Ihosairaudet

Tays Keskussairaalassa tutkimme ja hoidamme potilaita, joilla on sellaisia ihoon liittyviä oireita tai sairauksia, joiden diagnoosi on epäselvä, tai joiden hoito ei onnistu perusterveydenhuollossa. Ihotautien hoito on keskittynyt ihotautien poliklinikalle ja allergiakeskukseen. Tays Sastamalan sairaalassa annetaan valohoitoja.

Sinua voidaan tutkia ja hoitaa, jos sinulla on esimerkiksi

  • ihottuma
  • ihokasvain
  • krooninen haava
  • perinnöllinen ihosairaus
  • ihoallergia
  • työperäinen ihottuma

Oireidesi syyn selvittämiseksi teemme sinulle muun muassa laboratoriotutkimuksia ja allergiatestejä ja otamme sinusta koepaloja.

Valtaosa tarvittavista tutkimuksista tehdään ihotautien poliklinikalla, jossa annamme myös ihotautipotilaille paikallis- ja valohoitoja. Ihokasvainten hoidossa käytetään leikkaushoidon lisäksi jäädytys-, laser- ja fotodynaamista hoitoa.

Vuodeosastolla hoidetaan muun muassa haavapotilaita, joiden hoidossa tarvitaan usein myös leikkaustoimenpiteitä. Myös vaikeaa ihottumaa tai äkillisiä ihon allergiareaktioita sairastavat potilaat tarvitsevat joskus vuodeosastohoitoa.

Toimi näin

Sinut kutsutaan hoitoon tai tutkimuksiin lääkärin tekemän lähetteen perusteella. Saat tarkemmat ohjeet kutsun yhteydessä.

Kenelle palvelu on tarkoitettu?

Hoitoon pääsemiseksi tarvitset lääkärin lähetteen. Voit saada lähetteen terveyskeskuksesta, työterveyshuollosta, yksityiseltä lääkäriltä tai sairaalan poliklinikalta.

Maksaako palvelu?

Palvelu on maksullinen.

Alle 18-vuotiaalle käynnit poliklinikalla tai poliklinikan etävastaanotolla ovat maksuttomia.

Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta peritään maksu. Peruutus pitää tehdä vähintään 24 tuntia ennen varsinaista vastaanottoaikaa.

Asioi digitaalisesti

OmaTays

OmaTays on Taysin digitaalisen asioinnin palvelu.

OmaTays auttaa sinua, jos olet saanut kutsun Taysiin tai sinulla on parhaillaan hoitosuhde meille. Kirjaudu digitaaliseen OmaTaysiin joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

OmaTays-asiointipalvelun kautta voit esimerkiksi

  • Nähdä ajanvarauksia ja laboratoriopyyntöjä, monissa yksiköissä myös ajanvarauksen siirto on mahdollista.
  • Asioida alle 13-vuotiaan lapsen ja täysi-ikäisen (tarvitset Suomi.fi-valtuuden 'Terveydenhuollon asioiden hoito') puolesta.
  • Täyttää hoitoon liittyviä kyselyitä.
  • Lähettää viestejä hoitoyksikköön, eli käydä hoitokeskusteluita. Hoitokeskustelu ei ole käytössä toistaiseksi kaikissa yksiköissä.
  • Osallistua etävastaanotolle.
  • Päivittää yhteyshenkilön tietoja.
  • OmaTaysissa ei näy potilaskertomustekstejä, mutta OmaTaysista pääsee kätevästi katsomaan niitä Omakantaan.

Hoitokeskustelun käyttöön tarvitset PIN-koodin.

Hoitokeskustelun käyttöä varten vaadittavat PIN-koodit

Ihotautien poliklinikka: 1299

Ihotautien toimenpideyksikkö: 8080

Haavakeskus: 7564

Soita

Allergiakeskuksessa on käytössä takaisinsoittopalvelu. Voit tiedustella esimerkiksi lähetteiden saapumiseen, aikojen tarkistamiseen sekä käyntiajan perumiseen tai siirtämiseen liittyviä asioita. Voit myös jättää soittopyynnön hoitajalle.

