Yhteisöllinen asuminen
Yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan hyvinvointialueen järjestämää asumista esteettömissä, turvallisissa ja yhteisöllisissä asuinympäristöissä.
Asiakas on asunnossa vuokrasuhteessa. Asuntoihin järjestetään sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa ja palveluja yksilöllisen tarpeen mukaan. Päivittäisissä toiminnoissa voi saada ohjausta ja apua asiakassuunnitelman mukaisesti. Asiakkaat voivat osallistua oman toimintakykynsä mukaisesti jokapäiväisiin askareisiin, kodinhoitoon, yhteisölliseen toimintaan ja harrastuksiin.
Yhteisöllinen asuminen on tarkoitettu henkilöille, joilla yksin kotona asuminen ei onnistu edes kotiin vietävien palvelujen, teknologisten ratkaisujen tai apuvälineiden turvin, mutta asiakas selviytyy yön ajan turvajärjestelyin tai sovittujen seurantakäyntien avulla.
Yhteisöllisen asumisen myöntämisen edellytyksenä on, että asiakkaan toimintakyky on alentunut ja asiakas tarvitsee säännöllistä apua tai ohjausta arjen toiminnoissa (esimerkiksi pukemisessa, wc-käynneissä, hygienian hoidossa, lääkehuollossa ja ruokailussa) tai hänellä on arkeen haitallisesti vaikuttavaa turvattomuuden tunnetta tai psyykkisiä oireita. Hakemus yhteisölliseen asumiseen tehdään asiakkaan kanssa palvelutarpeen arvioinnin perusteella.
Toimi näin
Kun tarvitset tietoa ja neuvontaa ikäihmisten palveluihin liittyen, ota ensisijaisesti yhteyttä palveluneuvontaan puhelimitse, sähköpostitse tai chat-palvelussa.
Palveluneuvonta on yleinen ohjaus- ja neuvontapiste ikääntyneille, vammaisille henkilöille sekä mielenterveys- ja päihdeasioissa tukea tarvitseville ja heidän läheisilleen. Mikäli tilanteesi tarvitsee tarkempaa palvelutarpeen arviointia, sinut ohjataan asiakasohjaukseen.
Ensivaiheen neuvontaa saat myös kaikilta Pirkanmaan lähitoreilta.
Asiakasohjaaja selvittää yhdessä sinun ja tarvittaessa läheistesi kanssa tilannettasi ja tuen tarvetta sekä neuvoo ja ohjaa sinut oikean palvelun piiriin. Sinulle kerrotaan palveluiden saannin kriteereistä ja hinnoista. Neuvonta on sinulle maksutonta.
Jos olet jo palveluiden piirissä, voit olla yhteydessä suoraan oman alueesi asiakasohjaukseen tai omaan kotihoitoyksikköösi.
Palveluneuvonta
Palveluneuvonta on kanava ikäihmisten palveluihin: puhelin 040 733 3949, ma - pe klo 8 - 16.30.
Palveluneuvonnan ammattilaiset auttavat kaikenlaisissa ikäihmisten arkielämän kysymyksissä.
Hae paikkakunnan mukaan
Soita
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 786 5346
, Vastaava hoitaja
044 786 5329
, Palveluvastaava
Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 786 5332
, Ahomansikan geronomi (puhelinaika arkisin klo 12-13)
044 786 5333
, Ahomansikan ja päivätoiminnan sairaanhoitaja
044 786 5339
, Metsätähden, Suopursun ja Niittyvillan sairaanhoitaja
044 786 5344
, Rauhalakodin kuntohoitaja
044 786 5335
, Ahomansikka, hoitajat
044 786 5330
, Ahomansikka, kuntohoitaja/jalkahoitaja
044 786 5336
, Niittyvilla, hoitajat
044 786 5337
, Suopursu, hoitajat
044 786 5338
, Metsätähti, hoitajat
044 786 5487
, Päivätoiminta
044 786 5488
, Päivätoiminta
Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse.
