Perusopetuksen koulupsykologi
Perusopetuksen koulupsykologilta saat apua tunne-elämän ja kehityksen haasteisiin. Tavallisia tukikäyntien aiheita ovat
- ahdistuneisuus
- pelot
- mielialan lasku ja
- elämäntilanteen kriisit.
Koulupsykologin puoleen voit kääntyä oppimiseen liittyvissä ongelmissa silloin, kun koulun laajoista tukitoimista huolimatta herää kysymys siitä, mistä oppimisen vaikeuksissa on kyse. Koulupsykologin tutkimusten tarvetta arvioidaan yhdessä erityisopettajien ja kouluterveydenhuollon asiantuntijoiden sekä huoltajien kanssa. Tarvittaessa koulupsykologi ohjaa sinut ja perheesi muiden tarjolla olevien palveluiden piiriin.
Esiopetuksen oppilas ohjautuu koulupsykologille esiopetuksen henkilökunnan arvion kautta. Esiopetuksessa koulupsykologin tuki on pääsääntöisesti konsultaatiopainotteista ja lähikasvattajien tukemista. Yksilötyöskentelystä sovitaan tarvittaessa erikseen. Yhteistyötä tehdään sovitusti opetushenkilöstön ja muiden asiantuntijoiden kanssa.
Kaikki esi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja koulupsykologin palveluihin.
Koulupsykologien vastaanotot ovat pääasiassa kouluilla koulupäivän aikana. Koulupsykologit ottavat vastaan ajanvarauksella. Voit olla yhteydessä meihin soittamalla tai tekstiviestillä.
Hae paikkakunnan mukaan
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
041 730 9781
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 133 6833
, Ammattiopisto Tredun - Kangasalan toimipiste, Havisevan koulu
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 153 4357
, Koulupsykologi
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 348 5569
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
040 129 5658
, Arvo Ylpön koulu, Kylmäkosken koulu, Pappilan koulu ja Sontulan koulu
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
044 486 3542
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
040 683 7213
, Koskenmäen koulun 5.-6.lk oppilaiden koulupsykologi.
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologeihin.
Puhelinnumerot
041 730 2035
, 0-6 luokat
050 337 4166
, 7-9 luokat
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 133 7261
, Hakkarin koulu ja Kuokkalan koulu
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
040 133 4734
, Harjuniityn koulun 8. - 9.lk ja Nokian lukio.
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
040 673 0998
, Harjuniityn koulun esiopetus ja 1.- 7.lk
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologeihin.
Puhelinnumerot
050 466 7851
, Hatanpään koulun Haapakujan koulutalon 0-5 luokat, Koiviston koulu
040 066 8531
, Hatanpään koulun Haapakujan koulutalon 6 luokka, Talvitien koulutalon 1-2 luokat, Koivistontien koulutalo
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
044 481 3240
, Huutijärvien koulu, Kirkkoharjun koulu, Lamminrahkan koulu
Voit olla yhteydessä psykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 566 3924
Voit olla psykologiin yhteydessä puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 183 4630
, Kauraslammen koulun 8.-9.luokat
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveydenhoitajaan.
Puhelinnumerot
044 730 1275
, Kilvakkalan koulu, Luhalahden koulu, Tevaniemen koulu, Valkean ruusun koulu, Yhteiskoulu
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 806 2651
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologeihin.
Puhelinnumerot
040 574 2562
, Hyhkyn koulutalo, Kaarilan koulutalon 5-7 luokat ja erityisluokat
040 129 5347
, Kaarilan koulutalon 8-9 luokat
Voit olla yhteydessä psykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 129 5606
, Koulupsykologi, 1. - 6. lk
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 335 7238
, Kanavan koulu, Kuljun koulu 0-4 luokka
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
044 481 3040
, Kangasalan lukio, Sariolan yhtenäiskoulu, Kuhmalahden koulutalo
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
050 401 2478
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 661 4798
, Kauraslammen koulun 5.- 7.lk oppilaiden koulupsykologi.
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
050 327 6398
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
040 651 7672
, Koskenmäen koulun 1.-4.lk oppilaiden koulupsykologi.
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 452 6677
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 466 3355
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
041 730 3066
, Koulupsykologi
Oriveden perusopetuksen koulupsykologien yhteystiedot.
