Lasten harrastetoiminnan ja nuorisotyön tiimit (julkinen ja kolmas sektori)
Ruokakasvatus
Ruokakasvatus on osa harrastetoimintaa ja nuorisotyötä. Ryhmissä ja tapahtumissa hyödynnetään ruokakasvatusmenetelmiä. Ohjaajat edistävät positiivista asennetta ruokailua ja hyvää ravitsemusta kohtaan. Edistetään ruokatajun ja myönteisen ruoka- ja kehosuhteen kehittymistä. Kannustetaan nuoria itsenäiseen ruokataloudenhoitoon.
Keinoina hyödynnettävissä: Lapsia ja nuoria osallistetaan tapahtumien ja ryhmien ruokailun suunnitteluun ja kehittämiseen. Sapere-, Neuvokas perhe - ja Makuaakkoset-menetelmät, Ruokataju-aineistokokonaisuus, Ruokatutka. Tapahtumien ja ryhmien ruokatarjonta. Toimijan palveluhankintasopimuksissa huomioidaan ruokakasvatus.
Toteutumisen arviointi: Toimijan toimintasuunnitelmaan sisältyy lasten ruokakasvatuksen menetelmien käyttö. Toteutumisen raportointi vuosittain toimintakertomuksessa.
Tunnistaminen
Ruoka- ja syömispulmiin liittyvät tunnusmerkit tunnistetaan varhain ja ryhdytään etsimään niihin ratkaisua yhteistyössä vanhempien/huoltajien kanssa. Tarvittaessa ohjataan sote-ammattilaisverkoston palveluiden piiriin yhteisesti sovittujen käytäntöjen mukaisesti.
Keinoina hyödynnettävissä: Havainnointi ryhmissä, tapaamisissa ja teemapajoissa.
Toteutumisen arviointi: Toimijan toimintasuunnitelmaan sisältyy ohje ruoka- ja syömispulmiin puuttumisesta. Kolmas sektori: yhteenveto raportoidaan toiminta-avustusten yhteydessä
Ravitsemusohjaus
Tukee toiminnallaan lapsen/nuoren terveydenhuollosta saamaa, vanhempien kanssa toteutettavaa ravitsemusohjausta. Pajatoiminnalla tai muilla ryhmillä mahdollistetaan ravitsemuskysymysten esiin ottaminen.
Keinoina hyödynnettävissä: Lasten harrastetoiminnan ja nuorisotyön tapaamiset, ryhmät ja erilaiset pajat, ruoanvalmistaminen esim. nuorisokeskuksessa.
Toteutumisen arviointi: Yhteenveto toteutuksesta raportoidaan vuosittain osana toimijan toimintakertomusta, jota hyödynnetään kunnan ja alueen hyvinvointisuunnittelussa.
Resursointi
Lasten harrastetoiminnan ja nuorisotyön henkilöstö osallistuu moniammatillisiin koulutuksiin suositusten mukaisesta ja näyttöön perustuvasta ravitsemuksesta ja ruokakasvatuksesta.
Keinoina hyödynnettävissä: Lasten harrastetoiminnan ja nuorisotyön ammattilaisten täydennyskoulutus. Ruokatutka-webinaarit. Toiminnan yhteydessä toteutettava välipalatarjonta, ruokailut ja kioskit.
Toteutumisen arviointi: Yhteenveto täydennyskoulutuksesta ja toiminnasta raportoidaan vuosittain osana toimijan toimintakertomusta, jota hyödynnetään kunnan ja alueen hyvinvointisuunnittelussa.
Vaikuttaminen ja viestintä
Lasten harrastetoiminta ja nuorisotyö tukevat terveellisiä valintoja. Tilaisuuksissa olevien välipala- ja ruokatarjoilujen sekä kioskien tarjonta on terveyttä edistävää. Ruokailulle luodaan kiireettömät puitteet ja ilmapiiri. Ohjaajat edistävät toiminnassaan ja viestinnässään positiivista asennetta ruokailua, hyviä välipaloja ja hyvää ravitsemusta kohtaan. Osallistetaan lapsia, nuoria ja vanhempia/huoltajia ruokailun toteuttamiseen.
Keinoina hyödynnettävissä: Palaute lapsilta, nuorilta ja vanhemmilta/huoltajilta, ruokailu- ja välipalakäytännöt, lasten, nuorten ja vanhempien/huoltajien osallistaminen ruokailun suunnitteluun, säännöllinen viestintä harrastetoiminnassa ja nuorisotyössä tapahtuvan ruokailun sujumisesta koteihin ja päättäjille.