Puhelinnumerot
044 786 5445
, Tupasvilla, sairaanhoitaja
044 754 1205
, Tupasvilla, hoitajat
044 754 1431
, Kanerva, sairaanhoitaja
044 754 1425
, Kanerva, hoitajat
044 754 1406
, Palveluvastaava
Voit olla yhteydessä asumisyksikköön puhelimitse
Puhelinnumerot
044 786 5708
, Emman-koti
044 786 5709
, Joosun koti
044 786 5707
, Palveluvastaava
Asumispalveluyksikkö Kotipihlajan puhelinnumero
Puhelinnumerot
044 730 6283
, Palveluohjaaja
Hopun palvelukeskuksen puhelinnumerot
Puhelinnumerot
040 517 3367
, Jussinkoti, Iso-Jussi
040 730 1500
, Jussinkoti, Pikku-Jussi (ympäri vuorokauden)
050 402 8681
, Anninpirtti
040 138 2550
, Anninpirtti
040 736 4142
, Anninpirtti, sairaanhoitaja
040 513 4324
, Taimintupa (ympäri vuorokauden)
050 535 0916
, Taimintupa, sairaanhoitaja
040 683 0171
, Iltarusko, sairaanhoitaja
050 323 2814
, Iltarusko
Kaupinlinnan puhelinasioinnin yhteystieto
Puhelinnumerot
05 068 277
Kotikulman ryhmäkodin puhelinnumerot
Puhelinnumerot
040 335 7227
, 4. kerros
040 335 7228
, 5. kerros
Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumisyksikköön Luhtahelmeen voi olla yhteydessä puhelimitse.
Puhelinnumerot
050 013 2155
, Palveluasumisen yksikkö (klo 7-21.30)
Palvelukoti Pispan puhelinnumerot
Puhelinnumerot
040 639 7041
, A-talo, Ryhmäkoti 1
040 639 7042
, A-talo, Ryhmäkoti 1
040 639 7043
, A-talo, ryhmäkoti 2
040 639 7044
, A-talo, ryhmäkoti 2
040 639 7045
, A-talo, Ryhmäkoti 3
040 639 7046
, A-talo, Ryhmäkoti 3
040 639 7055
, A-talo, palveluesimies
040 639 7047
, B-talo, Ryhmäkoti B1
040 639 7048
, B-talo, Ryhmäkoti B1
040 639 7049
, B-talo, Ryhmäkoti B2
040 639 7050
, B-talo, Ryhmäkoti B2
040 639 7051
, B-talo, Ryhmäkoti B3
040 639 7052
, B-talo, Ryhmäkoti B3
040 639 7053
, B-talo, Ryhmäkoti B4
040 639 7054
, B-talo, Ryhmäkoti B4
040 639 7029
, B-talo, palveluesimies
Palveluneuvonnasta (entinen Kotitori) saat yleistä neuvontaa ja opastusta hyvinvointialueen palvelujen käyttöön. Palveluneuvontaan voivat olla yhteydessä kaikki pirkanmaalaiset, jotka etsivät tietoa hyvinvointialueen palveluista ja niihin hakeutumisesta.
Palveluneuvonnassa opastetaan erityisesti ikääntyneitä ja vammaisia sekä päihde- ja mielenterveysasiakkaita ja heidän läheisiään. Neuvontaa ja ohjausta tarjotaan myös lasten, nuorten, perheiden ja työikäisten palveluista. Palveluneuvonnassa ei voi hoitaa terveysasioita tai esimerkiksi ajanvarauksia terveyspalveluihin.