Puhelinnumerot
040 133 9231
, Koulupsykologi
040 133 9054
, Koulupsykologi
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 825 5157
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 353 8154
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 173 3294
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 168 4295
, Lempoisten koulu, Lastusten koulu, Kelhon koulu ja Mattilan koulu
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 806 3990
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 168 3248
Voit olla yhteydessä psykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 129 5331
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
040 133 4532
, Tredun sosiaali- ja terveysala
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 335 4681
, Moision koulu, Säijän koulu ja Nurmen koulu
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
044 486 0914
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
040 353 3921
, Kankaantaan koulun 1.- 3.lk
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 395 6433
, Nokianvirran 7.- 9.lk ja Kankaantaan koulun 4.- 6.lk
Voit olla yhteydessä psykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 486 1530
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
040 129 5551
, Ruoveden yhtenäiskoulu, Pekkalan ja Visuveden kyläkoulut sekä lukio.
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 621 2588
, Pikkolan koulu, Kirkonkylän koulu
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 481 8479
, Pitkäjärven koulu, Ruutanan koulu
Voit olla psykologiin yhteydessä puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 341 3989
, Pälkäneen Kostianvirran yhtenäiskoulu, Pälkäneen lukio, Kuhmoisten yhtenäiskoulu ja lukio.
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologeihin.
Puhelinnumerot
044 423 5454
, Raholan koulun Raholan koulutalo ja Tesoman koulun Kalkun koulutalo
040 574 2562
, Raholan koulun Harjun koulutalo ja Tesoman koulun Kalkunvuoren koulutalo
040 620 9639
, Tesoman koulun Tesoman koulutalon 0-6 luokat ja montessorit
050 466 7854
, Tesoman koulun Tesoman koulutalon 7-9 luokat, yläkoulun valmistava opetus ja 1-9 erityisluokat
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 335 6204
, Roukon koulu
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 824 4128
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
041 730 9611
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
040 133 1546
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
040 335 6418
, Sorrilan yhtenäiskoulun Luovan, Sassin ja Naakan yksiköt
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 133 6260
, Suoraman koulu ja Tursolan koulu
Voit olla psykologiin yhteydessä puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 548 6472
, Sylvään koulun 7.-9. luokan oppilaat
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
03 584 01855753
, Sääksjärven koulu, Kuljun koulu 5-6 luokat
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 335 6850
, Sääksmäen koulun Rauhalan ja Tarttilan yksiköt, Sorrilan yhtenäiskoulun Tietolan ja Leppälän yksiköt ja Kärjenniemen koulu
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologeihin.
Puhelinnumerot
040 481 7742
, Irjalan koulutalon 0-2 luokat, Peltolammin koulu
050 432 0541
, Takahuhdin koulun 0-4 ja 8-9 luokat
050 512 0736
, Takahuhdin koulun 5-7 luokat
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 708 1869
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologeihin.
Puhelinnumerot
040 685 6976
, Wivi Lönnin koulun 7-9 luokat
050 307 8348
, Tampereen kansainvälisen koulun 3-9 luokat, Wivi Lönnin koulun ranskalais-suomalaisen opetuksen 0-6 luokat
041 730 6129
, Tampereen kansainvälisen koulun 0-2 luokat, Pispalan koulu
Voit olla yhteydessä psykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 129 5551
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
041 730 0725
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 420 1404
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
040 335 3401
, Nahkialan koulu, Toijalan yhteiskoulu ja Akaan lukio
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 335 4346
, Urjalan Yhtenäiskoulu ja Väinö Linnan lukio
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
050 394 8470
, Vatialan koulu, Liuksialan koulu
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
041 730 0539
Voit olla puhelimitse yhteydessä koulupsykologiin.
Puhelinnumerot
040 133 5209
, Koulupsykologi
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
040 335 3045
, Viialan yhtenäiskoulu
Voit olla yhteydessä koulupsykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 512 0736
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykologiin.
