Ongelmana alkoholi
Tuntuuko sinusta, että käytät liikaa alkoholia? Onko läheisesi huolissaan alkoholinkäytöstäsi?
Alkoholin käytön aiheuttamiin ongelmiin on hyvä hakea apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Myös läheisille on apua tarjolla.
Päihdeongelmaan voit hakea apua oma-aloitteisesti peruspalveluista kuten sosiaali- ja terveysasemalta tai työ- ja opiskelijaterveydenhuollosta.
Ota ongelmasi rohkeasti puheeksi esimerkiksi sosiaali- ja terveysasemasi lääkärin tai hoitajan kanssa. Jos olet 18–23-vuotias, saat apua nuorten aikuisten mielenterveys- ja päihdepalvelujen tiimiltä.
Hae paikkakunnan mukaan
Asioi digitaalisesti
Kun valitset paikkakunnan, tiedät kuinka asioida digitaalisesti.
OmaPirhassa voit asiointikunnastasi riippuen tehdä esimerkiksi digitaalisia ajanvarauksia, täyttää yhteydenotto- ja esitietolomakkeita sekä tietopyyntöjä.
Asiointi edellyttää vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Kun asioit palvelussa ensimmäisen kerran, sinun tulee hyväksyä palvelun käyttöehdot ja tarkistaa omat tietosi. Osassa palveluista sinun on myös mahdollista asioida läheisesi puolesta.
OmaPirhan kautta käytössäsi on myös digiklinikka, jonka kautta voit helposti ja nopeasti olla yhteydessä ammattilaiseen erilaisissa terveysasioissa.
Digiklinikka on helppo ja nopea tapa olla yhteydessä ammattilaiseen erilaisissa terveysasioissa vuoden jokaisena päivänä.
Ammattilainen on paikalla palveluaikojen mukaisesti, mutta voit jättää viestin ammattilaiselle myös näiden aikojen ulkopuolella.
Voit käyttää digiklinikkaa matkapuhelimella tai selaimella: lataa OmaPirha Digiklinikka -mobiilisovellus tai kirjaudu selaimella OmaPirhaan.
Liitteet ja lisätiedot
Lisätietoa ja ohjeita digiklinikan käyttöön
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Jos olet 18–23-vuotias nuori aikuinen ja tarvitset apua mielenterveyteen tai päihteiden käyttöön liittyvään ongelmaan, soita neuvontapuhelimeemme.
Puhelinnumerot
041 730 9245
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Soitamme takaisin saman päivän aikana. Huomioithan että takaisinsoitto tulee joko tuntemattomasta tai 2702-loppuisesta numerosta.
Puhelinnumerot
040 335 2702
Tekstiviesti
040 335 4696
, Tekstiviestipalvelu ajan perumista varten (ei puheluita). Kirjoita viestiin nimesi ja aika, jonka perut. Älä kirjoita henkilötunnusta viestiin.
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
040 806 3649
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 806 3798
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.” Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5128
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
041 730 7689
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Kiireellisissä asioissa Hämeenkyrön kiirevastaanotto palvelee myös ikaalislaisia.
Voit varata ajan hoitajalle tai lääkärille, elintapaneuvontaan, omahoidon neuvontaan, tehdä reseptin uusimispyynnön, varata ajan terveystodistusta varten tai varata ajan työttömän, työikäisen tai kutsuntavelvollisen terveystarkastukseen.
Puhelinnumerot
03 384 5010
, Kiireetön ajanvaraus ja neuvonta ma–to klo 8–16 ja pe 8–15, kiirevastaanotto ma–pe klo 8–16
03 384 5012
, Terveysasema, potilastoimisto
Ikaalisten lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumero auttaa kiireettömissä asioissa.
