Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu

Eturauhanen sijaitsee miehillä lantiossa virtsarakon edessä. Virtsaputki kulkee eturauhasen läpi. Eturauhasen hyvänlaatuisessa liikakasvussa eturauhasen solukko suurenee. Suurentuma ahtauttaa virtsaputkea, mikä aiheuttaa virtsan kulun esteen ja virtsaamisoireita.

Miehillä esiintyvä eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu yleistyy iän myötä. Solutasolla eturauhasen liikakasvua todetaan jopa 80 prosentilla yli 60-vuotiaista miehistä, mutta vain 40 prosentilla on siitä johtuvia virtsaamisoireita. Oireet vaihtelevat jaksoittain, ja 3–5 vuoden seurannassa kahdella kolmasosalla ne pysyvät ennallaan tai jopa lievittyvät. Pidemmässä seurannassa oireet kuitenkin keskimäärin lisääntyvät. Hoitamattomien, oireisten potilaiden riski saada virtsaumpi viiden vuoden kuluessa on 4–7 prosenttia.

Ainoat tunnetut eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun riskitekijät ovat ikä ja normaali mieshormonin tuotanto. Myös perintötekijöillä saattaa olla vaikutusta eturauhasen liikakasvuun.

Eturauhasen liikakasvun oireet

Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu voi aiheuttaa erilaisia virtsaamisoireita. Tyypillisesti oireet jaetaan kerääntymis- ja tyhjennysoireisiin.

Kerääntymisoireet:

  • Tiheä virtsaamistarve
  • Yövirtsaaminen
  • Virtsapakko
  • Pakkovirtsankarkailu

Tyhjennysoireet:

  • Virtsaamisen aloitusvaikeus
  • Heikentynyt virtsasuihku
  • Ponnistelun tarve virtsatessa
  • Virtsauksen keskeytyminen
  • Vajaan tyhjenemisen tunne
  • Virtsaumpi

Jos oireet ovat lievät, niitä voidaan hoitaa perusterveydenhuollossa joko seuraamalla tilannetta tai lääkehoidolla. Jos eturauhasen liikakasvusta johtuva oireisto on hankala ja elämänlaatu huonontuu, lääkäri tekee potilaasta lähetteen Taysin urologian poliklinikalle. Urologi arvioi saapuneen lähetteen ja ohjelmoi tarvittavat tutkimukset. Tutkimusten kiireellisyys riippuu oireiston vaikeustasosta.


Tutkimukset Taysissa

Eturauhasen liikakasvuun liittyviä tutkimuksia erikoissairaanhoidossa ovat prostataspesifisen antigeenin (PSA) mittaus sekä virtsan virtaustutkimukset flowmetria ja virtsaresiduaalin määritys. Potilas täyttää oirekyselylomakkeen ja virtsaamispäiväkirjan.

Urologin vastaanotolla käydään läpi tehdyt tutkimukset sekä oirekuva. Eturauhanen tunnustellaan, tehdään eturauhasen ultraääni peräsuolen kautta ja tarvittaessa tähystetään virtsarakko. Vastaanottokäynnin päätteeksi urologi arvioi tilanteen ja tehdään tarvittaessa vielä tarkentavia tutkimuksia tai päätetään, millä tavoin eturauhasen liikakasvun aiheuttamaa vaivaa lähdetään hoitamaan.

Polikliiniset eturauhasen liikakasvun tutkimukset tehdään joko Tays Keskussairaalassa Tampereella tai Tays Valkeakosken sairaalassa pääsääntöisesti potilaan asuinpaikkakunnan mukaan.


Hoitovaihtoehdot

Jos virtsankulkuoireet eivät merkittävästi heikennä elämänlaatua ja virtsarakko tyhjenee riittävän hyvin, voidaan eturauhasen liikakasvuoireistoa jäädä seuraamaan. Seurantaan kuuluvat perustutkimukset 1–2 vuoden välein, ja oireiden kartoitus tehdään perusterveydenhuollossa. Tarvittaessa virtsankulkuvaivoihin aloitetaan lääkitys.

Jos lääkehoidosta ei ole riittävästi apua tai lääkkeet aiheuttavat merkittävää haittavaikutusta, voidaan eturauhasen liikakasvu hoitaa kirurgisesti, joko eturauhasen höyläysleikkauksella (TURP) tai eturauhasen laservaporisaatiolla (GreenLaser).

Eturauhasen höyläysleikkaus (TURP) tehdään tähystyksessä virtsaputken kautta pääsääntöisesti selkäpuudutuksessa. Osastohoitoaika on 1–2 vuorokautta. TURP-toimenpiteet on keskitetty Tays Keskussairaalaan Tampereelle.

Eturauhasen laservaporisaatio (Greenlaser) tehdään tähystyksessä virtsaputken kautta pääsääntöisesti selkäpuudutuksessa. Merkittävä osa toimenpiteistä tehdään päiväkirurgisesti. Mikäli potilaan terveydentila tai jokin muu syy ei mahdollista päiväkirurgista toimenpidettä, potilas jää yöksi sairaalaan seurantaan ja kotiutuu yleensä toimenpidettä seuraavana päivänä. Eturauhasen laservaporisaatiotoimenpiteet on keskitetty Tays Hatanpään sairaalaan Tampereelle.

Leikkaushoitojen jälkitarkastus tehdään yleensä kolmen kuukauden kuluttua toimenpiteestä.


Hoitotiimi

Erikoissairaanhoidossa eturauhasen liikakasvua hoitavat urologit, jotka myös huolehtivat hoitoneuvotteluista ja pääsääntöisesti kontrolleista. Myös urologiset hoitajat (uroterapeutit) vastaavat potilaan hoidosta ja suorittavat mm. leikkauksen jälkeisen virtsankulkukontrollin ja siihen liittyvät virtsankulkututkimukset. Taysissa toimii TURP-tiimi, joka kehittää ja seuraa eturauhasen liikakasvun hoitoa.

Vastuuhenkilöt

Osastonylilääkäri (urologia), vastuualuejohtaja Juha Koskimäki 
Apulaisylilääkäri (urologia) Tarmo Pekkarinen 
Uroterapeutti Merja Haverinen

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@pirha.fi


Päivitetty 9.12.2024