Lastensuojelun jälkihuolto
Lastensuojelun jälkihuollolla tuetaan sijaishuollossa ollutta nuorta ja hänen perhettään sekä sijaishuoltajia sen jälkeen, kun sijaishuolto tai muut lastensuojelun toimet ovat päättyneet.
Jälkihuollon tavoitteena on auttaa nuorta itsenäiseen elämään sijaishuollon päätyttyä. Nuori saa tukea asumiseen, toimeentuloon, työhön ja opiskeluun liittyvissä asioissa. Tukitoimet määritellään nuoren yksilöllisen tarpeen mukaan jälkihuoltosuunnitelmassa.
Jälkihuolto päättyy viimeistään silloin, kun nuori täyttää 23 vuotta. Lastensuojelun jälkihuollon päättyessä sosiaalityöntekijä laatii tarvittaessa nuorelle jatkosuunnitelman. Suunnitelmaan kirjataan ne palvelut ja tukitoimet, jotka ovat nuoren käytettävissä jälkihuollon päättymisen jälkeen.
Toimi näin
Ota yhteyttä lastensuojelun sosiaalityöhön, kun haluat keskustella jälkihuoltoon liittyvistä asioista. Jos olet täyttänyt 18 vuotta, ole yhteydessä täysi-ikäisten jälkihuoltoon.
Kenelle ja millä ehdoin
Huostaanotetulla ja yli kuusi kuukautta avohuollon sijoituksessa olleella lapsella on oikeus jälkihuoltoon. Oikeus jälkihuoltoon kestää viisi vuotta sijaishuollon päättymisestä tai siihen asti, että nuori täyttää 23 vuotta.
Jälkihuollon tukitoimia voidaan tilannekohtaisesti järjestää myös muulle lastensuojelun asiakkaana olleelle nuorelle.
Jälkihuollon palvelu aloitetaan aina sosiaalityöntekijän päätöksellä.
Palvelun maksullisuus
Palvelu on maksuton.
Hae paikkakunnan mukaan
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Voit olla puhelimitse yhteydessä työntekijöihin.
Puhelinnumerot
040 335 3052
, Sosiaalityöntekijä Maija Herajärvi, palvelutarpeen arviointi
040 335 3411
, Sosiaaliohjaaja Heidi Oinonen, palvelutarpeen arviointi
040 129 5423
, Sosiaalityöntekijä Merja Komulainen
040 335 7384
, Johtava sosiaalityöntekijä Riina Helin
040 335 4380
, Perhetyöntekijä Katri Söderman
040 335 4683
, Perhetyöntekijä Laura Tuomola
040 335 4684
, Perhetyöntekijä Miia Räsänen
Voit olla puhelimitse yhteydessä lapsiperheiden sosiaalityöhön.
Puhelinnumerot
044 730 6688
, Sosiaaliohjaaja Raija Haavisto
044 730 1255
, Perhetyöntekijä Sanna Santa
044 786 5321
, Johtava sosiaalityöntekijä Reetta Peltonen
044 730 6516
, Sosiaalityöntekijä Anita Karnaranta
044 730 1310
, Sosiaaliohjaaja Sari Rytkölä
Akaan ja Urjalan sosiaalityön ja lastensuojelun puhelinasiointi. Voit ottaa puhelimitse yhteyttä työntekijöihin.
Puhelinnumerot
040 335 3466
, Johtava sosiaalityöntekijä (lastensuojelu)
040 335 3386
, Sosiaalityöntekijä
040 335 4684
, Sosiaalityöntekijä
040 335 3038
, Sosiaalityöntekijä
040 335 3052
, Sosiaalityöntekijä
040 335 3465
, Sosiaalityöntekijä
040 335 4605
, Sosiaaliohjaaja
040 335 4512
, Sosiaaliohjaaja
040 335 4683
, Perhetyöntekijä
040 335 3388
, Perhetyöntekijä
040 335 3410
, Perhetyöntekijä
040 335 3411
, Perhetyöntekijä
Hämeenkyrön lastensuojelun puhelinasiointi. Voit ottaa puhelimitse yhteyttä työntekijöihin.