Saat ohjausta ja neuvontaa esimerkiksi
- kotona asumista tukevista yksityisistä, hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin palveluista sekä järjestöjen toiminnasta
- asumisen vaihtoehdoista
- Kelan etuuksista
- apuvälineistä, digitaalisista palveluista
- liikkumisesta
- taloudellisista etuuksista
- harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista
- neuvontaa hyvinvointiteknologiasta
Puhelinnumerot
040 733 3949
, Palveluneuvonta
Palvelutalo Höllinkodon puhelinnumerot
Puhelinnumerot
040 664 3127
, Ilola, hoitajat
040 673 1294
, Ilola, hoitajat
040 673 4017
, Ilola, hoitajat
050 911 1445
, Osastonhoitaja
Palvelutalo Jalmarin kodon puhelinnumerot
Puhelinnumerot
044 413 4231
, Soitto aamulla, päivällä ja illalla kello 07-21
044 413 4288
, Soitto illalla ja yöllä kello 21-07
Katso toimipisteet
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Käyntiosoite:
Kirkkotori 10, 37800 AKAA
2. kerros
Anttilantien lähitori, Vesilahti
Käyntiosoite:
Anttilantie 2, 37470 VESILAHTI
Sosiaali- ja terveysasema
Anttilantien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Asumispalveluyksikkö Kotipihlaja, Ikaalinen
Käyntiosoite:
Ristonkatu 2-4, 39500 IKAALINEN
Käyntiosoite:
Suupankuja 8 D 55, 33960 PIRKKALA
Elokolon tila, kerrostalon 1.kerros
Hakalantien lähitori, Valkeakoski
Käyntiosoite:
Hakalantie 1, 37600 VALKEAKOSKI
Kaupungin kirjasto Valo (2. kerros)
Hakalantien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Himminnaapurin lähitori, Lempäälä
Käyntiosoite:
Uotintie 2, 37500 LEMPÄÄLÄ
Wellamosali, 6. kerros
Himminnaapurin lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Tunnelikuja 1, 39100 HÄMEENKYRÖ
Aurinkorinne
Hämeenkyrön lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Itsenäisyydentie 2, 38200 SASTAMALA
Tays Sastamalan tiloissa, Info-aulan huoneissa
Käyntiosoite:
Finnentie 11, 36200 KANGASALA
Jalmarin koto
Kangasalan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Passinmäentie 14, 38100 SASTAMALA
Karkun seurakuntatalo
Käyntiosoite:
Pehulankaari 2 A, 32740 SASTAMALA
Keikyän vanha puukoulu
Käyntiosoite:
Kivinevantie 11-13, 39820 KIHNIÖ
Päivätoiminnan tila
Käyntiosoite:
Törmätie 8, 38300 SASTAMALA
Kiikan nuorisotalo
Kiikoisten lähitori, Sastamala
Käyntiosoite:
Huhtatie 2, 38360 SASTAMALA
Kiikoisten lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Koilliskeskuksen lähitori, Tampere
Käyntiosoite:
Liikekatu 3, 33580 TAMPERE
Koilliskeskuksen kirjasto, Sepeli-tila
Koilliskeskuksen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Kostiakeskuksen lähitori, Pälkäne
Käyntiosoite:
Onkkaalantie 76, 36600 PÄLKÄNE
Kansalaistalo Kostiakeskus
Kostiakeskuksen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Kuhmalahden lähitori, Kangasala
Käyntiosoite:
Rautajärventie 26, 36840 POHJA
Kuhmalahden kirjastolla
Kuhmalahden lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Toritie 57, 17800 KUHMOINEN
Kulmakammarin lähitori, Punkalaidun
Käyntiosoite:
Pihlajatie 1, 31900 PUNKALAIDUN
Suomen Punaisen Ristin kulmakammari
Kulmakammarin lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Kämmenniemen lähitori, Tampere
Käyntiosoite:
Aunessalmenkatu 23, 34240 KÄMMENNIEMI
Seurakuntatila Aunes
Kämmenniemen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Lauttakyläntien lähitori, Punkalaidun
Käyntiosoite:
Lauttakyläntie 11, 31900 PUNKALAIDUN
Sosiaali- ja terveysasema
Lauttakyläntien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Manttaalitie 15, 37500 LEMPÄÄLÄ
Lempäälä-talo, A-talo
Käyntiosoite:
Antti Possin kuja 1, 33400 TAMPERE
Käyntiosoite:
Kyrönsarventie 5, 39100 HÄMEENKYRÖ
Seurakunnan tila, Majakan olohuone
Mikkolan navetan lähitori, Pälkäne
Käyntiosoite:
Keskitie 5, 36760 LUOPIOINEN
Mikkolan navetta
Mikkolan navetan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Mouhijärven lähitori, Sastamala
Käyntiosoite:
Tohtorinpolku 4, 38460 SASTAMALA
Sosiaali- ja terveysasema
Mouhijärven lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Mäkirinteentien lähitori, Kangasala
Käyntiosoite:
Mäkirinteentie 10, 36220 KANGASALA
Lentolan Prisma (tilana Kangasalan kaupunki-info)
Mäkirinteen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Pakkaajankatu 18, 35800 MÄNTTÄ
Mäntänvuoren Terveys, palveluohjaus Sähköinen ajanvaraus
PuhelinnumerotAvoinna ajanvarauksella
Käyntiosoite:
Latomaantie 1, 37370 VESILAHTI
Sosiaali- ja terveysasema
Käyntiosoite:
Kuoppamäentie 24, 33800 TAMPERE
Käyntiosoite:
Maununkatu 10, 37100 NOKIA
Apuvälineyksikön vieressä
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 3 J, 33900 TAMPERE
J-rappu, 1. kerros.