Puhelinnumerot
041 730 0539
Voit olla yhteydessä psykologiin puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 185 3143
, psykologi, Vähäjärven koulu 0–6. luokat
050 340 6935
, psykologi, Vähäjärven koulu 7.–9. lk ja Pirkkalan yhteislukio
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Ahvenisjärven koulu - Hallilan koulutalo
Käyntiosoite:
Havumetsänkatu 1, 33820 TAMPERE
Postiosoite:
Havumetsänkatu 1, 33820 TAMPERE
050 599 4307 , Vahtimestari Kovaljeff Pekka
040 832 4339 , Koulusihteeri Hietaniemi Minna-Maija
044 486 3379 , Apulaisrehtori Nikupeteri Taru
pekka.kovaljeff@tampere.fi
minna-maija.hietaniemi@tampere.fi
taru.nikupeteri@tampere.fi
Ahvenisjärven koulu - Kanjonin koulutalo
Käyntiosoite:
Ruovedenkatu 7, 33720 TAMPERE
Postiosoite:
Ruovedenkatu 7, 33720 TAMPERE
050 599 4307 , Vahtimestari Kovaljeff Pekka
040 832 4339 , Koulusihteeri Hietaniemi Minna-Maija
044 486 3379 , Apulaisrehtori Nikupeteri Taru
pekka.kovaljeff@tampere.fi
minna-maija.hietaniemi@tampere.fi
taru.nikupeteri@tampere.fi
Ahvenisjärven koulu - Konetalo
Käyntiosoite:
Korkeakoulunkatu 6, 33720 TAMPERE
Postiosoite:
Korkeakoulunkatu 6, 33720 TAMPERE
050 524 6536 , Vahtimestari Innanen Jussi
040 806 2605 , Rehtori Korpinurmi Marika
040 832 4339 , koulusihteeri Hietaniemi Minna-Maija
jussi.innanen@tampere.fi
marika.korpinurmi@tampere.fi
anniina.sookari@tampere.fi
Annalan koulu - Annalan koulutalo
Käyntiosoite:
Juvankatu 53, 33710 TAMPERE
Postiosoite:
Juvankatu 53, 33710 TAMPERE
040 806 3981 , rehtori
anna-riikka.kivikoski@tampere.fi
Annalan koulu - Karosen koulutalo
Käyntiosoite:
Juvankatu 71, 33710 TAMPERE
Postiosoite:
Juvankatu 71, 33710 TAMPERE
Annalan koulu - Karosen koulutalo
Puhelinnumerot041 730 5762 , apulaisrehtori
Annalan koulu - Metsäniityn koulutalo
Käyntiosoite:
Ruskontie 2, 33710 TAMPERE
Postiosoite:
Ruskontie 2, 33710 TAMPERE
Annalan koulu - Metsäniityn koulutalo
Puhelinnumerot041 730 5762 , apulaisrehtori
Käyntiosoite:
Pulkkakatu 3, 33580 TAMPERE
Postiosoite:
Pulkkakatu 3, 33580 TAMPERE
040 353 9207 , Rehtori Tero Kuusisto
050 308 8520 , Vahtimestari Juha Tapanimäki
Käyntiosoite:
Mekaniikanpolku 9, 33720 TAMPERE
Puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Lautamiehenkatu 1, 37140 NOKIA
Puhelinnumerot040 830 9017 , rehtori
040 133 4742 , kanslia
Hatanpään koulu - Haapakujan koulutalo
Käyntiosoite:
Haapakuja 2, 33900 TAMPERE
Postiosoite:
Haapakuja 2, 33900 TAMPERE
Hatanpään koulu - Haapakujan koulutalo
PuhelinnumerotHatanpään koulu - Koivistontien koulutalo
Käyntiosoite:
Koivistontie 31, 33820 TAMPERE
Postiosoite:
Koivistontie 31, 33820 TAMPERE
Hatanpään koulu - Koivistontien koulutalo
Puhelinnumerot040 076 4165 , Mari Palviainen Rehtori
Hatanpään koulu - Talvitien yksikkö
Käyntiosoite:
Talvitie 24, 33900 TAMPERE
Postiosoite:
Talvitie 24, 33900 TAMPERE
Hatanpään koulu - Talvitien yksikkö
Puhelinnumerot040 800 7474 , Apulaisrehtori
Käyntiosoite:
Yli-Nikkiläntie 49, 36120 SUINULA
Havisevan koulutalon nettisivut
Puhelinnumerot040 133 6729 , Kanslia
Käyntiosoite:
Sorkkalantie 368, 33980 PIRKKALA
Kirkonkylän koulu ja Hyrsingin koulutalo
Puhelinnumerot040 486 1927 , Rehtori
050 562 5729 , Vastuuohjaaja
044 486 1936 , Palvelusihteeri
Käyntiosoite:
Kyläraitti 63, 38420 SASTAMALA
Postiosoite:
Kyläraitti 63, 38420 SASTAMALA
Juhannuskylän koulu - Johanneksen koulutalo
Käyntiosoite:
Postikatu 2, 33100 TAMPERE
Postiosoite:
Postikatu 2, 33100 TAMPERE
Juhannuskylän koulu - Johanneksen koulutalo
Puhelinnumerot040 559 5211 , rehtori Marja Hämäläinen
Juhannuskylän koulu - Tammerkosken koulutalo