Käytämme takaisinsoittopalvelua. Kuuntele viesti loppuun asti, jotta puhelusi rekisteröityy järjestelmään. Soitamme sinulle takaisin saman päivän aikana. Jos takaisinsoittopalvelu on ruuhkautunut, etkä pysty jättämään takaisinsoittopyyntöä, odota noin puolituntia ennen kuin yrität uudelleen.
Numero toimii ajanvarauksen perumiseksi ympärivuorokauden.
Jos sinulla on kiireellistä asiaa, arkipäivisin soita Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysaseman kiirevastaanoton numeroon.
Puhelinnumerot
03 311 59510
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
03 384 5034
, OmaAsema, Eteläinen
03 384 5032
, OmaAsema, Keskusta
03 384 5033
, OmaAsema, Suorama
03 384 5031
, OmaAsema, Ruutana
03 384 5035
, OmaAsema, Vatiala
03 384 5036
, OmaAsema, Sahalahti
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5125
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
041 730 9327
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle arkisin klo 8-16. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön, jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 443 3400
Lääkärin ja hoitajan vastaanotolla hoidetaan kiireetöntä hoitoa vaativat asiat. Ajan voit varata poliklinikan kiireettömän ajanvarauksen numerosta ajanvarausaikana.
Poliklinikoiden palvelunumeroihin soitettaessa asiakas ohjataan puhelimessa tehdyn hoidontarpeen arvion perusteella joko sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolle. Lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotot toimivat ajanvarauksella, eikä vastaanotolle tultaessa tarvitse ilmoittautua.
Puhelinnumerot
03 334 11300
, Virtain poliklinikka
03 334 11400
, Ruoveden poliklinikka
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
03 311 59501
, Neuvonta ja ajanvaraus
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon.
Puhelinnumerot
03 384 5171
Tekstiviesti
040 806 3257
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Valitse alla olevista puhelinnumeroista oman alueesi palvelunumero.
Puhelinnumerot
03 384 5017
, Tiimi: Lempäälä, länsi
03 384 5016
, Tiimi: Lempäälä, itä
03 384 5018
, Tiimi: Kulju
Tekstiviesti
041 730 6803
, Tekstiviestipalvelu ajan perumista varten (ei puheluita). Kirjoita viestiin nimesi ja aika, jonka perut. Älä kirjoita henkilötunnusta viestiin.
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5147

Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5123
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
041 730 9668
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Voit olla yhteydessä Ruoveden mielenterveys- ja päihdeyksikköön puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 345 1511
, Sairaanhoitaja
044 715 2879
, Lähihoitaja
Voit olla yhteydessä Virtain mielenterveys- ja päihdeyksikköön puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 715 3323
, Sairaanhoitaja
044 715 3324
, Sairaanhoitaja
044 715 3320
, Sairaanhoitaja
Jos sinulla on mielenterveyden ongelmia, päihteiden käyttöä tai erilaisia riippuvuuksia, sinulla on mahdollisuus päästä hoitoon psykiatrian poliklinikalle lääkärin lähetteellä.
Jos sinulla on kuormittava elämäntilanne tai kaipaat apua omien voimavarojen vahvistamisessa, voit olla ilman lähetettä yhteydessä Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelun sairaanhoitajaan. Voit varata ajan Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin myös sähköisesti ja vastaanotto voidaan toteuttaa joko etänä tai toimipisteessä.
Puhelinnumerot
03 455 2750
, Psykiatrian poliklinikka, toimisto
050 375 3657
, Mänttä-Vilppula, psykiatrinen sairaanhoitaja (puhelinajat ma-pe klo 11-11.30)
040 901 3206
, Juupajoki, psykiatrinen sairaanhoitaja (puhelinajat ma ja pe 11-11.30)
044 466 3373
, Matalan kynnyksen palvelu, sairaanhoitaja (puhelinaika ma-pe klo 11-11.30)
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Etelä-Nokiaan kuuluu koko Nokianvirran eteläpuolinen alue, esimerkiksi Koskenmäki, Kartano, Vihola, Tervasuo, Sammalisto, Tottijärvi ja Sarkola.
