Tampereen Biopankki
Tampereen Biopankkiin kootaan näytteitä biolääketieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä varten.
Tampereen Biopankki on yliopistosairaalan yhteydessä toimiva yksikkö, jonka keräämiä näytteitä ja niihin liittyvää tietoa hyödynnetään tutkimustarkoituksiin Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen tutkimusstrategian mukaisesti.
Tampereen Biopankki kerää ja säilyttää oman yhteistoiminta-alueensa potilaiden näytteitä. Näytteitä voidaan kuitenkin hyödyntää terveysalan tutkimus- ja kehitystyössä maailmanlaajuisesti. Sairaalakeräyksien lisäksi Tampereen Biopankki on tehnyt kohdennettuja suostumus- ja näytekeräyksiä muun muassa äitiysneuvoloissa sekä neurologisten ja psykiatristen sairauksien yksiköissä.
Pirkanmaan hyvinvointialue omistaa Biopankin
Tampereen Biopankki on aloittanut toimintansa syksyllä 2015. Tampereen Biopankin omistaa Pirkanmaan hyvinvointialue. Muut perustajaorganisaatiot Tampereen yliopisto, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue ja Kanta-Hämeen hyvinvointialue ovat sopimuksellisesti mukana toiminnassa ja osallistuvat rahoitukseen. Biopankkinäytteet varastoidaan Tampereella.
Biopankin toiminta perustuu lakiin ja biopankkien toimintaa valvoo Fimea.
Suomen biopankit muodostavat kansallisen biopankkiverkoston, jonka toiminnassa myös Tampereen Biopankki on mukana. Verkoston kautta kertyvä näyteaineisto yhdistettynä suomalaisiin rekisteritietoihin on herättänyt tutkijoiden kiinnostusta kansainvälisesti. Suomen julkisten biopankkien yhteistyötä koordinoi Biopankkien Osuuskunta Suomi - FINBB.
Ajankohtaista
Uusi biopankkilaki astuu voimaan tammikuussa – uudet lomakkeet ovat nyt käytössä
Biopankin joulutauko
Tampereen Biopankin palvelutoiminta on suljettu 23.12.2024–6.1.2025.
Päivitetty 9.12.2024