Käyntiosoite:
Rautatienkatu 3-5, 33100 TAMPERE
Postiosoite:
Rautatienkatu 3-5, 33100 TAMPERE
Juhannuskylän koulu - Tammerkosken koulutalo
Puhelinnumerot040 559 5211 , rehtori Marja Hämäläinen
Kaarilan koulu - Hyhkyn koulutalo
Käyntiosoite:
Mallastehtaankatu 14, 33270 TAMPERE
Postiosoite:
Mallastehtaankatu 14, 33270 TAMPERE
Kaarilan koulu - Hyhkyn koulutalo
PuhelinnumerotKaarilan koulu - Kaarilan koulutalo
Käyntiosoite:
Vallerinkatu 11, 33270 TAMPERE
Postiosoite:
Vallerinkatu 11, 33270 TAMPERE
Käyntiosoite:
Riippiläntie 101, 38100 SASTAMALA
Postiosoite:
Riippiläntie 101, 38100 SASTAMALA
050 408 7814 , koulunjohtaja
Käyntiosoite:
Juvankatu 13, 33710 TAMPERE
Postiosoite:
Juvankatu 13, 33710 TAMPERE
041 730 8967 , rehtori
Käyntiosoite:
Kuusistontie 1, 33480 YLÖJÄRVI
Puhelinnumerot003 565 30000 , Vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Kauraslammen koulu, Asuntilan toimipiste
Käyntiosoite:
Suolaniityntie 7, 33480 YLÖJÄRVI
Puhelinnumerot03 565 30000 , Vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Kauraslammen koulu, Veittijärven toimipiste
Käyntiosoite:
Keskivainiontie 5, 33480 YLÖJÄRVI
Puhelinnumerot03 565 30000 , Vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Käyntiosoite:
Vesilahdentie 11, 31900 PUNKALAIDUN
Puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Vehkatie 3, 38300 SASTAMALA
Postiosoite:
Vehkatie 3, 38300 SASTAMALA
040 712 8193 , henkilökunnan huone
Käyntiosoite:
Kangasalantie 1109, 36200 KANGASALA
Kirkkoharjun koulun nettisivut
Puhelinnumerot040 133 6729 , kanslia
Käyntiosoite:
Anian rantatie 97, 33980 PIRKKALA
Kirkonkylän koulu ja Hyrsingin koulutalo
Puhelinnumerot050 434 1957 , Rehtori
050 562 5729 , Vastuuohjaaja
044 486 1936 , Palvelusihteeri
Käyntiosoite:
Hippoksenkatu 29, 33540 TAMPERE
Postiosoite:
Hippoksenkatu 5, 33520 TAMPERE
040 801 2700 , Rehtori Pauliina Suvilaakso
050 586 5334 , Vahtimestari Risto Aalto
pauliina.suvilaakso@tampere.fi
Kissanmaan koulu - Varsapuiston koulutalo
Käyntiosoite:
Kuusimäenkatu 28, 33560 TAMPERE
Postiosoite:
Kuusimäenkatu 28, 33560 TAMPERE
Kissanmaan koulu - Varsapuiston koulutalo
Puhelinnumerot040 801 2700 , Rehtori Pauliina Suvilaakso
pauliina.suvilaakso@tampere.fi
Käyntiosoite:
Lehvänkatu 9, 33820 TAMPERE
Postiosoite:
Lehvänkatu 9, 33820 TAMPERE
Koulupsykologi on paikalla koululla maanantaisin ja tiistaisin.
Puhelinnumerot040 135 3796 , Minna Viskari Rehtori
040 595 6082 , Koulusihteeri Heidi Parkkinen
050 432 0544 , Vahtimestari Tomi Pulakka
minna.viskari@tampere.fi
heidi.parkkinen@tampere.fi
Koulupsykologi, Mänttä-Vilppulan alakoulut sekä Juupajoen koulut
Käyntiosoite:
Rajakatu 2 a, 35820 MÄNTTÄ
Savosenmäen koulu
Kirkkotie 2 A, 35700 VILPPULA
Vilppulankosken koulu
Postitie 2, 35990 KOLHO
Kolhon koulu
Koulutie 1, 35500 KORKEAKOSKI
Juupajoen koulu
Koulupsykologi, Mänttä-Vilppulan yläkoulut ja ammattiopisto
Käyntiosoite:
Koskelankatu 3, 35800 MÄNTTÄ
Koskelan yläkoulu
Opintie 1, 35700 VILPPULA
Vilppulan yhteiskoulu
Virtasalmentie 14, 35800 MÄNTTÄ
Mäntän seudun koulutuskeskus
Koskelankatu 1, 35800 MÄNTTÄ
Mäntän lukio
Käyntiosoite:
Kivisalmentie 14, 36810 KUHMALAHTI
Kuhmalahden koulun verkkosivut
Puhelinnumerot040 133 6460 , Kanslia
Käyntiosoite:
Aittokorventie 2 B, 33960 PIRKKALA
Puhelinnumerot050 467 7378 , Rehtori
050 441 0661 , Palvelusihteeri
044 486 1525 , Vastuuohjaaja
Käyntiosoite:
Myllymäentie 2, 34300 KURU
Puhelinnumerot003 565 30000 , Vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Käyntiosoite:
Koulutie 3, 37910 AKAA
Koulupsykologin vastaanotto on koululla ajanvarauksella sekä tarvittaessa.
