Lastenneuvolaseuranta

Lastenneuvolassa terveydenhoitaja ja lääkäri seuraavat lapsen kasvua ja kehitystä. Lisäksi huomioidaan koko perheen hyvinvointi ja tuetaan perheen arjen sujumista.

Lastenneuvolan ammattilaiset

  • edistävät koko perheen hyvinvointia ja tarvittaessa ohjaavat soveltuvan tuen piiriin
  • seuraavat lapsen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua ja kehitystä
  • rokottavat kansallisen rokotusohjelman mukaan ja antavat tarvittaessa muita omakustanteisia rokotteita
  • mittaavat ja punnitsevat sekä tarkastavat näön ja kuulon sekä selvittävät lapsen muuta kehitystä esimerkiksi Lene-tehtävien avulla.

Neuvolassa on määräaikaisia tarkastuksia ja harkinnanvaraisia lisäkäyntejä. Lapselle tehdään laaja terveystarkastus, kun hän on neljän kuukauden, 1,5 vuoden ja neljän vuoden ikäinen. Laajoissa terveystarkastuksissa käytämme esitietolomakkeita, jotka on hyvä täyttää ennen käyntejä digitaalisessa asioinnissa tai paperisena. Tulostettavat lomakkeet löydät Lastenneuvolat-sivulta.

Lastenneuvolat palvelevat ajanvarauksella. Varaa aika lastenneuvolaan digitaalisen asioinnin kautta tai puhelimitse. Voit varata 1–6-vuotiaalle lapsellesi lastenneuvola-ajan OmaPirha-palvelussa.

Käynnit lastenneuvolassa

Terveystarkastuksilla tuetaan koko perheen hyvinvointia, vuorovaikutusta ja vanhemmuutta. Keskustelunaiheita ovat aina lapsen kasvu ja kehitys sekä perheen yksilöllisen tarpeen mukaiset aiheet.

Jokaiselle ensimmäisen lapsen saaneelle perheelle pyritään tarjoamaan terveydenhoitajan tekemä kotikäynti 1–2 viikkoa synnytyksestä. Käynti voi toteutua myös neuvolan vastaanotolla. Käsiteltäviä aiheita ovat mm. kokemus synnytyksestä ja siitä palautuminen.

Anna palautetta raskausajan neuvolaseurannasta palautelomakkeella.

Käynnillä seurataan vauvan kasvua ja äidin palautumista synnytyksestä sekä annetaan tukea imetykseen ja varhaiseen vuorovaikutukseen.

Lääkäri tekee vauvalle tarkastuksen.

Raskausdiabetekseen sairastuneen on hyvä käydä sokerirasituksessa ennen jälkitarkastusta. Terveydenhoitaja tekee lähetteen.

Vauvan kasvun seurantaa. Kansallisen rokotusohjelman aloitus.

Täytä neljän kuukauden ikäisen vauvan terveystarkastuksen esitietolomake tätä neuvolakäyntiä varten kirjautumalla OmaPirha-palveluun.

Käynnillä jatketaan kansallista rokotusohjelmaa.

Terveydenhoitaja ja lääkäri tekevät tarkastuksen vauvalle, ja käynnillä keskustellaan koko perheen hyvinvointitekijöistä. Käynnille kutsutaan molemmat vanhemmat. Toisen vanhemman on mahdollista osallistua terveystarkastukseen myös etäyhteydellä.

Käynnillä käsiteltäviä asioita ovat mm. perheen tukiverkostot ja jaksaminen. Keskustellaan myös suun hygieniasta huolehtimisesta ensimmäisten hampaiden puhjetessa.

Käynnillä jatketaan kansallista rokotusohjelmaa.

Ryhmäneuvolakäynti, jossa pääsee tapaamaan muita samanikäisten vauvojen vanhempia.

Perheen omahoito

Voit tutustua vanhemmuutta ja itsemyötätuntoa tukevaan verkkokurssiin: Perhepolku-verkkokurssi vanhemmille - Perhepolku®

Terveydenhoitaja ja lääkäri tekevät tarkastuksen vauvalle, ja käynnillä keskustellaan koko perheen hyvinvointitekijöistä.

Käynnillä jatketaan kansallisen rokotusohjelman mukaisia rokotuksia.

Kaikille 1-vuotiaiden vanhemmille tarjotaan mahdollisuutta osallistua Katse Taaperoon -tutkimukseen. Halutessasi voit katsoa lisätietoja verkkosivuilta Autismi ja Katse | Tampereen korkeakouluyhteisö (tuni.fi).

Anna palautetta vauvavuoden neuvolaseurannasta palautelomakkeella.

Perheen omahoito

Sairastettuasi raskausdiabetesta on tärkeää huolehtia sokeritasapainosta myöhemmän tyypin 2 diabeteksen riskin takia. Käy tutustumassa Diabetesliiton verkkokurssiin: Raskausdiabeteksen jälkeen -verkkokurssi - Diabetesliitto.

