Diagnoosin periaatteet erikoissairaanhoidossa

Reumasairauksien diagnostiikka perustuu ennen kaikkea kliiniseen tutkimukseen, eli huolelliseen anamneesiin sekä kaikkien nivelten tutkimukseen ja yleisstatukseen. Näitä täydennetään vastaanoton yhteydessä tehdyllä nivelten ultraäänitutkimuksella.

Suurinta osaa laboratoriotutkimuksista ei voi yksinään pitää diagnostisina millekään tulehdukselliselle reumasairaudelle. Negatiiviset laboratoriotulokset eivät poissulje reumataudin mahdollisuutta. Poikkeuksena edeltävään voidaan nivelnestenäytettä pitää diagnostisena tutkimuksena osoittamaan nivelensisäinen tulehdus. Tästä syystä nivelnestenäyte pitäisikin tutkia laboratoriossa aina kun nivel on turvonnut tuntemattomasta syystä.

Tulehdukselliset reumasairaudet pyritään nykyisin diagnosoimaan ennen kuin mitään pysyviä, rakenteellisia muutoksia on ehtinyt kehittyä. Näin ollen normaalit natiiviröntgenkuvat eivät poissulje tulehduksellista reumasairautta. Ja toisaalta, jos reumataudille diagnostisia muutoksia on ehtinyt röntgenkuviin jo kehittyä, on se usein merkki aggressiivisesti etenevästä sairaudesta, jonka hoitoon ja seurantaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Erotusdiagnostisena tutkimuksena kannattaa natiiviröntgenkuvat ottaa jo perusterveydenhuollossa, erityisesti jos taudinkuva voisi viitata myös nivelrikkoon tai kihtiin. Epäiltäessä nivelreumaa tai muuta moniniveltulehdusta kannattaa ohjelmoida reumakädet ja -jalat -röntgenkuvaukset, ei ainoastaan yksittäisen oireilevan nivelen kuvausta.