Infektiotiedote 3/2023
Julkaistu 14.6.2023
Syyhyä liikkeellä - ole tarkkana
Infektiolääkäri Janne Laine
Syyhy on syyhypunkin aiheuttama tauti, jonka keskeinen oire on kutina, joka usein on voimakasta. Syyhyä esiintyy kaikenikäisillä kaikenlaisissa sosiaalisissa ryhmissä ja kontakteissa. Syyhytapausten määrä on ollut selvässä kasvussa koko Suomessa jo usean vuoden ajan. Selvää yksittäistä syytä tälle ei tunneta.
Syyhy voi aiheuttaa epidemian levitessään ryhmään, jossa ollaan tiiviisti yhdessä ja jossa henkilöt ovat toistuvasti ihokontaktissa toistensa kanssa. Ei ole yllättävää, että syyhyepidemioita on esiintynyt etenkin päiväkodeissa, mutta epidemia voi lähteä leviämään melkein missä tahansa ympäristössä, jossa ihmiset ovat ryhmässä.
Yleisimmin syyhyn oireita ovat kutina ja ihottuma. Ihon pintakerroksissa voidaan nähdä syyhypunkin tekemiä käytäviä, jonka päästä syyhypunkki voi olla löydettävissä. Näppylät, raapimisjäljet ja rakkulat ovat myös tavallisia löydöksiä. Immuunipuutteisilla ja ikääntyneillä todetaan toisinaan karstasyyhyä. Karstasyyhyssä ihottuma on laaja-alaista ja usein karstoittunutta. Kutina saattaa puuttua. Karstasyyhyssä punkkeja saattaa olla hyvin paljon, minkä vuoksi karstasyyhyä sairastava on erittäin tartuttava.
Myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluyksiköissä voi puhjeta syyhyepidemia. Epidemia saadaan pysäytettyä nopeasti, jos tilanne havaitaan ja ryhdytään toimenpiteisiin välittömästi, jolloin tartuntaketjut saadaan katkaistua tehokkaasti. Joskus syyhyn tunnistaminen voi kuitenkin olla hankalaa, epidemian havaitseminen viivästyy ja epidemia voi levitä laajalle ennen kuin tilanne käy selväksi. Etenkin ikääntyneillä iho-ongelmat ovat muutenkin tavallisia ja kutina voi toisinaan olla hämäävän vähäistä. Ikääntyneet ovat karstasyyhyn riskiryhmä ja karstasyyhyn tunnistaminen voi olla hankalaa tyypillisten syyhykäytävien sekä kutinan puuttuessa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluyksikössä puhjenneen syyhyepidemian hoitaminen on usein työläs ja kallis urakka. Altistuneita ja syyhyyn sairastuneita asukkaita/potilaita ja työntekijöitä voi olla runsaasti. Tartuntoja voidaan todeta myös asukkaiden läheisillä ja työntekijöiden perheenjäsenillä. Sairastuneiden ja altistuneiden lääkehoito järjestetään, yksikkö siivotaan perusteellisesti, vaatteet ja liinavaatteet pestään ohjeiden mukaisesti jne. Edellä mainitut toimet tehdään mahdollisimman lyhyen ajan sisällä samanaikaisesti, jotta epidemia saadaan menestyksellisesti katkaistua.
Selvästi helpommalla päästään, jos syyhytapaukset tunnistetaan ja hoidetaan nopeasti, ennen kuin tartunnat ehtivät levitä laajalle. Koska syyhytartuntojen määrä on väestössä lisääntymässä, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluyksiköissä on syytä olla entistäkin valppaampia tunnistamaan mahdolliset syyhytapaukset henkilökunnan ja asukkaiden/potilaiden keskuudessa.
Pirkanmaan hyvinvointialueen uudistetut syyhyohjeet löytyvät Pirhan verkkosivuilta.
Päivitetty 9.11.2023