Sosiaali- ja kriisipäivystys

Sosiaali- ja kriisipäivystys auttaa kiireellistä sosiaalihuollon arviota vaativissa tilanteissa virka-ajan ulkopuolella.

Voit olla yhteydessä sosiaali- ja kriisipäivystykseen, jos lapsen, nuoren tai perheen tilanne vaatii välitöntä arvioita tai sinulla on akuutti huoli aikuisen tai ikäihmisen pärjäämisestä. Huolta voi olla esimerkiksi päihteidenkäytöstä, lähisuhde- tai perheväkivallasta, akuutista asunnottomuudesta tai ikäihmisen akuutista kotona pärjäämisestä.

Sosiaalityöntekijät neuvovat ja ohjaavat sinua erilaisissa ongelmatilanteissa.

Sosiaali- ja kriisipäivystyksen kriisityö on tarkoitettu äkillisen ja mahdollisesti traumaattisen tapahtuman kohdanneille. Traumaattinen tapahtuma voi olla esimerkiksi vakava onnettomuus, läheisen itsemurha tai vakavan väkivallanteon uhriksi tai silminnäkijäksi joutuminen.

Sosiaali- ja kriisipäivystys on myös ympärivuorokautisessa suuronnettomuusvalmiudessa ja vastaa erityistilanteissa psykososiaalisen tuen järjestämisestä.

Sosiaali- ja kriisipäivystys on avoinna kaikkina vuorokauden aikoina. Palvelemme kaikkia pirkanmaalaisia ja Pirkanmaalla oleskelevia, jotka tarvitsevat kiireellistä sosiaalihuollon apua.

Sosiaali- ja kriisipäivystyksen sosiaalityöntekijät tavoitat numerosta 050 062 5990.

Akuutissa hätätilanteessa soita hätäkeskukseen 112.

Soita

Pirkanmaan sosiaali- ja kriisipäivystys

Ota yhteyttä sosiaali- ja kriisipäivystykseen, kun tarvitset kiireellistä apua ja neuvontaa lastensuojeluun, muuhun sosiaalityöhön, perhekriiseihin, perheväkivaltaan, elämänhallintaan tai asumiseen, mielenterveyteen tai päihteisiin liittyvissä asioissa. Sosiaali- ja kriisipäivystys palvelee koko Pirkanmaan alueella. Sosiaali- ja kriisipäivystys on avoinna ympäri vuorokauden.

Puhelinnumerot 050 062 5990 , Sosiaali- ja kriisipäivystykseen saat yhteyden myös soittamalla yleiseen hätänumeroon 112

Avoinna 24/7

Tuloksia ei löytynyt.

Tuloksia ei löytynyt.

Kiireelliset yhteydenotot

Virka-aikaan ole yhteydessä kiireellisissä lapsia, nuoria ja perheitä koskevissa asioissa lastensuojelupäivystykseen.

Aikuisväestöä palvelee virka-aikaan työikäisten sosiaalipalvelujen neuvonta ja ikäihmisiä Palveluneuvonta.

Akuutissa hätätilanteessa soita hätäkeskukseen 112.

Kiireettömät tilanteet

Kiireettömissä tilanteissa hae apua sähköisten yhteydenottokanavien kautta:

Päivitetty 21.12.2024