HOPPU-hanke 2023 – 2025
Suomen kestävän kasvun ohjelma – Hoitoon pikaisesti Pirkanmaalla uusilla toimintamalleilla (Hoppu) -hankkeen lähtökohtana on vuoden 2022 lopussa hyväksytty hyvinvointialuestrategia ja sen toimeenpano-ohjelma, jotka ohjaavat kaikkien hyvinvointialueen kehittämishankkeiden sisältöjä. Hoppu kytkeytyy tiiviisti muihin alueen erillisrahoitteisiin hankkeisiin ilman päällekkäisyyksiä.
Hankkeen kohderyhmänä ovat henkilöt, joiden fyysinen ja psykososiaalinen hyvinvointi heikentyi arjen muuttuessa sekä kohtaamisten ja liikunnan rajoittuessa pandemian vuoksi. Hankkeessa vahvistetaan ja käyttöönotetaan aiempaa laajemmin matalan kynnyksen palveluita ja digitaalisia palveluita sekä kehitetään palvelupolkuja ja -kokonaisuuksia kohti alueellista sote-palvelutuotantoa.
Hoppu-hankkeessa toteutetaan tunnistettuja digitaalisten ratkaisujen toiminnallisia muutoksia, jotka ovat linjassa strategian ja ICT-muutosohjelman tavoitteiden kanssa. Rahoituksen avulla kehitetään ja toimeenpannaan useita kriittisiä toimenpiteitä hyvinvointialueen ratkaisujen yhtenäistämiseksi.
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusvaikuttavuutta tukevaa tietopohjaa ja vaikuttavuusperusteista ohjausta. Tähän liittyy kansallisen Vaikuttavuuskeskuksen pilotointi muiden yliopistoaluiden ja HUS:n kanssa. Pirkanmaan visio on olla kehittynein hyvinvointialue vaikuttavuusperusteisessa ohjauksessa ja tiedolla johtamisessa.
Hankkeen tavoitteet
- Koronasta aiheutuneen hoito-, kuntoutus- ja palveluvelan purkaminen
- Ennaltaehkäisevien toimintamallien vahvistaminen sekä monialaisen hyvinvointiyhteistyön lisääminen alueen toimijoiden kesken
- Hoidon ja palvelun vaikuttavuuden ja tietoon perustuvan päätöksenteon vahvistaminen
- Digitaalisten palvelujen yhdenmukaistaminen ja saatavuuden lisääminen hyvinvointialuetasoisesti
Hankkeet tulokset
Hankkeen tuloksiin pääsee tutustumaan Innokylä-kehittämisympäristössä.
HOPPU-hanke Innokylässä | Innokylä
Hoppu-hankkeen yhteystiedot
Kehittämispäällikkö Eeva Halme, eeva.halme@pirha.fi, puhelin 044 422 2246
Hallintokoordinaattori Jussi Seppälä, jussi.seppala@pirha.fi, puhelin 044 473 9783
Suomen kestävän kasvun ohjelman (RRP) hanke, rrphankkeet@pirha.fi
Rahoittaja
Euroopan unioni – NextGenerationEU
PirKOTI- ja PirSOTE-kehittämistyön loppuraportit
Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamat Pirkanmaan tulevaisuuden kotona asumista tukevat palvelut (PirKOTI) -hanke ja Pirkanmaan tulevaisuuden sote-keskus (PirSOTE) -hanke päättyivät vuoden 2023 lopussa. Hankkeiden loppuraportit toimintamalleineen ovat tutustuttavissa kaikille avoimessa Innokylä-kehittämisympäristössä.
Uutiset ja artikkelit
Toivoisitko, että läheisesi voisi hoitaa terveysasioitasi verkossa puolestasi? – avustamme Suomi.fi-valtuuksien antamisessa Mouhijärvellä 11.12.2024
Muistisairauksien ennaltaehkäisy kaipaa vahvempaa tukea hyvinvointialueilla – vain reilu puolet hyödyntää FINGER-mallia
Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalveluita kehitetään Pirkanmaan hyvinvointialueella tarmokkaasti
Liikkuvien palvelujen kokeilu: Uudet ratkaisut ja opit
Pitkäaikaissairauksien seurantasuositus – läpinäkyvää priorisointia
Päivitetty 18.11.2024