Tukivoima-hanke 2024-2027
Tukivoima on TampereMission, Diakonissalaitoksen ja Pirkanmaan hyvinvointialueen ESR+-rahoitteinen yhteishanke.
Hanke on syntynyt Pirkanmaalla havaitusta tarpeesta tukea nuoria, joilla on kuormittava elämäntilanne, monenlaisia palvelutarpeita ja haasteita selviytyä siiloutuneessa palvelujärjestelmässä. Tunnistettuja ongelmia ovat palvelukatveet, katkot siirryttäessä palveluista toiseen, monipolviset palvelupolut, joilla nuoret eivät selviydy ilman saattajaa, sekä se, että nuoret eivät saa apua riittävän aikaisessa vaiheessa.
Nuorta tuetaan kohti koulutusta ja työelämää
Hankkeen päätavoitteena on kulkea nuoren rinnalla ja kunnioittaa häntä oman elämänsa asiantuntijana ja siten tukea nuoren kokonaisvaltaista pärjäämistä ja valmiuksia hyödyntää tarpeenmukaisia palveluja.
Jotta nuori etenisi vaiheittain kohti koulutusta ja työelämään, on hänelle tarjolla matalan kynnyksen yksilövalmennusta, vertaistukea ja ryhmiä.
Hankkeessa kehitetyt toimintamallit jalkautetaan Pirkanmaan hyvinvointialueelle ja juurrutetaan ne osaksi alueellista palvelutarjontaa.
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa hankkeesta yhdessä TampereMission ja Diakonissalaitoksen Vamos-toiminnan kanssa. Valmentajat toimivat yhteistyöverkostoissa Tampereen kaupungin, Pirkanmaan hyvinvointialueen ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Työ on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta.
Lisätietoja löydät TampereMission sivuilta: Tukivoima
Yhteystiedot
Pirkanmaan hyvinvointialueella hankkeessa ovat mukana:
Projektipäällikkö Tuija Aura-Aunola
Puhelin 040 133 7211
Sairaanhoitaja Suvi Viksten
Puhelin 040 129 7424
Sairaanhoitaja Annina Niemi
Puhelin 040 129 7423
Sosiaaliohjaaja Maija Palo
Puhelin040 129 7393
Työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@pirha.fi
Päivitetty 15.4.2025