Puhelinnumerot
044 786 5321
, Johtava sosiaalityöntekijä, Reetta Peltonen
044 486 0036
, Sosiaalityöntekijä, Milla Kinnunen
05 068 241
, Sosiaalityöntekijä, Katja Toivo
041 731 0427
, Sosiaalityöntekijä Päivi Havas
044 486 0024
, Sosiaaliohjaaja Marjut Kankaanpää
040 133 0481
, Sosiaaliohjaaja Veera Kesti
050 308 9557
, Perhetyöntekijä Saija Lehtonen
050 409 3243
, Perhetyöntekijä Päivi Lahtinen
040 129 5368
, Toimistosihteeri Maarit Järvensivu
Ikaalisten lastensuojelun puhelinasiointi. Voit ottaa puhelimitse yhteyttä työntekijöihin.
Puhelinnumerot
044 786 5321
, Johtava sosiaalityöntekijä Reetta Peltonen
044 730 1310
, Perhetyöntekijä-sosiaaliohjaaja Sari Rytkölä
040 129 7153
, Sosiaalityöntekijä Kati Lehtimäki
044 730 6688
, Sosiaaliohjaaja
044 730 1255
, Perhetyöntekijä Sanna Santa
040 129 5368
, Toimistosihteeri Maarit Järvensivu
Kiireellisissä tilanteissa ota yhteys lastensuojelupäivystykseen. Lastensuojelussa työskentely perustuu etukäteen sovittuihin tapaamisaikoihin.
Voit olla yhteydessä Lempäälän lastensuojelun sosiaalityöhön puhelimitse.
Puhelinnumerot
040 353 4221
, Johtava sosiaalityöntekijä Liisa Jormalainen
040 133 7697
, Sosiaalityöntekijä Sari Taavitsainen
050 383 9478
, Sosiaalityöntekijä Jaana Kivikoski
040 612 4910
, Sosiaalityöntekijä Saara Nieminen
044 421 5039
, Sosiaalityöntekijä Marja Harja
040 133 7917
, Sosiaaliohjaaja Katja West
044 486 3780
, Sosiaaliohjaaja Eevi Kylmäniemi
050 383 9797
, Sosiaaliohjaaja Salla Niskakoski
050 383 0039
, Sosiaaliohjaaja Katriina Mikkonen
Parkanon ja Kihniön lastensuojelun puhelinasiointi. Voit ottaa puhelimitse yhteyttä työntekijöihin.
Puhelinnumerot
044 786 5321
, Johtava sosiaalityöntekijä Reetta Peltonen
044 786 5343
, Sosiaalityöntekijä Kaisa Rajala
044 786 5323
, Sosiaalityöntekijä Riina Lamminsivu
040 619 5026
, Perhetyön asiantuntija Jonna Heinimäki
040 129 5867
, Perhetyöntekijä Tiina Tuuri
040 129 7078
, Perhetyöntekijä Heidi Sairiala
040 129 5632
, Perhetyöntekijä Anna Aittoniemi
040 129 5368
, Toimistosihteeri Maarit Järvensivu
Sastamalan ja Punkalaitumen lastensuojelun puhelinasiointi. Voit ottaa puhelimitse yhteyttä työntekijöihin.
Puhelinnumerot
050 033 0469
, Johtava sosiaalityöntekijä Niina Myllymäki
040 631 1890
, Sosiaalityöntekijä Leena Mattila, avohuolto ja sijaishuolto
050 550 0677
, Sosiaalityöntekijä Heidi Mäntysalo, avohuolto ja sijaishuolto
050 542 3294
, Sosiaalityöntekijä Riikka Ritala, avohuolto ja sijaishuolto
040 682 3950
, Sosiaalityöntekijä Kirsi Savolainen, sijaishuolto ja perhehoito
040 702 3117
, Sosiaaliohjaaja Jenni Sakari
050 405 5069
, Perheterapeutti Satu Kelkka
040 641 6102
, Perhetyöntekijä, Emma Vuorio
040 712 8231
, Perhetyöntekijä, Silja Suokas
Täysi-ikäisten jälkihuollon puhelinasiointi Nokian, Sastamalan ja Punkalaitumen alueen asiakkaille.
Puhelinnumerot
040 652 8404
, Sosiaalityöntekijä
Täysi-ikäisten jälkihuolto Akaa
Puhelinnumerot
040 335 4512
, Jälkihuollon ohjaaja
Täysi-ikäisten jälkihuolto Kangasalla.
