Lapsen elatus
Vanhemmilla on velvollisuus elättää alaikäistä lastaan. Lapsella on oikeus riittävään elatukseen, joka kattaa lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset.
Elatusapu on rahasumma, jonka vanhempi maksaa määräajoin lapsensa elatuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Vanhempi voidaan velvoittaa maksamaan elatusapua,
- jos hän ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta
- lapsi ei pysyvästi asu hänen luonaan tai
- lapsi asuu vuorotellen hänen ja toisen vanhempansa tai muun huoltajansa luona.
Vanhemmat voivat sopia lapsen elatusavusta ja sen suuruudesta keskenään suullisesti tai kirjallisesti. Elatuksesta voidaan sopia myös lastenvalvojan luona. Vanhempien keskinäinen sopimus lapsen elatusavusta ei ole täytäntöönpanokelpoinen eli sopimus ei ole ulosottokelpoinen. Jotta sopimuksen voi tarvittaessa panna täytäntöön pakkotoimilla (ulosotto), sen täytyy olla kirjallisessa muodossa ja lastenvalvojan vahvistama.
Vain lastenvalvojan vahvistama sopimus oikeuttaa Kelan elatustukeen ja mahdollistaa verovähennykset elatusvelvolliselle. Jos vanhemmat eivät pääse lastenvalvojan luona sopimukseen elatusavusta, jompikumpi vanhempi voi viedä elatusasian käräjäoikeuden ratkaistavaksi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): Lapsen elatus
Elatusapujen lakisääteiset indeksikorotukset
Elatusapu tarkistetaan vuosittain indeksillä. Indeksikorotus on lakisääteinen korotus, joka elatusvelvollisen vanhemman tulee lähtökohtaisesti itse huomioida elatusapua maksaessaan.
Indeksikorotus on 1.1.2024 alkaen 4,84 %.
Seuraavan vuoden indeksistä ilmoittaa Sosiaali- ja terveysministeriö aina kuluvan vuoden joulukuussa. Korotusmerkinnät tehdään alkuperäiseen elatussopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen perheoikeudellisten palvelujen toimistossa.
Jos lapsen elatusapu maksetaan Kelasta elatustukena, merkitsee Kela myös indeksikorotukset.
Elatussopimuksen voi lähettää postissa osoitteeseen Perheoikeudelliset palvelut, Hatanpäänkatu 3, F-rappu, 4. krs. 33900 Tampere. Mukaan liitetään saate, jossa on pyyntö indeksikorotuksen merkitsemisestä, pyytäjän puhelinnumero ja osoite, johon sopimus palautetaan.
Päivitetty 27.11.2024