Kämmenniemen koulu - Kämmenniemen koulutalo
Käyntiosoite:
Paavolantie 4, 34240 KÄMMENNIEMI
Postiosoite:
Paavolantie 4, 34240 KÄMMENNIEMI
kaisariitta.jarvinen@tampere.fi
Kämmenniemen koulu - Terälahden koulutalo
Käyntiosoite:
Niemikyläntie 14, 34260 TERÄLAHTI
Postiosoite:
Niemikyläntie 14, 34260 TERÄLAHTI
Kämmenniemen koulu - Terälahden koulutalo
Puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Kortesuontie 27, 33420 TAMPERE
Postiosoite:
Kortesuontie 27, 33420 TAMPERE
040 065 2735 , Rehtori
Käyntiosoite:
Sammalladonkatu 1, 33580 TAMPERE
Postiosoite:
Sammalladonkatu 1, 33580 TAMPERE
040 098 7771 , Satuleena Kojola Rehtori
Käyntiosoite:
Vähäniemenkatu 42, 33410 TAMPERE
Postiosoite:
Vähäniemenkatu 42, 33410 TAMPERE
Käyntiosoite:
Lielahdenkatu 15, 33400 TAMPERE
Postiosoite:
Lielahdenkatu 15, 33400 TAMPERE
Käyntiosoite:
Linnainmaankatu 12, 33580 TAMPERE
Postiosoite:
Linnainmaankatu 12, 33580 TAMPERE
040 716 9075 , Ilona Pasma Rehtori
Käyntiosoite:
Marttilankatu 22, 38200 SASTAMALA
Postiosoite:
Marttilankatu 22, 38200 SASTAMALA
040 150 3930 , opettajainhuone
Käyntiosoite:
Kyläojankatu 6, 33700 TAMPERE
Postiosoite:
Kyläojankatu 6, 33700 TAMPERE
044 279 9876 , Rehtori Karita Boström
040 569 2247 , Vahtimestari Pasi Hakala
Käyntiosoite:
Metsäkyläntie 32, 39160 JULKUJÄRVI
Puhelinnumerot003 565 30000 , Vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Käyntiosoite:
Uotsolantie 30, 38460 SASTAMALA
Postiosoite:
Uotsolantie 30, 38460 SASTAMALA
040 091 3691 , kanslia
Käyntiosoite:
Nuupalankatu 28, 38210 SASTAMALA
Postiosoite:
Nuupalankatu 28, 38210 SASTAMALA
040 138 2015 , palvelusihteeri
Käyntiosoite:
Palsintie 11, 34140 MUTALA
Puhelinnumerot03 565 30000 , Vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Käyntiosoite:
Hirsimäenkatu 30, 37100 NOKIA
Puhelinnumerot050 395 8962 , kanslia
040 779 9036 , rehtori
Käyntiosoite:
Kouluportinkuja 5, 33950 PIRKKALA
Puhelinnumerot040 806 2376 , Rehtori
044 486 1588 , Apulaisrehtori
050 919 6856 , Palvelusihteeri
Olkahisen koulu - Olkahisen koulutalo
Käyntiosoite:
Jenseninkatu 3, 33610 TAMPERE
Postiosoite:
Jenseninkatu 3, 33610 TAMPERE
Olkahisen koulu - Sorilan koulutalo
Käyntiosoite:
Sorilanraitti 5, 33680 TAMPERE
Postiosoite:
Sorilanraitti 5, 33680 TAMPERE
Käyntiosoite:
Päätie 15, 32740 SASTAMALA
Postiosoite:
Päätie 15, 32740 SASTAMALA
040 712 8184 , Koulunjohtaja
Käyntiosoite:
Säästäjänkatu 16, 33840 TAMPERE
Postiosoite:
Säästäjänkatu 16, 33840 TAMPERE
040 801 6837 , Sirkku Vartiainen Rehtori
Käyntiosoite:
Pispalanharju 47, 33250 TAMPERE
Postiosoite:
Pispalanharju 47, 33250 TAMPERE
040 026 3938 , Rehtori Ilpo Rantanen
Käyntiosoite:
Oriniementie 25, 31900 PUNKALAIDUN
Puhelinnumerot040 660 9911 , Pohjoisseudun koulun johtaja