Puhelinnumerot
040 139 5329
, Sosiaalityöntekijä
Täysi-ikäisten jälkihuolto Tampereella.
Puhelinnumerot
050 383 0632
, Johtava sosiaalityöntekijä
041 730 9354
, Sosiaalityöntekijä
041 730 3269
, Sosiaalityöntekijä
041 731 3356
, Sosiaalityöntekijä
041 730 8855
, Sosiaalityöntekijä
041 730 2664
, Sosiaalityöntekijä
041 730 2665
, Jälkihuollon ohjaaja
040 590 2308
, Jälkihuollon ohjaaja
040 590 2169
, Jälkihuollon ohjaaja
041 730 2666
, Jälkihuollon ohjaaja
Täysi-ikäisten jälkihuolto Ylöjärvellä.
Puhelinnumerot
040 137 4662
, Sosiaalityöntekijä
041 730 9439
, Jälkihuollon ohjaaja
Voit ottaa yhteyttä lastensuojelun työntekijöihin puhelimitse. Voit ottaa puhelimitse yhteyttä työntekijöihin
Puhelinnumerot
040 335 7134
, Johtava sosiaalityöntekijä Lastensuojelu
040 335 6428
, Sosiaalityöntekijä Lastensuojelu
040 335 3757
, Sosiaalityöntekijä Lastensuojelu
040 335 7513
, Sosiaalityöntekijä Lastensuojelu
040 335 7827
, Sosiaalityöntekijä Lastensuojelu
040 335 7432
, Sosiaaliohjaaja Lastensuojelu
040 335 7388
, Sosiaaliohjaaja Lastensuojelu
040 335 7362
, Sosiaaliohjaaja Lastensuojelu
040 335 6947
, Sosiaaliohjaaja Lastensuojelu
Vesilahden lastensuojelun puhelinasiointi. Voit ottaa puhelimitse yhteyttä työntekijöihin.
Puhelinnumerot
040 133 5225
, Sosiaalityöntekijä
050 389 5248
, Perheohjaaja
Ylöjärven lastensuojelun puhelinasiointi. Voit ottaa puhelimitse yhteyttä työntekijöihin.
Puhelinnumerot
040 167 7789
, Johtava sosiaalityöntekijä Tanja Tamminen
050 390 4696
, Sosiaalityöntekijä Anne Asp
050 390 4756
, Sosiaalityöntekijä Mari Tuominen
040 515 3393
, Sosiaalityöntekijä Jaana Särkioja
040 564 8509
, Sosiaalityöntekijä Ida Kinnunen
041 730 7283
, Sosiaalityöntekijä Tessa Lehtinen
044 486 0752
, Sosiaalityöntekijä Petra Syrjämäki
044 431 4642
, Sosiaalityöntekijä Erja Sinell
050 331 4814
, Sosiaaliohjaaja Sanna Loimio
040 129 5410
, Perheohjaaja Elsa Hietaniemi
050 320 5956
, Perheohjaaja Anne Koski
040 129 5436
, Toimistosihteeri Kirsi Ukkonen
Voit ottaa puhelimitse yhteyttä työntekijöihin.
Puhelinnumerot
040 133 6436
, Sosiaalityöntekijä Mahabubur Rahaman
040 542 5707
, Sosiaalityöntekijä Tytti Taxell
040 613 9936
, Johtava sosiaalityöntekijä Marja Katajamaa
040 860 1575
, Sosiaaliohjaaja Riina Juntunen
Voit olla yhteydessä sosiaalityöntekijään tai sosiaaliohjaajaan puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 404 3899
, Pia-Maria Turunen, sosiaalityöntekijä
050 414 0413
, Veera Rusanen, vs. sosiaalityöntekijä
044 715 1019
, Päivi Juurakko, perhetyöntekijä
Voit olla yhteydessä sosiaalityöntekijään puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 715 1306
, Sosiaalityöntekijä
Voit ottaa puhelimitse yhteyttä työntekijöihin.