Keski-Nokiaan kuuluvat keskusta Välimäenkadulta länteen päin, Tyttölä, Lauttala, Haavisto, Utolankallio, Taka-Lauttala, Harjuniitty, Alhoniitty, Aaroninkorpi, Alisenjärvi ja Lähdeniitty.
Pohjois-Nokiaan kuuluvat keskusta Välimäenkadulta itään päin, Viiki, Maatiala, Kankaantaka, Halimaa, Ilkan alue, Myllyhaka sekä Linnavuori, Pinsiö ja Siuro.
Puhelinnumerot
03 384 5067
, Etelä-Nokia
03 384 5068
, Keski-Nokia
03 384 5069
, Pohjois-Nokia
03 384 5055
, Ohjaus ja neuvonta (ei hoidon tarpeen arviointia eikä ajanvarausta), ma - pe klo 8 - 10
Tekstiviesti
044 486 1671
, Tekstiviestinumero puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita).
Ylöjärven omahoitajien itäisen palvelupiirin yhteystiedot alueittain. Numeroihin voi jättää takaisinsoittopyynnön niiden aukioloaikoina.
Voit perua vastaanottoaikasi digitaalisessa asioinnissa tai tekstiviestillä. Lähetä tekstiviesti numeroon 045 7396 5688. Kirjoita viestikenttään: PERU, nimesi, syntymäaikasi ja ajanvaraustiedot (päivämäärä ja kellonaika). Esimerkki: "PERU Maija Meikäläinen 1.1.1970 ma 2.1.2024 klo 12.00."
Puhelinnumerot
03 384 5259
, Itäisen palvelupiirin toimisto
03 384 5256
, Omahoitaja, Asuntila
03 384 5263
, Omahoitaja, Keijärvi
03 384 5262
, Omahoitaja, Mutala
03 384 5258
, Omahoitaja, Rantaseutu
03 384 5257
, Omahoitaja, Siivikkala
03 384 5265
, Omahoitaja, Takamaa
03 384 5274
, Omahoitaja, Yhdysalue
03 384 5278
, Omahoitaja, Heinikko
03 384 5279
, Omahoitaja, Kaislikko
Ylöjärven omahoitajien läntisen palvelupiirin yhteystiedot alueittain. Numeroihin voi niiden aukioloaikoina jättää takaisinsoittopyynnön.
Voit perua vastaanottoaikasi hyvinvointialueen sähköisessä asioinnissa tai tekstiviestillä. Lähetä tekstiviesti numeroon 045 7396 5688. Kirjoita viestikenttään: PERU, nimesi, syntymäaikasi ja ajanvaraustiedot (päivämäärä ja kellonaika). Esimerkki: PERU Maija Meikäläinen 1.1.1970 ma 2.1.2023 klo 12:00.
Puhelinnumerot
03 384 5273
, Läntisen palvelupiirin toimisto
03 384 5266
, Omahoitaja, Elovainio
03 384 5261
, Omahoitaja, Haavisto
03 384 5255
, Omahoitaja, Harju
03 384 5260
, Omahoitaja, Metsäkylä
03 384 5264
, Omahoitaja, Soppee
03 384 5268
, Omahoitaja, Veittijärvi
03 384 5269
, Omahoitaja, Vuorentausta
03 384 5270
, Omahoitaja, Viljakkala
Numerosta saat hoidon tarpeen arviointia ja neuvontaa sekä tarvittaessa ajan lääkärille tai sairaanhoitajalle. Numeroon voi sen aukioloaikoina jättää takaisinsoittopyynnön.
Voit perua vastaanottoaikasi Pirhan sähköisessä asioinnissa tai tekstiviestillä. Lähetä tekstiviesti numeroon 045 7396 5688. Kirjoita viestikenttään: PERU, nimesi, syntymäaikasi ja ajanvaraustiedot (päivämäärä ja kellonaika). Esimerkki: PERU Maija Meikäläinen 1.1.1970 ma 2.1.2023 klo 12:00.
