Asioi digitaalisesti
OmaTays on Taysin digitaalisen asioinnin palvelu.
OmaTays auttaa sinua, jos olet saanut kutsun Taysiin tai sinulla on parhaillaan hoitosuhde meille. Kirjaudu digitaaliseen OmaTaysiin joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
OmaTays-asiointipalvelun kautta voit esimerkiksi
- Nähdä ajanvarauksia ja laboratoriopyyntöjä, monissa yksiköissä myös ajanvarauksen siirto on mahdollista.
- Asioida alle 13-vuotiaan lapsen ja täysi-ikäisen (tarvitset Suomi.fi-valtuuden 'Terveydenhuollon asioiden hoito') puolesta.
- Täyttää hoitoon liittyviä kyselyitä.
- Lähettää viestejä hoitoyksikköön, eli käydä hoitokeskusteluita. Hoitokeskustelu ei ole käytössä toistaiseksi kaikissa yksiköissä.
- Osallistua etävastaanotolle.
- Päivittää yhteyshenkilön tietoja.
- OmaTaysissa ei näy potilaskertomustekstejä, mutta OmaTaysista pääsee kätevästi katsomaan niitä Omakantaan.
Hoitokeskustelun käyttöön tarvitset PIN-koodin.
Hoitokeskustelun käyttöä varten vaadittavat PIN-koodit
Ihotautien poliklinikka: 1299
Ihotautien toimenpideyksikkö: 8080
Haavakeskus: 7564
Soita
Allergiakeskuksessa on käytössä takaisinsoittopalvelu. Voit tiedustella esimerkiksi lähetteiden saapumiseen, aikojen tarkistamiseen sekä käyntiajan perumiseen tai siirtämiseen liittyviä asioita. Voit myös jättää soittopyynnön hoitajalle.
Voit ottaa yhteyttä myös tekstiviestillä ihovastaanoton, keuhkovastaanoton, lasten vastaanoton tai siedätyshoidon numeroon kaikkina vuorokaudenaikoina. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.
Puhelinnumerot
03 311 65528
, Takaisinsoittopalvelu
Tekstiviesti
045 739 76465
, Allergiakeskus, tekstiviestinumero
045 739 76461
, Ihovastaanotto, tekstiviestinumero
045 739 76462
, Keuhkovastaanotto, tekstiviestinumero
045 739 76463
, Lasten vastaanotto, tekstiviestinumero
045 739 76464
, Siedätyshoito, tekstiviestinumero
Faksi
03 311 64338
, Faksi
Tays Keskussairaalan haavakeskuksen puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Voit myös jättää asiantuntijahoitajalle tai jalkaterapeutille tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen vaihto). Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.
Puhelinnumerot
03 311 67657
, Haavahoitaja
03 311 65155
, Jalkaterapeutti
Tekstiviesti
045 739 65952
, Asiantuntijahoitaja, tekstiviestinumero
045 739 65935
, Jalkaterapeutti, tekstiviestinumero
Tays Keskussairaalan ihotautien poliklinikan puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja noudata niitä, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.
Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäpäiväsi ja asiasi lyhyesti (esim. Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen vaihto.). Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.
Puhelinnumerot
03 311 67547
, Takaisinsoittonumero
Tekstiviesti
045 739 65953
, Tekstiviestinumero
Faksi
03 311 65654
, Faksi
Tays Keskussairaalan ihotautien toimenpideyksikön puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja noudata niitä, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana. Voit jättää soittopyynnön koska tahansa.
Voit myös jättää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäpäiväsi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen vaihto.). Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.
Puhelinnumerot
03 311 67549
, Takaisinsoittopalvelu
Tekstiviesti
045 739 65954
, Tekstiviestinumero
Keuhko- ja ihosairauksien vuodeosaston puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen. Vuodeosasto sijaitsee Tays Keskussairaalassa.
Puhelinnumerot
03 311 63211
, Keuhkosairaudet
03 311 66399
, Ihosairaudet
03 311 66483
, Osastonsihteeri
Faksi
03 311 63062
, Faksi
Voit olla yhteydessä neuroalojen ja kuntoutuksen kuntoutusohjaajiin puhelimitse. Yhteydenottaja voi olla myös läheisesi, terveys- ja sosiaalitoimen tai kuntoutuksen parissa toimiva työntekijä. Lähetettä ei tarvita.
Kuntoutusohjaajien toimistot sijaitsevat Tays Keskussairaalassa sekä Tays Hatanpään sairaalassa. Alla näet tarkemmat sijainnit.