Puhelinnumerot
040 613 9936
, Johtava sosiaalityöntekijä Marja Katajamaa
040 133 6534
, Sosiaalityöntekijä Aini Mattila
044 481 3063
, Sosiaalityöntekijä Hanna-Mari Suhonen
040 070 2761
, Sosiaalityöntekijä Sanna Kankaanpää
040 133 6429
, Sosiaalityöntekijä Saara Lalja
040 133 6285
, Sosiaaliohjaaja Taru Tuominen
040 537 9246
, Sosiaaliohjaaja Tiina Myöhänen
040 624 5399
, Sosiaaliohjaaja Hanna Hinkka
050 562 7927
, Sosiaaliohjaaja Reija Siitonen
040 133 6742
, Palvelusihteeri Anne Kallio
040 129 5340
, Sosiaalityöntekijä Emma Sirén
040 129 5341
, Sosiaalityöntekijä Eerika Merimaa
050 409 2926
, Perheohjaaja Anniina Niemi
044 431 4009
, Perheohjaaja Sanja Romppainen
040 516 0976
, Perheohjaaja Hanna Salomaa
040 489 0931
, Perheohjaaja Sara Ristilä
040 133 6526
, Sosiaalityöntekijä Heli Keivaara
040 860 1575
, Sosiaaliohjaaja Riina Juntunen
040 133 6436
, Sosiaalityöntekijä sijaishuolto Mahabubur Rahaman
040 542 5707
, Sosiaalityöntekijä sijaishuolto Tytti Taxell
040 129 7380
, Sosiaalityöntekijä Jussila Mirja
Ruoveden lastensuojelun sosiaalityön puhelinasiointi. Voit ottaa puhelimitse yhteyttä työntekijöihin.
Puhelinnumerot
050 404 3899
, Pia-Maria Turunen, sosiaalityöntekijä
050 414 0413
, Veera Rusanen, vs. sosiaalityöntekijä
044 715 1019
, Päivi Juurakko, perhetyöntekijä
Virtain lastensuojelun sosiaalityön puhelinasiointi. Voit ottaa puhelimitse yhteyttä työntekijöihin.
Puhelinnumerot
044 715 1243
, Kirsi Kalliomäki, vs. sosiaalityöntekijä
044 715 1247
, Emmi Somppi, sosiaaliohjaaja
044 715 1306
, Suvi Niemi, sosiaalityöntekijä lapsiperhepalvelut/lastensuojelu
044 715 1249
, Saara Ylitalo, perhetyöntekijä
044 715 1258
, Sini Paavola, perhetyöntekijä
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Akaan sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Torkontie 2, 37800 AKAA
Ryödintie 16, 37800 AKAA
Akaan hyvinvointikeskuksessa toimii lastensuojelun palvelut Akaan ja Urjalan alueiden asukkaille.
Puhelinnumerot040 335 2702 , hoidon tarpeen arviointi ja neuvonta, ma–to klo 8–16, pe klo 8–15
040 335 2704 , kiireellinen hoito, ma–to klo 8–16, pe ja arkipyhien aatot 8–15
Lastensuojelun toimipiste, Ylöjärvi
Käyntiosoite:
Mikkolantie 10 B, 33470 YLÖJÄRVI
Seijantien leikkikentän vieressä, käynti terveyskeskuksen takaa parkkipaikan kautta.
Lempäälän sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Himminpolku 6, 37500 LEMPÄÄLÄ
Lastensuojelun sosiaali- ja perhetyön palvelut sijaitsevat Lempäälän terveysasemalla.
Käyntiosoite:
Harjukatu 21, 37100 NOKIA
Virastotalon 1. kerroksessa sijaitseva perusturvakeskuksen asiakaspalvelupiste.
Lastensuojelun omasosiaalityöntekijä laatii yhdessä asiakkaan kanssa jälkihuoltosuunnitelman.
Käyntiosoite:
Keskustie 1, 36600 PÄLKÄNE
Puhelinnumerot050 315 2833 , Pälkäneen sosiaalipalvelujen neuvonta ma-pe 9.00-11.00
Avoinna ajanvarauksella
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 3, 33900 TAMPERE
Täysi-ikäisten tamperelaisten jälkihuolto toimii Sarviksen F-portaassa.
Tipotien sosiaali- ja terveysaseman sosiaalipalvelut, Tampere
Käyntiosoite:
Tipotie 4, 33230 TAMPERE
Valkeakosken sosiaali- ja terveysaseman sosiaalipalvelut
Käyntiosoite:
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
Käyntiosoite:
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Puhelinnumerot03 384 5633 , Sosiaalitoimisto
Tuloksia ei löytynyt.
Päivitetty 21.12.2024