Voit ottaa yhteyttä myös tekstiviestillä ihovastaanoton, keuhkovastaanoton, lasten vastaanoton tai siedätyshoidon numeroon kaikkina vuorokaudenaikoina. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Puhelinnumerot 03 311 65528 , Takaisinsoittopalvelu
Tekstiviesti 045 739 76465 , Allergiakeskus, tekstiviestinumero
045 739 76461 , Ihovastaanotto, tekstiviestinumero
045 739 76462 , Keuhkovastaanotto, tekstiviestinumero
045 739 76463 , Lasten vastaanotto, tekstiviestinumero
045 739 76464 , Siedätyshoito, tekstiviestinumero
Faksi 03 311 64338 , Faksi

Tays Keskussairaalan haavakeskuksen puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja toimi niiden mukaan, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.

Voit myös jättää asiantuntijahoitajalle tai jalkaterapeutille tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäaikasi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen vaihto). Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.

Puhelinnumerot 03 311 67657 , Haavahoitaja
03 311 65155 , Jalkaterapeutti
Tekstiviesti 045 739 65952 , Asiantuntijahoitaja, tekstiviestinumero
045 739 65935 , Jalkaterapeutti, tekstiviestinumero

Tays Keskussairaalan ihotautien poliklinikan puhelinasiointi toimii takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja noudata niitä, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana.

Voit myös lähettää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäpäiväsi ja asiasi lyhyesti (esim. Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen vaihto.). Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.

Puhelinnumerot 03 311 67547 , Takaisinsoittonumero
Tekstiviesti 045 739 65953 , Tekstiviestinumero
Faksi 03 311 65654 , Faksi

Tays Keskussairaalan ihotautien toimenpideyksikön puhelinasiointi tapahtuu takaisinsoittopalveluna. Kuuntele ohjeet ja noudata niitä, me soitamme sinulle takaisin virka-aikana. Voit jättää soittopyynnön koska tahansa.

Voit myös jättää tekstiviestin tekstiviestinumeroon. Kirjoita viestiin nimesi, syntymäpäiväsi ja asiasi lyhyesti (esimerkiksi Matti Meikäläinen 1.7.1971. Ajanvarauksen vaihto.). Otamme sinuun yhteyttä seuraavana arkipäivänä.

Puhelinnumerot 03 311 67549 , Takaisinsoittopalvelu
Tekstiviesti 045 739 65954 , Tekstiviestinumero

Keuhko- ja ihosairauksien vuodeosaston puhelinasiointi potilaille ja heidän omaisilleen. Vuodeosasto sijaitsee Tays Keskussairaalassa.

Puhelinnumerot 03 311 63211 , Keuhkosairaudet
03 311 66399 , Ihosairaudet
03 311 66483 , Osastonsihteeri
Faksi 03 311 63062 , Faksi

Voit olla yhteydessä neuroalojen ja kuntoutuksen kuntoutusohjaajiin puhelimitse. Yhteydenottaja voi olla myös läheisesi, terveys- ja sosiaalitoimen tai kuntoutuksen parissa toimiva työntekijä. Lähetettä ei tarvita.

Kuntoutusohjaajien toimistot sijaitsevat Tays Keskussairaalassa sekä Tays Hatanpään sairaalassa. Alla näet tarkemmat sijainnit.

Asiakkaat, joilla on aivovamma, aivovammapoliklinikan yhteyshenkilö

Toimisto:

Aivovammapoliklinikka

Tays Keskussairaala, Finn-Medi 2, 3. kerros

Aikuiset, joilla on syöpä sekä fysiatrian poliklinikan asiakkaat

Toimisto:

Tays Keskussairaala, Finn-Medi 5, 5. kerros

Asiakkaat, joilla on selkäydinvamma, selkäydinvammapoliklinikan yhteyshenkilö

Toimisto:

Selkäydinvammapoliklinikka

Tays Hatanpään puistosairaala, K-siipi

Aikuiset, joilla on neurologinen sairaus, harvinainen neurologinen sairaus, kipupotilaat sekä työikäiset, joilla on muistisairaus

Toimisto:

Kuntoutusohjaus

Tays Keskussairaala, Finn-Medi 5, 5. kerros

Asiakkaat, joilla on reumatauti, allergia tai ihosairaus, epilepsiaa sairastavat aikuiset

Toimisto:

Reumakeskus ja kuntoutusohjaus

Tays Keskussairaala, Finn-Medi 1, 5. kerros

Asiakkaat, joilla on aivoverenkiertohäiriö; AVH-yhdyshenkilötoiminta

Toimisto:

Kuntoutusohjaus

Tays Hatanpään puistosairaala

Neurologinen kuntoutusyksikkö HNE2

Puhelinnumerot 050 559 6439 , Asiakkaat, joilla on aivovamma, aivovammapoliklinikan yhteyshenkilö
050 305 5058 , Aikuiset, joilla on syöpä sekä fysiatrian poliklinikan asiakkaat
050 464 4683 , Asiakkaat, joilla on selkäydinvamma, selkäydinvammapoliklinikan yhteyshenkilö
050 442 3066 , Aikuiset, joilla on neurologinen sairaus, harvinainen neurologinen sairaus, kipupotilaat sekä työikäiset, joilla on muistisairaus
044 472 2897 , Aikuiset asiakkaat, joilla on epilepsia, reumasairaus, allergia tai ihosairaus
044 472 9464 , Aikuiset aivoverenkiertohäiriöpotilaat, AVH-yhdyshenkilötoiminta
050 591 8581 , Kuntoutustutkimuspoliklinikka ja Nopean työkyvyn tuen palvelu

Voit olla yhteydessä Taysin keuhko-, iho- ja allergiasairauksille nimettyyn ravitsemusterapeuttiin puhelimitse.

Puhelinnumerot 03 311 65938 , Allergiakeskus, ihotautien poliklinikka, osasto KEI2:n ruoka-allergiapotilaat (Tays Keskussairaala)
03 311 69822 , Osastot KEI1 ja KEI2, keuhkosairauksien poliklinikka (Tays Keskussairaala)
03 311 69518 , Unipoliklinikka (Tays Keskussairaala)
03 311 67429 , Unipoliklinikka (Tays Valkeakoski)

Voit olla yhteydessä Taysin sisätaudeille nimettyyn ravitsemusterapeuttiin puhelimitse.

Puhelinnumerot 03 311 65915 , Diabetes- ja muut endokrinologiset potilaat
03 311 64501 , Munuaispoliklinikka, lihavuusleikkauspotilaat
03 311 63258 , Verisairauksien keskus
03 311 66654 , Dialyysiosastot, munuaispoliklinikka
03 311 65479 , Haavakeskuksen poliklinikka
03 311 69822 , Infektio-osasto ja infektiopoliklinikka, reumatautien poliklinikka, reumapotilaat ja vajaaravitsemuspotilaat, haavakeskuksen poliklinikka
03 311 65955 , Syömishäiriöpotilaat
03 311 67751 , Harvinaiset aineenvaihduntasairaudet
044 485 8773 , Tays Hatanpään sisätautien poliklinikka, Hatanpään kotisairaala
044 485 8085 , Tays Hatanpään sisätautien poliklinikka, osastot HINF, HSO1, HSO2, reumatautien poliklinikka
050 442 4987 , Lihavuusleikkauspotilaat
03 311 67429 , Tays Valkeakosken sisätautien osasto ja poliklinikka

Jokaiselle Taysin osastolle ja poliklinikalle on nimetty sosiaalityöntekijä, joka on tavoitettavissa arkipäivisin virka-aikana. Sosiaalityöntekijään voit ottaa yhteyttä itse, läheisesi tai sinua hoitava henkilökunta.

Puhelinnumerot 044 472 8771 , Ihotautien poliklinikka
044 472 8708 , Haavakeskus

Katso toimipisteet

Allergiakeskus, Tays Keskussairaala

Käyntiosoite:

Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE

B-rakennus, 0. kerros

Haavakeskus, Tays Keskussairaala

Käyntiosoite:

Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE

A-rakennus, 1. kerros

Ihotautien poliklinikka, Tays Keskussairaala

Käyntiosoite:

Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE

H-rakennus, 0- ja 00-kerros

Ihotautien toimenpideyksikkö, Tays Keskussairaala

Käyntiosoite:

Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE

H-rakennus, 0- ja 00-kerros

Postiosoite:
PL 2000, 33521 TAMPERE

Keuhko- ja ihosairauksien vuodeosasto, Tays Keskussairaala

Käyntiosoite:

Elämänaukio 2, 33520 TAMPERE

B-rakennus, 12. kerros

Sarvis, Tampere

Käyntiosoite:

Hatanpäänkatu 3, 33900 TAMPERE

Tuloksia ei löytynyt.

Tuloksia ei löytynyt.


Kysy hoidostasi viestillä

Voit lähettää hoitoyksikköösi viestiä OmaTaysin hoitokeskustelun kautta. Ammattilainen vastaa sinulle kahden arkipäivän kuluessa. Kirjaudu OmaTaysiin pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella ja syötä hoitoyksikön pin-koodi.

Päivitetty 21.12.2024