Palvelutalo Höllinkoto, Kangasala
Käyntiosoite:
Kurvis-Höllin tie 8, 36420 SAHALAHTI
Asumisyksikkö sijaitsee 3. kerroksessa.
Pappilanpuiston lähitori, Tampere
Käyntiosoite:
Kourutaltankatu 2, 33560 TAMPERE
Kädentaidon tilat sijaitsevat osoitteessa Kourutaltankatu 3 A.
Pappilanpuiston lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Rantakodonkatu 6, 39700 PARKANO
Pappilanpolun senioritalon yhteistilat
Käyntiosoite:
Pereentie 3, 36760 LUOPIOINEN
Pereentien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Perkiöntie 55, 33960 PIRKKALA
Senioritalo Pihlajamäki
Käyntiosoite:
Keskustie 1, 36600 PÄLKÄNE
Perhekeskus Pirtti
Käyntiosoite:
Urheilutie 1, 34600 RUOVESI
Kohtaamispaikka Aleksiina, K- marketin talossa
Käyntiosoite:
Hatanpäänkatu 3, 33900 TAMPERE
J-rappu, 1.kerros.
Siivikkalan lähitori, Ylöjärvi
Käyntiosoite:
Siivikkalantie 76, 33450 SIIVIKKALA
Seurakuntatalo
Siivikkalan lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Sillankorvankatu 1, 38210 SASTAMALA
Pääoven läheisyydessä ohjausta ja neuvontaa, tilaisuudet toteutuvat yläkerrassa
Suodenniemen lähitori, Sastamala
Käyntiosoite:
Kerokuja 1, 38510 SASTAMALA
Kerola
Suodenniemen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Suupantorin lähitori, Pirkkala
Käyntiosoite:
Suupantori 2, 33960 PIRKKALA
Pääkirjaston tiloissa
Suupantorin lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Säijärventie 91, 37530 LEMPÄÄLÄ
Käyntiosoite:
Tesomankatu 4, 33310 TAMPERE
Tesoman hyvinvointikeskuksen 1. kerroksessa, kirjaston ja yhteisökahvila OmaNaapurin vieressä.
Toimelatalon lähitori, Lempäälä
Käyntiosoite:
Asuntotie 10, 33880 LEMPÄÄLÄ
Toimelatalo
Toimelatalon lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Toritie 42, 17800 KUHMOINEN
Kirjasto
Torituvan lähitori, Hämeenkyrö
Käyntiosoite:
Torikatu 1, 39200 KYRÖSKOSKI
Yhteisötila Toritupa
Käyntiosoite:
Torkontie 2, 37800 AKAA
Sosiaali- ja terveysasema, 2. kerros
Torkontien lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Tähkäpäiden lähitori, Ylöjärvi
Käyntiosoite:
Kirkkotanhuantie 1, 33470 YLÖJÄRVI
Tähkäpäiden lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Sairaalantie 9 C, 31760 URJALA
Käyntiosoite:
Särpimäenkatu 27, 37600 VALKEAKOSKI
ovi S2, 2. krs
Valkeakosken lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Puistokatu 10, 38200 SASTAMALA
Kauppalantalo (Tärpin ryhmätila)
Wäinämöisen lähitori, Valkeakoski
Käyntiosoite:
Kirkkotie 6, 37600 VALKEAKOSKI
Hoivakoti Wäinämöisen monitoimitila (1. kerros)
Wäinämöisen lähitorin aukioloajat, ohjelmat ja puhelinnumerot
Käyntiosoite:
Mikkolantie 10, 33470 YLÖJÄRVI
Ylöjärven lähitori ja Emminkammari. Ylöjärven terveyskeskus, 1. kerros.
