Vanhemmuuden selvittäminen
Isyyden selvittäminen ja tunnustaminen
Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyys tulisi selvittää. Pääsääntöisesti se voidaan tehdä ennen lapsen syntymää tunnustamalla isyys neuvolassa. Kun isyys tunnustetaan ennen lapsen syntymää, tulee tunnustajasta lapsen huoltaja.
Neuvolassa isyyden selvittämistä ei kuitenkaan voida tehdä, jos
- vanhemmat eivät halua, että tunnustajasta tulee huoltaja
- asianosaisten henkilöllisyyttä ei voida todentaa
- äiti ei ole valmis selvittämään isyyttä
- isyydestä on epäselvyyttä tai tunnustaja ei pysty ymmärtämään tunnustamisen merkitystä.
Tällaisissa tapauksissa isyyden selvittäminen tai isyyden keskeyttämispäätöksen tekeminen tapahtuu lastenvalvojan luona lapsen syntymän jälkeen.
Jos lapsen isyyttä ei ole selvitetty äidin raskausaikana, lastenvalvoja on yhteydessä lapsen äitiin, kun on saanut tiedon lapsen syntymästä Digi- ja väestötietovirastolta (DVV). Jos isyydestä on epäselvyyttä, voidaan isyydestä varmistua maksuttomalla oikeusgeneettisellä isyystutkimuksella.
Äitiyden selvittäminen ja tunnustaminen
Äitiyden vahvistaminen tehdään silloin, kun lapselle voidaan vahvistaa synnyttäjän lisäksi toinen äiti hedelmöityshoitoon suostumisen perusteella. Äitiyden vahvistamisen edellytyksenä on, että lapselle ei voi todeta tai vahvistaa isää.
Äitiyden tunnustaminen voidaan tehdä neuvolassa ennen lapsen syntymää. Tässä tapauksessa tunnustajasta tulee myös lapsen huoltaja.
Jos vanhemmat eivät halua, että tunnustajasta tulee huoltaja, tunnustaminen tehdään lapsen syntymän jälkeen lastenvalvojan luona. Lastenvalvoja on yhteydessä lapsen äitiin, kun on saanut tiedon lapsen syntymästä Digi- ja väestötietovirastolta (DVV).
Päivitetty 9.12.2024