Puhelinnumerot
03 384 5267
, Omahoitaja, Kuru
03 384 5271
, Kurun toimisto
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5170
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 129 5725
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita).
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle sen aukioloaikoina. Jos haluat, voit jättää takaisinsoittopyynnön jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 443 3400
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
03 384 5020
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 129 5373
, Tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita).
Voit olla puhelimitse yhteydessä psykiatrian poliklinikalle.
Puhelinnumerot
044 786 5706
, Puhelinaika arkisin ma-pe klo 8-9
Jos sinulla tai läheiselläsi on päihteiden ongelmakäyttöä, voit olla yhteydessä Päihdevastaanoton hoitajaan. Tilanteesi kartoitetaan vastaanotolla kokonaisvaltaisesti, ja tavoitteena on edistää sinun ja läheistesi toimintakykyä ja turvallisuutta.
Puhelinnumerot
040 901 3128
, Päihdeohjaaja
Pälkäneen sosiaali- ja terveysaseman (OmaAsema) sekä Luopioisten lähiasiointipisteen hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumerot.
Puhelinnumerot
03 384 5038
, OmaAsema, Pälkäne
03 384 5039
, Lähiasiointipiste, Luopioinen
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
03 384 5030
, Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumero
Tekstiviesti
040 041 9617
, Tekstiviestipalvelu ajan perumista varten. Kirjoita viestiin nimesi ja aika, jonka perut. Älä kirjoita henkilötunnusta viestiin. (ei puheluita)
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5155
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 129 5363
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden neuvontapuhelimessa palvelemme 13-17-vuotiaita nuoria, heidän vanhempiaan tai nuoren kanssa työskentelevää ammattilaista Tampereelta, Orivedeltä ja Pirkkalasta.
Puhelinnumerot
041 730 5165
Voit asioida puhelimitse missä tahansa terveyteesi liittyvässä asiassa. Voit jättää takaisinsoittopyynnön, jolloin sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana. Sinulle tehdään puhelimessa hoidon tarpeen arvio terveydenhoitajan/sairaanhoitajan toimesta.
Puhelinnumerot
03 254 3320
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua. Toimi kuulemiesi ohjeiden mukaan. Soiton aikana saat arvion takaisinsoittoajasta.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
040 671 0004
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 670 1371
, Tekstiviestipalvelu puhe- ja kuulovammaisille (ei puheluita)

040 571 4222
, Ajanvaraus ja neuvonta
Tekstiviesti
040 671 3031

040 663 4499
, Ajanvaraus ja neuvonta
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhe- ja kuulovammaiset voivat lähettää tekstiviestin erilliseen tekstiviestinumeroon.
Jos sosiaali- ja terveysasema on suljettu, soita kiireellisissä asioissa Pirkanmaan päivystysapuun.
Puhelinnumerot
03 384 5139
, hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvaraus
Tekstiviesti
040 806 2135
, Tekstiviestipuhelin puhe- ja kuulovammaisille
Voit soittaa lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumeroon. Käytämme takaisinsoittopalvelua.
Puhelinnumerot
040 335 2133
, Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi-, neuvonta- ja ajanvarausnumero
Voit saada neuvontaa ja tarvittaessa varata ajan hoitajalle tai lääkärille. Puhelu yhdistyy automaattisesti vapaana olevalle tai seuraavana vapautuvalle sairaanhoitajalle.
Käytössämme on takaisinsoittopalvelu. Voit jättää palveluun takaisinsoittopyynnön, jolloin soitamme sinulle takaisin mahdollisimman pian saman päivän aikana.
Puhelinnumerot
03 384 5015
, Ajanvaraus ja neuvonta
Voit olla puhelimitse yhteydessä terveysasemalle.