Löydä lisätietoa verkosta
Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.
2.0 Osakeyhtiö - Kontu Hopeakallio, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Gerocare Oy - Esperi Hoivakoti Tammilinna, Kangasala
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Hyvänolon Elämänpuu Oy - Elämänpuu, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Ikaalisten Monitorin lähitorista saat lisätietoa vierailemalla Jyllin Kodit- verkkosivustolla.
Ikifit Oy - Hyvinvointikeskus Niemenranta, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Ikifit Oy - Hyvinvointikeskus Tampellanranta, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Kaukaharjun lähitorin toiminnasta saat lisätietoa oheisilta verkkosivuilta.
Keinupuiston lähitori, Tampere
Keinupuiston lähitorin toiminnasta saat lisätietoa oheisilta verkkosivuilta.
Keiturin Soten www-sivut, Virrat ja Ruovesi
Keiturin Soten www-sivuilta löydät mm. tietoa palveluistamme ja ajanvarauksesta. Sivuilta löytyvät myös kaikki Keiturin Soten yhteystiedot sekä tietoa avoimista työpaikoistamme. Sivuilla olevalla yhteydenottolomakkeella voit antaa meille palautetta, jättää yhteydenottopyynnön tai vaikkapa avoimen työhakemuksen.
Koivupirtin Säätiö - Koivupirtin palvelukoti, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Kotipirtti Ry - Kotipirtin palvelutalo, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Kuuselan lähitorista saat lisätietoa oheisilta verkkosivuilta.
Kyttälän lähitorista löydät lisätietoa oheisilta verkkosivuilta.
Mehiläinen Hoivapalvelut Oy - Mainiokoti Marttilanharju, Sastamala
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Oriveden lähitorista saat lisätietoa oheisilta verkkosivuilta.
Asuminen Kotokampuksella on turvallista, mutta halutessasi varsin reipasta. Panostamme kulttuuriin, kutsumme kylätaloon vieraita esiintymään ja teemme yhdessä retkiä asukkaiden toivomiin kohteisiin.
Rivitaloalueellamme voit asua kotihoidon, palveluasumisen tai mielenterveyskuntoutuksen palveluista nauttien. Henkilökunta on paikalla joka päivä klo 7-22.
Palveluasuminen, Esperi Kanavanranta
Hoivakoti Kanavanranta tarjoaa ikääntyneille palveluasumista Lempäälässä. Kodissa on 24 palveluasumisen asukaspaikkaa itsenäisemmin toimeen tuleville ikääntyneille. Palveluasumisessa apua ja tukea on saatavilla päiväsaikaan. Vakituisen asumisen ohella palveluvalikoimaan kuuluu lyhytaikainen asumispalvelu, joka on hyvä ratkaisu esimerkiksi sairaalasta kuntoutumisen tai omaishoitajan loman ajaksi.
Lisätietoa palveluneuvonnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Saat yhteyden palveluneuvontaan chat-palvelun kautta. Chat-palveluun pääset sivun oikean alalaidan punaisesta puhekuplasta, josta Pirbotti ohjaa sinua eteenpäin.
Peurankallion lähitori, Tampere
Peurankallion lähitorista saat lisätietoa oheisilta verkkosivuilta.
Sointu Senioripalvelut - Kaukaharjukeskus, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Sointu Senioripalvelut - Keinupuistokeskus, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Sointu Senioripalvelut - Kuuselakeskus, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Sointu Senioripalvelut - Taatalakeskus, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Taatalan lähitorista saat lisätietoa oheisilta verkkosivuilta.
Tammelan lähitorin toiminnasta saat lisätietoa oheisilta verkkosivuilta.
Tammenlehväkeskus Oy - Tammenlehväkeskus, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Tampereen ensi- ja turvakoti Ry - Petsamokoti, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Viola-koti Yhdistys - Pellavakoti, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Viola-koti Yhdistys - Viola-koti, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Viola-koti Yhdistys - Willa Viola, Tampere
Lisätietoa yksikön toiminnasta löydät oheisilta verkkosivuilta.
Violan lähitorista saat lisätietoa oheisilta verkkosivuilta.
Tuloksia ei löytynyt.
Sinua saattaisi kiinnostaa
Päivitetty 21.12.2024