Täytä 1,5-vuotiaan lapsen terveystarkastuksen esitietolomake ennen tätä neuvolakäyntiä kirjautumalla OmaPirha-palveluun. Käynnin keskusteluaiheet valikoituvat esitietolomakkeiden pohjalta. Neuvolasta riippuen käynti voi toteutua terveydenhoitajan ja lääkärin yhteisvastaanottona tai erillisinä käynteinä.

Käynnille kutsutaan molemmat vanhemmat. Toisen vanhemman on mahdollista osallistua terveystarkastukseen myös etäyhteydellä.

Perheen omahoito

Vanhempien vointi ja keskinäinen parisuhde on keskeinen osa koko perheen hyvinvointia. Käythän halutessasi tutustumassa Mielenterveystalon Parisuhteen omahoito-ohjelmaan

Käynnillä käsitellään lapsen ja perheen kannalta keskeisiä aiheita.

Perheen omahoito

Käythän halutessasi tutustumassa Väestöliiton Tahtoikä-verkkokurssiin.

Käynnillä käsitellään lapsen ja perheen kannalta keskeisiä aiheita. 

Perheen omahoito

Käythän halutessasi tutustumassa Neuvokas-perheen Meidän perheen digikorttiin.

Täytä 4-vuotiaan lapsen terveystarkastuksen esitietolomake tätä neuvolakäyntiä varten kirjautumalla OmaPirhaan. Keskusteluaiheet valikoituvat lapsen ja perheen tarpeen mukaan hyödyntäen vanhempien täyttämää esitietolomaketta ja mahdollista varhaiskasvatuksen yhteistyölomaketta. Käynnillä jatketaan kansallista rokotusohjelmaa.

Perheen omahoito

Käythän halutessasi tutustumassa Digiperhe-sivustoon.

Lääkäri tarkastaa lapsen.

Vuoden 2025 5-vuotiaiden lasten neuvolatarkastus toteutetaan lapsen ollessa 5,5 vuoden ikäinen. Vuonna 2020 syntyneitä pyydetään varaamaan aika terveystarkastukseen, kun lapsi on vähintään 5,5-vuotias. Ajan voi varata digitaalisesti OmaPirhassa. 5,5 -vuotiaan terveystarkastuksessa annetaan jatkossa neuvolan viimeiset rokotukset kansallisen rokotusohjelman mukaisesti.

Keskusteluaiheet valitaan lapsen ja perheen tarpeiden mukaan.

Anna palautetta leikki-iän neuvolaseurannasta lomakkeella.

Perheen omahoito

Käythän halutessasi tutustumassa Nepsy - neuropsykiatriset erityisvaikeudet -sivustoon.

Voit tutustua vanhemmuutta ja itsemyötätuntoa tukevaan verkkokurssiin: Perhepolku-verkkokurssi vanhemmille - Perhepolku®

Vuoden 2025 alusta 5 ja 6 –vuotiaiden lasten neuvolatarkastus toteutetaan lapsen ollessa 5,5 vuoden ikäinen. Vuoden 2025 aikana siirtymävaiheessa tarjotaan neuvolassa 6-vuotiaille eli vuonna 2019 syntyneille neuvolassa terveystarkastusaika, jossa varmistetaan kasvun ja kehityksen eteneminen sekä rokotusohjelman toteuttaminen. Keskustelunaiheet valitaan lapsen ja perheen tarpeiden mukaan.

Vanhemmat pystyvät varaamaan ajan 6-vuotiaan terveystarkastukseen digitaalisesti OmaPirhassa. Jos vanhemmilla on huolta lapsen kasvusta tai kehityksestä, pyydämme vanhempia varaamaan ajan neuvolasta puhelimitse, jotta terveydenhoitaja voi varata tarpeen mukaisesti pidemmän ajan käynnille.

Anna palautetta leikki-iän neuvolaseurannasta palautelomakkeella.

Perheen omahoito

Voit tutustua vanhemmuutta ja itsemyötätuntoa tukevaan verkkokurssiin: Perhepolku-verkkokurssi vanhemmille - Perhepolku®

Lisäkäyntejä voidaan varata joko terveydenhoitajalle tai lääkärille tarveharkintaisesti. Neuvolasta voidaan ohjata lapsi ja perhe myös muiden tukipalvelujen piiriin, kuten perhetyöhön, perheneuvolaan tai puheterapiaan.

Lisätietoja neuvolaseurannasta löydät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta ja Terveysportista:

Perhepolku®

Perhepolku® tarjoaa tukea vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja perhe-elämään vertaisryhmätoiminnan ja verkkokurssin avulla. Verkkokurssin tavoitteena on vahvistaa vanhemman myötätuntoa itseään kohtaan sekä tukea myötätuntoista vuorovaikutusta parisuhteessa ja perheessä.

Suun ja hampaiden terveystarkastukset

Suun ja hampaiden terveystarkastukset tehdään, kun lapsi on 1- tai 2- vuotias, 3- tai 4-vuotias ja 5- tai 6-vuotias.

Tarvitsetko apua vanhemmuuteen tai lapsen kehitykseen?

Tarjolla apua ja tukea vanhempana olemiseen sekä lapsen kehitykseen liittyvissä asioissa.

Päivitetty 11.2.2025