Puhelinnumerot
03 384 5022
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
18–23-vuotiaiden mielenterveys- ja päihdehoidon tiimin vastaanotto
Käyntiosoite:
Hammareninkatu 5 B, 33100 TAMPERE
4. kerros
Akaan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Torkontie 2, 37800 AKAA
Ryödintie 16, 37800 AKAA
Puhelinnumerot040 335 2702 , hoidon tarpeen arviointi ja neuvonta, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
040 335 2704 , kiireellinen hoito, ma–to klo 8–16, pe ja arkipyhien aatot 8–15
Hatanpään sosiaali- ja terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 24, 33900 TAMPERE
Sisäänkäynti Hatanpään kantasairaalan pääovesta.
Hervannan sosiaali- ja terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Insinöörinkatu 38, 33720 TAMPERE
Hämeenkyrön sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
Postiosoite:
Härkikuja 10, 39100 HÄMEENKYRÖ
03 384 5010 , Lääkärin ja hoitajan kiireetön ajanvaraus ma–to klo 8–16 ja pe 8–15 sekä kiirevastaanotto ma–pe klo 8–16
03 384 5012 , Terveyskeskus, potilastoimisto ma–to klo 8–15, pe klo 8–14
Käyntiosoite:
Vanha Tampereentie 21, 39500 IKAALINEN
Puhelinnumerot03 311 59510 , lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi, neuvonta ja ajanvaraus, ma–to klo 8–16 ja pe 8–15
03 311 59511 , laskutus ma–to klo 8–15
Kangasalan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Herttualantie 28, 36200 KANGASALA
Puhelinnumerot03 384 5025 , Kiirevastaanotto (ma-to klo 16-18 ja pe 15-18)
03 384 5032 , OmaAsema, keskusta
03 384 5034 , OmaAsema, Eteläinen
03 384 5033 , OmaAsema, Suorama
Kaukajärven terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Keskisenkatu 9, 33710 TAMPERE
Käyntiosoite:
Kivinevantie 11-13, 39820 KIHNIÖ
Käyntiosoite:
Orivedentie 3, 17800 KUHMOINEN
Puhelinnumerot03 311 59501 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Kukonkorventie 18, 37560 LEMPÄÄLÄ
Puhelinnumerot03 384 5018 , Tiimi: Kulju, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
041 730 6803 , Ajan peruutus tekstiviestillä (ei puheluita)
Käyntiosoite:
Kisatie 1, 34300 KURU
Puhelinnumerot03 384 5267 , Omahoitaja, Kuru
03 384 5271 , Kurun toimisto
Kämmenniemen terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Taavankuja 1, 34240 KÄMMENNIEMI
Lempäälän sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ
Lielahden sosiaali- ja terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Antti Possin kuja 1, 33400 TAMPERE
Terveysasema sijaitsee Lielahtikeskuksen 2. kerroksessa.