Toteutumisen arviointi: Toimijan toimintasuunnitelmassa on mukana suositusten mukainen ja näyttöön perustuva ravitsemus ja ruokailo. Yhteenveto toteutuksesta raportoidaan vuosittain osana toimijan toimintakertomusta, jota hyödynnetään kunnan ja alueen hyvinvointisuunnittelussa.
Seuranta ja arviointi
Ruokailun toteutumista hyödynnetään toimijan toimintasuunnittelussa.
Toteutumisen arviointi: Yhteenveto toteutuksesta raportoidaan vuosittain osana toimijan toimintakertomusta, jota hyödynnetään kunnan ja alueen hyvinvointisuunnittelussa.
Käytännön työkaluja, suosituksia, ohjeita ja oppaita
Sydänliitto.fi, Neuvokas perhe (neuvokasperhe.fi)
Vinkkejä ruokakasvatukseen ja ideoita ja tehtäviä lasten kanssa tehtäväksi.
Lasten ruokakasvatus varhaiskasvatuksessa – ruokailoa ja terveyttä lapsille. Turun yliopisto. 2014.
Lapsilähtöinen Sapere-ruokakasvatus, jossa kiinnostus ruokaan herätetään aistikokemusten, tutkimisen ja osallisuuden kautta.
Ruokatutka, ruokatutka.fi
Hanke on suunnattu ensisijaisesti lapsille ja nuorille varhaiskasvatuksesta aina toiseen asteeseen saakka. Kasvattajille työkaluja ja lapsille sekä nuorille ajattelemisen aihetta ja oivaltamisen iloa. Lähtökohtana varhaiskasvatussuunnitelman ja opetussuositukset. Erilaiset tehtävät, kilpailut ja muut sisällöt edesauttavat monilukutaidon kehittymistä. Koulutuswebinaari kasvattajille.
Ruokataju-aineistokokonaisuus. Opetushallitus ja Maa- ja metsätalousministeriö.
Ruokakasvatuksen tukimateriaalia, ideoita ja kuva-aihioita monialaiseen opetukseen ja ohjaukseen. Materiaaleista löytyy Hyvän Olon Eväät – Iloa alakoulun ruokakasvatukseen. Opettajan opas.
See & Eat (seeandeat.org)
E-kirjoja ja puuhia tutustuttamaan lapsia kasviksiin ja lisäämään kasvisten käyttöä.
KEHUVA-lähestymistapa
Lähestymistapa tilanteisiin, joissa käsitellään ruokaan, syömiseen ja kehoon liittyviä teemoja.
Terveyskylä.fi/Lasten talo.fi/ Lasten painonhallintatalo.
Sivuille on koottu elintapoihin liittyvää tietoutta ja vinkkejä ylipainoisten lasten vanhemmille.
Dagis -tutkimushanke päiväkotimaailmasta.
Materiaalia päiväkotiin ja perheille. Dagis.fi.
Luontoaskel hyvinvointiin – toimintamalli varhaiskasvatukseen. 2020.
Kestävään kehitykseen perustuva toimintamalli, mm. positiivinen ruokasuhde ja oppiminen ruokakokemusten kautta.
TOTA, Terveyden Oma Tilannearvio -aineisto. Sydänliitto.
Tueksi motivoivaan elintapaohjaukseen nuorille. Aineistopaketti sisältää TOTA-mittarin ja kuvamateriaalia.
Nuorten mielenterveyshäiriöt: Opas nuorten parissa työskenteleville aikuisille. THL. 2013.
Tietoa syömishäiriöistä, niiden tunnistamisesta ja hoidosta.
Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille. THL ja VRN. 2019.
Kansallinen suositus lasten, lapsiperheiden ja raskaana olevien ja imettävien ruokavaliosta.
Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus. THL. 2018.
Ravitsemus, ruokailu ja ruokakasvatus varhaiskasvatuksessa.
Hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä ruokailusta – Ruokailusuositus ammatillisiin oppilaitoksiin ja lukioihin. VRN, Opetushallitus ja THL. 2019.
Opiskelijaruokailun järjestämistä koskevat säädökset ja ravitsemussuositukset. Ideoita tuote- ja palvelumuotoiluun, yhteistyöhön, viestintään ja toiminnan seurantaan ja arviointiin.
Terveyttä ruoasta – suomalaiset ravitsemussuositukset. VRN. 2014.
Koko väestöä koskevat ravitsemussuositukset.
Juomilla on väliä – harkitse, mitä juot. VRN.
Juomasuositus.
Päivitetty 10.11.2023