Asiakkaat, joilla on aivovamma, aivovammapoliklinikan yhteyshenkilö
Toimisto:
Aivovammapoliklinikka
Tays Keskussairaala, Finn-Medi 2, 3. kerros
Aikuiset, joilla on syöpä sekä fysiatrian poliklinikan asiakkaat
Toimisto:
Tays Keskussairaala, Finn-Medi 5, 5. kerros
Asiakkaat, joilla on selkäydinvamma, selkäydinvammapoliklinikan yhteyshenkilö
Toimisto:
Selkäydinvammapoliklinikka
Tays Hatanpään puistosairaala, K-siipi
Aikuiset, joilla on neurologinen sairaus, harvinainen neurologinen sairaus, kipupotilaat sekä työikäiset, joilla on muistisairaus
Toimisto:
Kuntoutusohjaus
Tays Keskussairaala, Finn-Medi 5, 5. kerros
Asiakkaat, joilla on reumatauti, allergia tai ihosairaus, epilepsiaa sairastavat aikuiset
Toimisto:
Reumakeskus ja kuntoutusohjaus
Tays Keskussairaala, Finn-Medi 1, 5. kerros
Asiakkaat, joilla on aivoverenkiertohäiriö; AVH-yhdyshenkilötoiminta
Toimisto:
Kuntoutusohjaus
Tays Hatanpään puistosairaala
Neurologinen kuntoutusyksikkö HNE2
Puhelinnumerot
050 559 6439
, Asiakkaat, joilla on aivovamma, aivovammapoliklinikan yhteyshenkilö
050 305 5058
, Aikuiset, joilla on syöpä sekä fysiatrian poliklinikan asiakkaat
050 464 4683
, Asiakkaat, joilla on selkäydinvamma, selkäydinvammapoliklinikan yhteyshenkilö
050 442 3066
, Aikuiset, joilla on neurologinen sairaus, harvinainen neurologinen sairaus, kipupotilaat sekä työikäiset, joilla on muistisairaus
044 472 2897
, Aikuiset asiakkaat, joilla on epilepsia, reumasairaus, allergia tai ihosairaus
044 472 9464
, Aikuiset aivoverenkiertohäiriöpotilaat, AVH-yhdyshenkilötoiminta
050 591 8581
, Kuntoutustutkimuspoliklinikka ja Nopean työkyvyn tuen palvelu
Voit olla yhteydessä Taysin keuhko-, iho- ja allergiasairauksille nimettyyn ravitsemusterapeuttiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
03 311 65938
, Allergiakeskus, ihotautien poliklinikka, osasto KEI2:n ruoka-allergiapotilaat (Tays Keskussairaala)
03 311 69822
, Osastot KEI1 ja KEI2, keuhkosairauksien poliklinikka (Tays Keskussairaala)
03 311 69518
, Unipoliklinikka (Tays Keskussairaala)
03 311 67429
, Unipoliklinikka (Tays Valkeakoski)
Voit olla yhteydessä Taysin sisätaudeille nimettyyn ravitsemusterapeuttiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
03 311 65915
, Diabetes- ja muut endokrinologiset potilaat
03 311 64501
, Munuaispoliklinikka, lihavuusleikkauspotilaat
03 311 63258
, Verisairauksien keskus
03 311 66654
, Dialyysiosastot, munuaispoliklinikka
03 311 65479
, Haavakeskuksen poliklinikka
03 311 69822
, Infektio-osasto ja infektiopoliklinikka, reumatautien poliklinikka, reumapotilaat ja vajaaravitsemuspotilaat, haavakeskuksen poliklinikka
03 311 65955
, Syömishäiriöpotilaat
03 311 67751
, Harvinaiset aineenvaihduntasairaudet
044 485 8773
, Tays Hatanpään sisätautien poliklinikka, Hatanpään kotisairaala
044 485 8085
, Tays Hatanpään sisätautien poliklinikka, osastot HINF, HSO1, HSO2, reumatautien poliklinikka
050 442 4987
, Lihavuusleikkauspotilaat
03 311 67429
, Tays Valkeakosken sisätautien osasto ja poliklinikka
Jokaiselle Taysin osastolle ja poliklinikalle on nimetty sosiaalityöntekijä, joka on tavoitettavissa arkipäivisin virka-aikana. Sosiaalityöntekijään voit ottaa yhteyttä itse, läheisesi tai sinua hoitava henkilökunta.
Puhelinnumerot
044 472 8771
, Ihotautien poliklinikka
044 472 8708
, Haavakeskus
Katso toimipisteet
Ihotautien poliklinikka, Tays Keskussairaala
Käyntiosoite
Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE
H-rakennus, 0- ja 00-kerros
Ihotautien toimenpideyksikkö, Tays Keskussairaala
Käyntiosoite
Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE
H-rakennus, 0- ja 00-kerros
Postiosoite
PL 2000, 33521 TAMPERE
Keuhko- ja ihosairauksien vuodeosasto, Tays Keskussairaala
Käyntiosoite
Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE
B-rakennus, 12. kerros
Tuloksia ei löytynyt.
Tuloksia ei löytynyt.
Sinua saattaisivat kiinnostaa
Kysy hoidostasi viestillä
Voit lähettää hoitoyksikköösi viestiä OmaTaysin hoitokeskustelun kautta. Ammattilainen vastaa sinulle kahden arkipäivän kuluessa. Kirjaudu OmaTaysiin pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella ja syötä hoitoyksikön pin-koodi.
Ihosairauksien potilasohjeet
Päivitetty 21.12.2024