Vaikuttavuustyön eteneminen
Miten vaikuttavuustyötä tehdään Pirkanmaan hyvinvointialueella?
Vaikuttavuustyön tavoitteena on organisoida ja kehittää toimintaa siten, että vaikuttavuusperusteinen tekeminen ja toimintakulttuuri juurtuvat kaikille palvelulinjoille. Tätä edistävät eri linjoilta valitut vaikuttavuusagentit sekä laatu- ja vaikuttavuustyöryhmä. Lisäksi Pirkanmaan hyvinvointialue johtaa kansallisen Vaikuttavuuskeskuksen valmistelua.
Vuoden 2025 askeleet kohti vaikuttavuuden johtamista
Käynnistetään vaikuttavuustyö
- Nimetään toimialueen vaikuttavuuden vastuutaho ja työryhmä.
- Kytketään vaikuttavuus osaksi johtoryhmän työtä ja vuosikelloa.
Valitaan vaikuttavuuden toimenpiteet
- Lähdetään liikkeelle asia kerrallaan.
- Kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea.
- Keskitytään esimerkiksi vaikuttavien toimintamallien, jonkun mittarin, asiakas- ja potilasturvallisuuden, laatutyön, Tabun vaikuttavuusnäkymän tai tutkimustoiminnan edistämiseen.
Hyödynnetään päivittäisjohtamisnäkymää
- Asetutaan vaikuttavuustiedon äärelle viikko- tai kuukausikokouksissa
- Osallistutaan tiedon hyödyntämisen koulutuksiin.
Kehitetään raportointia
- Kehitetään vaikuttavuustiedon raportoimista.
- Sovitaan toimenpiteistä tavoitteiden alittuessa tai ylittyessä.
Juurrutetaan vaikuttavuusperusteinen toimintakulttuuri
- Laaditaan toimeenpanosuunnitelma: henkilöstö mukaan mittaamaan ja käyttämään tuloksia systemaattisesti.
- Pirha-tasoinen onnistumisten jakaminen (vaikuttavuusagentit ja muut verkostot)
Vaikuttavuustyö Pirhassa
Mitä vaikuttavuustyö Pirkanmaan hyvinvointialueella sisältää? Millaisia asioita vaikuttavuustyön avulla pyritään kehittämään?
- Vaikuttavuusfoorumit
- Seminaarit
- Asiakasosallisuus, asiakkaan asiantuntijuus omassa asiassaan
- Haittatapahtumien vähentäminen
- Kirjaamisen laadun parantaminen
- Priorisointi, tehottomista hoidoista luopuminen, uusien käytäntöjen implementointi
- Oikea palvelu ja hoito oikeaan aikaan
- Yhteistyö korkeakoulujen kanssa
- Vaikuttavuusnäkymät
- Hoitotyösensitiiviset mittarit
- Tuloskortit
- Hyvinvointialuetasoiset mittarit
- Sosiaalihuollon mittarit ja indikaattorit
- PROMit
- Laaturekisterit
- NPS, PEI ja 15D
- Kustannuslaskenta ja kustannusvaikuttavuus
- Tietoaltaan ja sen jalostuskerrosten rakentaminen
- Toimeenpano
- Säännöllisen raportoinnin suunnittelu
- Tavoitteet
- Kustannustietopohjan suunnittelu
Vaikuttavuuden tietojohtamisen tiekartta
Tiekartta kokoaa yhteen vaikuttavuustiedon tuottamisen, jalostamisen ja hyödyntämisen tavoitteet Pirkanmaan hyvinvointialueella vuosina 2024–2026.
- Vaikuttavuusperusteisen ohjausmallin rakentaminen
- Tiedon laadun parantamisen hallintamalli
- Mittareiden määrittely (PROM, PREM, kliiniset mittarit, kustannukset)
- Sosiaalihuollon tietopohja
- Ostopalveluiden tietojohtamisen malli
- Asiakastieto- ja toiminnanohjausjärjestelmän yhtenäistäminen
- Potilastietojärjestelmän yhtenäistäminen (perusterveydenhuolto + erikoissairaanhoito)
- Kustannuslaskentatiedon kertyminen
- Kustannustietojen yhdistäminen asiakastietoihin
- RAI-tiedot (toimintakyky ja palveluntarve)
- Laaturekisterit
- Palveluostojen tietotuotanto
- Tietotuotantomalli
- Vaikuttavuuspilotit (RRP-hanke)
- Asiakaskokemustieto
- Päivittäisjohtamisen tunnusluvut (toiminta, talous, henkilöstö, laatu/vaikuttavuus)
- Pirha-Tabu koulutukset
- Tiedon hyödyntämisen palvelut
- Pirhan vaikuttavuusseminaarit
Päivitetty 16.4.2025