Käyntiosoite:
Vuoreksen puistokatu 91, 33870 TAMPERE
Postiosoite:
Vuoreksen puistokatu 91, 33870 TAMPERE
040 571 1465 , Tuila Saarentaus Rehtori
Käyntiosoite:
Pullerinkuja 1, 31900 PUNKALAIDUN
PuhelinnumerotRaholan koulu - Raholan koulutalo
Käyntiosoite:
Metsäkylänkatu 7, 33300 TAMPERE
Postiosoite:
Metsäkylänkatu 7, 33300 TAMPERE
040 771 7381 , rehtori Lasse Sateila
041 730 5749 , apulaisrehtori Teemu Teikari
Sammon koulu - Pellervon toimipiste
Käyntiosoite:
Sämpsykkä 1, 33540 TAMPERE
Postiosoite:
Sämpsykkä 1, 33540 TAMPERE
Sammon koulu - Pellervon toimipiste
Puhelinnumerot040 572 1757 , Apulaisrehtori Hanna Vettenranta
050 523 7368 , Vahtimestari Harri Runsala
Sammon koulu - Sairaalankadun toimipiste
Käyntiosoite:
Sairaalankatu 6, 33100 TAMPERE
Postiosoite:
Sairaalankatu 6, 33100 TAMPERE
Sammon koulu - Sairaalankadun toimipiste
Puhelinnumerot040 806 3846 , Rehtori Maaret Tervonen
050 523 7368 , Vahtimestari Harri Runsala
Sammon koulu - Teiskontien toimipiste
Käyntiosoite:
Teiskontie 16, 33540 TAMPERE
Postiosoite:
Teiskontie 16, 33540 TAMPERE
040 806 3846 , Rehtori Maaret Tervonen
050 301 0532 , Vahtimestari Jukka Janhunen
Käyntiosoite:
Siivikkalantie 56, 33450 SIIVIKKALA
Puhelinnumerot003 565 30000 , Vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Käyntiosoite:
Kuljuntie 34, 37200 SIURO
Siuron koulu
Linnavuorentie 17, 37240 LINNAVUORI
Linnavuoren koulu
Puhelinnumerot040 844 3929 , rehtori
050 395 8946 , Siuron koulun kanslia
03 565 22180 , Linnavuoren koulun kanslia
Käyntiosoite:
Suutarinkuja 1, 33960 PIRKKALA
Soljan lastentalo Soljan lastentalon yhteystiedot
Puhelinnumerot050 437 3802 , Soljan lastentalo Ryhmä Pyörre
050 437 3802 , Soljan lastentalo Ryhmä Kierre
050 436 3982 , Soljan lastentalo Ryhmä Tuuli
050 436 3982 , Soljan lastentalo Ryhmä Tuisku
050 436 3983 , Soljan lastentalo Ryhmä Pyry
050 436 3983 , Soljan lastentalo Ryhmä Viima
050 437 3801 , Soljan lastentalo Ryhmä Myrsky
050 437 3801 , Soljan lastentalo Ryhmä Puhuri
044 486 1969 , Soljan lastentalo, keittiö
Käyntiosoite:
Koulutie 4, 33470 YLÖJÄRVI
Puhelinnumerot003 565 30000 , vaihde
003 565 30000 , vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Sorrilan yhtenäiskoulun Leppälän yksikkö
Käyntiosoite:
Pälkäneentie 487, 37600 VALKEAKOSKI
PuhelinnumerotSorrilan yhtenäiskoulun Naakan yksikkö
Käyntiosoite:
Kaapelintie 18, 37600 VALKEAKOSKI
PuhelinnumerotSorrilan yhtenäiskoulun Sassin yksikkö
Käyntiosoite:
Kemmolantie 16, 37600 VALKEAKOSKI
PuhelinnumerotSorrilan yhtenäiskoulun Sorrilan yksikkö
Käyntiosoite:
Koulukatu 13, 37600 VALKEAKOSKI
PuhelinnumerotSorrilan yhtenäiskoulun Tietolan yksikkö
Käyntiosoite:
Kirkkotie 2, 37600 VALKEAKOSKI
Puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Jalkavalantie 2, 38510 SASTAMALA
