Tutka-verkosto

Tutkivat terveyskeskukset (Tutka) on vuonna 2015 perustettu Sisä-Suomen yhteistyöalueen terveyskeskusten verkosto, jonka tavoitteena on edistää perusterveydenhuollon tutkimusta. Yhteistyöalueeseen kuuluvat Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet. 

Tutka-seminaarit

  • Seuraava Tutka-seminaari järjestetään 11.12.2024 kello 11.30-15.30 Tampereella, Lapland Hotels Tampere, Yliopistonkatu 44.
    Jos kiinnostuit, ota yhteyttä tutkimuskoordinaattoreihin. 
    Tervetuloa mukaan tutustumaan toimintaan!

Tutka-verkoston ideana on koota yliopiston perusterveydenhuollon tutkijat ja terveyskeskuksissa toimivat ammattilaiset yhteen, tuoda käytännön työstä tutkimusideoita, pohtia yhdessä niiden toteuttamiskelpoisuutta ja jalostaa soveliaimmista tutkimussuunnitelmia. Tutka tarjoaa terveyskeskusten ammattilaisille mahdollisuuden matalalla kynnyksellä osallistua tutkimuksen tekemiseen sekä lisätä ymmärrystä tieteellisen tiedon merkityksestä omassa työssään.

Tutkan tavoitteena on

  • oppia yhdessä tutkimuksen tekemistä
  • kerätä yhteisiä tutkimusaineistoja ja tehdä tutkimusta yhdessä
  • hyödyntää verkostoa ulkopuolelta tarjottaviin tutkimuksiin.

Terveyskeskuksissa toimivat Tutka-yhteyshenkilöt toimivat toimipaikoillaan ja alueellaan Tutkan tiedon välittäjinä, tutkimuksen rohkaisijoina ja aineiston keruun vastuuhenkilöinä. Tutka järjestää neljästi vuodessa iltapäiväseminaarin, jossa käsitellään ajankohtaisia perusterveydenhuollon tutkimusasioita.

Tutkan ydinryhmän yhteystiedot

Tutkimuskoordinaattorit


Tutka-verkoston paikalliset yhteyshenkilöt

Pirkanmaan hyvinvointialue

sähköpostimuoto: etunimi.sukunimi@pirha.fi, ellei toisin mainita

Vastaanottopalvelut

  • Tuomas Jukkola, ylilääkäri, läntinen lähijohtamisalue (tuomas.jukkola2@pirha.fi)
  • Riikka Luoto, ylilääkäri, eteläinen lähijohtamisalue
  • Kati Myllymäki, ylilääkäri, pohjoinen lähijohtamisalue
  • Tiina Viitaniemi, koulutusylilääkäri (tiina.m.viitaniemi@pirha.fi)
  • Mikko Airo, ylilääkäri, Hämeenkyrö ja Ikaalinen
  • Taina Hellsten, ylilääkäri, Lempäälä
  • Liisa Joutsiniemi, ylilääkäri, Kangasala, Kuhmoinen, Pälkäne ja Luopioinen
  • Hilma Järvenpää, terveyskeskuslääkäri, Lempäälä
  • Riikka Riihimies, terveyskeskuslääkäri, Valkeakoski

Lasten ja nuorten palvelut

  • Merja Hietanen, ylilääkäri (merja.l.hietanen@pirha.fi)
  • Tuire Sannisto, ylilääkäri
  • Heli Perttunen, apulaisylilääkäri

Lähisairaalat

  • Liisa Länsipuro, ylilääkäri
  • Tuija Väänänen, ylilääkäri

Ikääntyneiden palvelut

  • Sanni Hellgren, ylilääkäri

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@hyvaep.fi, ellei toisin mainita

  • Pauliina Pippola, palvelualuejohtaja
  • Lars Lindholm, kehittäjä- ja koulutusylilääkäri
  • Mika Perttu, ylilääkäri
  • Leena Uusitalo, terveyskeskuslääkäri, Vimpeli
  • Jussi Palomäki terveyskeskuslääkäri, Seinäjoki
  • Jaana Takala, terveyskeskuslääkäri, Seinäjoki

Kanta-Hämeen hyvinvointialue

sähköpostimuoto: etunimi.sukunimi@omahame.fi, ellei toisin mainita

  • Suvi Hämäläinen, palvelualueylilääkäri
  • Saija Pesonen, palvelualueylilääkäri

Muut alueet

Jyrki Järvinen, terveyskeskuslääkäri, Jämsä (jyrki.jarvinen@pihlajalinna.fi)

Perusterveydenhuollon tutkimukseen liittyvät kongressitapahtumat 

Päivitetty 9.12.2024