Linnainmaan sosiaali- ja terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Kirviälänkatu 2, 33580 TAMPERE
Käyntiosoite:
Pereentie 3, 36760 LUOPIOINEN
Puhelinnumerot03 384 5039 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Tohtorinpolku 4, 38460 SASTAMALA
Postiosoite:
Tohtorinpolku 3, 38460 SASTAMALA
03 384 5030 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Nokian sosiaali- ja terveysaseman mielenterveys- ja päihdepalvelut
Käyntiosoite:
Maununkatu 12, 37100 NOKIA
Avoinna ajanvarauksella
Oriveden sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Sairaalantie 6, 35100 ORIVESI AS
Käyntiosoite:
Parkanontie 48, 39700 PARKANO
Pirkkalan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Postiosoite:
Lentoasemantie 60, 33960 PIRKKALA
Punkalaitumen lähiasiointipiste
Käyntiosoite:
Lauttakyläntie 11, 31900 PUNKALAIDUN
Postiosoite:
Lauttakyläntie 11, 31900 PUNKALAIDUN
03 384 5030 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Keskustie 3, 36600 PÄLKÄNE
Puhelinnumerot03 384 5038 , Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Leppätie 3, 36110 RUUTANA
Puhelinnumerot03 384 5031 , lääkärin ja hoitajan vastaanoton ajanvaraus, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
03 384 5323 , Suun terveyspalvelujen ajanvaraus
050 415 2293 , Fysioterapian ajanvaraus numerosta 040 133 6426, ma, ti, to ja pe klo 8-9.30 ja ke klo 14-15.30
Sahalahden OmaAsema, Kangasala
Käyntiosoite:
Kurvis-Höllin tie 8, 36420 SAHALAHTI
Puhelinnumerot03 384 5036 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi ja neuvonta, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
050 415 2293 , Fysioterapian ajanvaraus numerosta 040 133 6426, ma, ti, to ja pe klo 8-9.30 ja ke 14-15.30
Sastamalan sosiaali- ja terveysaseman mielenterveys- ja päihdepalvelut
Käyntiosoite:
Itsenäisyydentie 2 C, 38200 SASTAMALA
Tammelakeskuksen sosiaali- ja terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Itsenäisyydenkatu 21 B, 33500 TAMPERE
Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tampere
Käyntiosoite:
Tipotie 4, 33230 TAMPERE
Käyntiosoite:
Sairaalantie 9, 31760 URJALA
Puhelinnumerot040 335 2133 , Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Valkeakosken sosiaali- ja terveysaseman mielenterveys- ja päihdepalvelut
Käyntiosoite:
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Käyntiosoite:
Junatie 1, 36240 KANGASALA
Puhelinnumerot03 384 5035 , Lääkärin ja hoitajan vastaanoton hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Käyntiosoite:
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Postiosoite:
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
03 384 5022 , Terveysaseman hoidon tarpeen arviointi- ja neuvontanumero, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
Viljakkalan terveysasema, Elokaaren palvelukeskus (Terveyspiste)
Käyntiosoite:
Elokaarentie 3, 39310 VILJAKKALA
Avoinna ajanvarauksella
Ylöjärven sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Mikkolantie 10, 33470 YLÖJÄRVI
Tuloksia ei löytynyt.
Kysy chatissa tai soita neuvontaan
Päihde- ja riippuvuushoidon neuvonnasta voit kysyä apua päihde- ja riippuvuusongelmiin joko chatissa tai numerosta 040 840 4450, ma–pe kello 12–15.
Chatiin pääset pirha.fi-sivujen alalaidassa olevasta pinkistä puhekuplasta.
Alkoholivieroitus auttaa päihdekierteen katkaisemiseksi
Vieroitushoidon (katkaisuhoito) aikana katkaistaan päihteiden käyttö ja hallitaan vieroitusoireita. Asiakasta tuetaan päihteidenkäytön lopettamisessa. Hoidolla pyritään siihen, että asiakas pystyy aloittamaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kuntoutumisen.
Ensisijaisesti käytetään avovieroitusta. Laitosvieroitusta tarjotaan ainoastaan silloin, kun asiakas tarvitsee ympärivuorokautista seurantaa.
Päihdekuntoutus tukee päihteetöntä elämää
Päihdekuntoutus tarkoittaa intensiivistä ympärivuorokautista kuntoutus- tai hoitojaksoa päihdehoitolaitoksessa. Laitoskuntoutus on tarpeellista vain silloin, kun avohoidon palvelut eivät ole riittäviä tai tarkoituksenmukaisia ja asiakkaan arvioidaan tarvitsevan ympärivuorokautista hoitoa.
Oma-apua, vertaistukea
Hyvinvointia elintavoilla -sivuille on koottu neuvoja päihteiden käytön vähentämiseen ja kattavasti tietoa järjestöistä, joista voit saada vertaistukea päihdeongelmiin.
Sinua saattaisi kiinnostaa
Päivitetty 21.12.2024