Postiosoite:
Jalkavalantie 2, 38510 SASTAMALA
040 138 2019 , opettajainhuone
Käyntiosoite:
Ojansuunkatu 8, 38200 SASTAMALA
Postiosoite:
Ojansuunkatu 8, 38200 SASTAMALA
040 138 2023 , kanslia
Käyntiosoite:
Hanhenmäenkatu 2, 33560 TAMPERE
Postiosoite:
Hanhenmäenkatu 2, 33560 TAMPERE
040 583 9419 , Rehtori Sami Nykänen
050 595 1022 , Vahtimestari
Käyntiosoite:
Hintsankatu 4, 33560 TAMPERE
Postiosoite:
Hintsankatu 4, 33560 TAMPERE
044 423 5131 , Apulaisrehtori Eija Mustalahti
040 571 8340 , Vahtimestari
Takahuhdin koulu - Irjalan koulutalo
Käyntiosoite:
Irjalankuja 4, 33560 TAMPERE
Postiosoite:
Irjalankuja 4, 33560 TAMPERE
044 423 5131 , Apulaisrehtori Eija Mustalahti
040 571 8340 , Vahtimestari
050 595 1022 , Vahtimestari
Käyntiosoite:
Hakalantie 5, 34110 LAKIALA
Puhelinnumerot03 565 30000 , Vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Käyntiosoite:
Ilmarinkatu 17, 33500 TAMPERE
Postiosoite:
Ilmarinkatu 17, 33500 TAMPERE
040 801 2586 , rehtori Kalle Nuoranne
050 330 6902 , vahtimestari Harri Ingreus
040 573 5972 , vahtimestari Timo Hautamäki
Tampereen kansainvälinen koulu
Käyntiosoite:
Satakunnankatu 60, 33230 TAMPERE
Postiosoite:
Satakunnankatu 60, 33230 TAMPERE
Tampereen kansainvälinen koulu
Puhelinnumerot040 196 8513 , rehtori Ulla Hiltunen
Käyntiosoite:
Kohmankaari 11, 33310 TAMPERE
Postiosoite:
Kohmankaari 11, 33310 TAMPERE
040 594 0946 , rehtori Päivi Ikola
041 731 0513 , apulaisrehtori Henriikka Mäkinen
041 730 0685 , apulaisrehtori Pilvi Korhonen
Tesoman koulu - Kalkun koulutalo
Käyntiosoite:
Kalkunkatu 34, 33330 TAMPERE
Postiosoite:
Kalkunkatu 34, 33330 TAMPERE
040 594 0946 , rehtori Päivi Ikola
041 731 0513 , apulaisrehtori Henriikka Mäkinen
Tesoman koulu - Kalkunvuoren koulutalo
Käyntiosoite:
Kalkunvuorenkatu 10, 33330 TAMPERE
Postiosoite:
Kalkunvuorenkatu 10, 33330 TAMPERE
Tesoman koulu - Kalkunvuoren koulutalo
Puhelinnumerot040 594 0946 , rehtori Päivi Ikola
041 731 0513 , apulaisrehtori Henriikka Mäkinen
Käyntiosoite:
Korpitie 13, 33920 PIRKKALA
Puhelinnumerot050 434 5540 , Rehtori
050 441 0661 , Koulusihteeri
Käyntiosoite:
Opintie 1, 37310 TOTTIJÄRVI
Tottijärven koulu
Puhelinnumerot040 133 4469 , rehtori
050 395 8977 , kanslia
Käyntiosoite:
Tyrväänkyläntie 266, 38250 SASTAMALA
Puhelinnumerot040 351 9177 , opettajainhuone
040 513 7064 , koulunjohtaja Tiina Torniainen
Käyntiosoite:
Lempiäniementie 75, 34130 YLINEN
Puhelinnumerot003 565 30000 , Vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Käyntiosoite:
Vatialantie 17, 36240 KANGASALA
Koulun päärakennus
Puhelinnumerot040 133 6756 , Kanslia
Käyntiosoite:
Sarvannankatu 7, 33730 TAMPERE
Postiosoite:
Sarvannankatu 7, 33730 TAMPERE
Koulupsykologi on paikalla tiistaisin.
