Salmonella riskityössä, ohje ammattilaisille

Päivitetty 8.5.2023

Tämä ohje ei koske Salmonella Typhi eikä Salmonella Paratyphi tapauksia. Näistä on erillinen THL:n ohje (thl.fi).

Salmonellat voivat aiheuttaa suolisto- ja yleisinfektioita. Salmonellainfektiot luokitellaan tartuntatautilaissa yleisvaarallisiksi tartuntataudeiksi. Salmonella leviää yleensä bakteeria kantavan ihmisen tai eläimen ulosteella saastuneiden elintarvikkeiden välityksellä tai ihmisestä toiseen, jos käsihygienia on puutteellinen. Suoliston salmonellainfektion yleisimmät oireet ovat ripuli ja kuume.

Riskityö

Riskityöllä tarkoitetaan sellaisia työtehtäviä, joissa on suuri vaara levittää salmonellatartuntaa. Tartuntatautilain mukaan työnantajan on vaadittava riskityötä tekevältä työntekijältä luotettava selvitys siitä, ettei tällä ole salmonellatartuntaa.

Riskityöksi katsotaan työskentely

  1. elintarvikelaissa tarkoitetussa elintarvikehuoneistossa tehtävässä, jossa käsitellään pakkaamattomia, kuumentamattomina tarjoiltavia elintarvikkeita
  2. maidon tuotantotilalla maidonkäsittelytehtävissä, jos tila toimittaa maitoa käytettäväksi pastöroimattomana.

Elintarvike voi saastua salmonellabakteerilla myös kuumennuksen jälkeen. Tämän vuoksi terveydentilan selvitys vaaditaan myös henkilöiltä, jotka käsittelevät kuumennuksen jälkeen pakkaamattomia elintarvikkeita, joita ei kuumenneta uudestaan ennen tarjoilua.

Riskityöksi ei luokitella työtä vastasyntyneiden osastolla.

Terveydentilan selvitys työsuhteen alussa

Terveydentilan selvityksellä tarkoitetaan lääkärin tai hoitajan tekemää haastattelua, jonka yhteydessä korostetaan hyviä hygieniakäytäntöjä. Todistus terveydentilan selvityksestä on vapaamuotoinen. Laboratoriotutkimus (F-BaktVi1) tehdään, jos työntekijällä on tai hänellä on edeltävän kuukauden aikana ollut kuumeinen ripulitauti.

Laboratoriotutkimusta ei pyydetä oireettomilta työntekijöiltä matkan jälkeen.

Selvitys vaaditaan myös harjoittelijalta tai muilta vastaavilta henkilöiltä, jotka toimivat työpaikalla ilman palvelussuhdetta vähintään kuukauden.

Selvitys vaaditaan ennen palvelussuhteen alkamista tai aina kun työssäolon aikana on syytä epäillä, että työntekijä voi olla salmonellabakteerin kantaja (kuumeinen ripulitauti tai esimerkiksi perheenjäsenellä todettu salmonellainfektio).

Vatsatautiin liittyvät selvitykset

Mikäli riskityötä tekevälle tulee kuumeinen ripulitauti, aiheuttajan selvittämiseksi suositellaan tutkittavaksi F-BaktVi1. Jos henkilö on työkykyinen, hänelle järjestetään sellaisia työtehtäviä, joissa tartuntariski vältetään. Riskityöhön voi palata kahden oireettoman päivän jälkeen, jos laboratoriotutkimuksessa ei ole todettu salmonellaa.

Toimenpiteet kun riskityötä tekevällä henkilöllä todetaan salmonellatartunta

Jos riskityötä tekevällä todetaan salmonellatartunta, hänet pidätetään työtehtävistään. Ensisijaisesti järjestetään muita työtehtäviä, joissa tartuntariski vältetään. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tartuntataudeista vastaava lääkäri voi pidättää sairastuneen työstään.

Salmonellanegatiivisuuden toteamiseksi riskityötä tekevältä henkilöltä vaaditaan kolme peräkkäistä vähintään kahden vuorokauden välein otettua ulostenäytettä, joista on saatu negatiivinen tulos salmonellaviljelystä (F-SalmVi). Seurantanäytteiden otto aloitetaan aikaisintaan viikon kuluttua salmonellapositiivisuuden toteamisesta tai aikaisintaan viiden päivän kuluttua antibioottihoidon loppumisesta. Näytteitä otetaan kerran viikossa, kunnes saadaan ensimmäinen negatiivinen näyte. Sen jälkeen näytteitä voidaan ottaa kahden vuorokauden välein, kunnes on saatu kolme peräkkäistä negatiivista näytettä.

Hygieeniset toimenpiteet

Hyvää wc- ja käsihygieniaa korostetaan kaikille salmonellatartunnan saaneille. Terveydenhuollon laitoksissa käytetään lisäksi alkoholipitoisia käsihuuhteita.

THL:n toimenpideohje salmonellatartuntojen torjumiseksi

Päivitetty 19.11.2024