Puhelinnumerot040 572 6286 , rehtori
Käyntiosoite:
Koulutie 2, 37470 VESILAHTI
Puhelinnumerot050 389 5260 , rehtori
050 389 5295 , apulaisrehtori
040 133 5243 , palvelusihteeri
Viljakkalan yhtenäiskoulu, Karhen toimipiste
Käyntiosoite:
Nopanperäntie 10, 39340 KARHE
Puhelinnumerot003 565 30000 , Vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Viljakkalan yhtenäiskoulu, Viljakkalan toimipiste
Käyntiosoite:
Erlandintie 13, 39310 VILJAKKALA
Puhelinnumerot03 565 30000 , Vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Vuoreksen koulu - Isokuusen koulutalo
Käyntiosoite:
Sydänpuunkatu 9, 33870 TAMPERE
Postiosoite:
Sydänpuunkatu 9, 33870 TAMPERE
040 088 7233 , Rehtori Simo Turtiainen
simo.turtiainen@tampere.fi
heidi.grohn@tampere.fi
Vuoreksen koulu - Vuoreksen koulutalo
Käyntiosoite:
Rautiolanrinne 2, 33870 TAMPERE
Postiosoite:
Rautiolanrinne 2, 33870 TAMPERE
040 088 7233 , Rehtori Simo Turtiainen
Vuorentaustan koulu, Soppeenharjun toimipiste
Käyntiosoite:
Tornitie 1, 33430 VUORENTAUSTA
Puhelinnumerot003 565 30000 , Vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Vuorentaustan koulu, Vuorentaustan toimipiste
Käyntiosoite:
Välimäenkuja 5, 33430 VUORENTAUSTA
Puhelinnumerot003 565 30000 , vaihde
003 565 30000 , Vaihde
Käyntiosoite:
Urheilutie 7, 33960 PIRKKALA
Puhelinnumerot050 434 3144 , Kanslia, luokat 7-9
050 919 6782 , Kanslia, luokat 0-6
050 598 2656 , Rehtori
050 434 3127 , Apulaisrehtori
044 486 1533 , Peruskoulun ja lukion yhteinen lehtori, vararehtori
040 133 5690 , Apulaisrehtori, 0.-6. lk
050 372 2058 , Apulaisrehtori, 0.-6. lk
044 486 1504 , Vararehtori, 0.-6. lk
Wivi Lönnin koulu - Aleksanterin koulutalo
Käyntiosoite:
Hallituskatu 26, 33200 TAMPERE
Postiosoite:
Hallituskatu 26, 33200 TAMPERE
040 149 5145 , rehtori Mika Luukkanen
040 776 3771 , apulaisrehtori Markku Rissanen (luokat 1 - 6)
Wivi Lönnin koulu - Pyynikin koulutalo
Käyntiosoite:
Hämeenpuisto 34, 33200 TAMPERE
Postiosoite:
Hämeenpuisto 34, 33200 TAMPERE
040 149 5145 , rehtori Mika Luukkanen
041 730 3576 , apulaisrehtori Auli Siipola (luokat 7-9)
Tuloksia ei löytynyt.
Miten psykologin arviointi etenee?
Psykologisen arvioinnin ensisijaisia toimenpiteitä ovat konsultaatio ja arvio sekä kartoitus. Psykologin tutkimuksia tehdään, jos lapsen tai nuoren tilanteesta on merkittävää huolta ja psykologi on arvioinut tutkimusten tuovan oleellista lisätietoa. Asiakkaat voivat ottaa yhteyttä suoraan opiskeluhuollon psykologiin.
Psykologia voi konsultoida tarvittaessa lapsen tai nuoren kehitykseen, oppimiseen, tunne-elämään, vuorovaikutukseen tai psyykkiseen vointiin liittyvissä huolissa. Psykologi arvioi saamiensa tietojen perusteella jatkotoimenpiteiden, hoidon ja tutkimusten tarvetta yhteistyössä muiden ammattilaisten kanssa.
Psykologin kartoitus on useimmiten riittävä tapa selvittää tunne-elämää, psyykkistä vointia, vuorovaikutusta, oppimisvaikeuksia tai neuropsykiatrisia vaikeuksia. Kartoitus sisältää psykologin tarpeelliseksi katsoman määrän tapaamisia ja/tai havainnointeja sekä tarvittaessa asiakkaan ja/tai huoltajan haastattelun. Kartoituksessa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan aiemmin kerättyjä esi- ja taustatietoja.
Psykologin tutkimuksissa voidaan selvittää laajemmin kehitystasoa, oppimisvaikeuksia, tunne-elämää ja vuorovaikutusta. Psykologin tutkimukseen ohjaudutaan/hakeudutaan tutkimustarpeen arvion kautta, jossa psykologi arvioi tutkimuksen tarvetta muilta ammattilaisilta ja perheeltä saatujen tietojen perusteella. Psykologin tutkimuksen tarpeellisuuden ja tarkoituksenmukaisen toteuttamisajankohdan arvioi aina psykologi. Tutkimus on kokonaisvaltainen ja sisältää aina esi- ja taustatietojen keruun, tutkittavan/huoltajan haastattelun ja tutkittavan havainnoinnin yksilötapaamisilla. Psykologin tutkimus tehdään ensisijaisesti siinä yksikössä, missä tutkimusten tarve havaitaan ja missä lapsen tai nuoren asiakkuus on.
Perusopetuksen koulupsykologin tutkimukset on kohdennettu niille esiopetuksen ja perusopetuksen oppilaille, joilla ei ole muuta tutkivaa/hoitavaa tahoa. Koulupsykologin tutkimuksissa selvitetään kokonaiskehityksen tasoa ja oppimisvalmiuksia, mikäli niistä on merkittävää huolta. Oppimisvalmiuksien tutkimustarpeet arvioidaan aina erityisopettajan ja koulupsykologin yhteistyönä. Aloite voi tulla opettajilta, huoltajilta, nuorelta tai kouluterveydenhuollosta.
Päivitetty 21.12.2024